Kilpailussa käytettävät veneet ovat siis 70-jalkaisia Clipper-yrityksen tilaamia ja suunnittelemia. Suunnittelijan nimeä en tiedä. Veneitä on 12 kappaletta ja ne ovat purjehtineet jo kerran maailman ympäri. Veneet on tehty yksitellen, joten ainakin ensimmäisenä tehdyssä on pieniä eroja seuraaviin verrattuna. Veneitä on myös muokattu ensimmäisen kilpailun aikana ja sen jälkeen. Esimerkiksi keulimmaisen etustaagin (mastosta keulaanpäin tuleva vaijeri, johon kiinnitetään keulapurje) juuressa oleva teräksinen vanttiruuvi ei kestänyt sivuttaisliikettä vaan murtui osasta veneistä, joten se korvattiin dyneemalla.
Vene on suunnittelultaan moderni leveä- ja tasaperäinen. Odotettavissa on siis kovaa vauhtia ja surffia myötätuulella ja isohkoa kallistusta vastaisella. Veneessä on kaksi ruoria ja peräsintä, eli yhden vikaantuessa ohjata voi vielä toisella. Vene on suunniteltu avomeripurjehdukseen, esimerkiksi masto tulee kannen läpi ja sisätilat jakautuvat kolmeen vesitiiviseen osaan, joista ainakin yksi voi olla täyttyneenä vedellä ja vene kelluu silti. Vinssejä on kannella yhteensä 11kpl, joista isopurjeen vinssiä ja kahta eri laidoilla sijaitsevaa päävinssiä voi käyttää kahdella kahden henkilön kahvimyllyvinssillä.
Veneessä on isopurje kolmella reivillä ja 2 keulapurjetta, genoa ja haruspurje (staysail). Kyseessä on siis kutteririki. Kaksi keulapurjetta ja useampi reivipiste isossa hieman helpottavat sopivien purjeiden valitsemista tuuleen sopivaksi, kun purjeen vaihtamisen sijaan voi tarvittaessa laskea toisen keulapurjeista ja vaihdoksen aikana on silti vielä toinen purje ylhäällä viemässä venettä eteenpäin. Genoaa löytyy 3 erikokoista, ja lisäksi erittäin kevyille tuulille on ns. Windseeker-purje, joka nostetaan kuten genaakkeri etustaagin etupuolelle. Myötätuulta varten löytyy 3 erikokoista asymmetristä pallopurjetta eli genaakkeria. Purjeiden korjausta varten mukana on ompelukone ja muita korjausvarusteita.
Sisällä veneessä on keulasta lukien n. 4 metriä pitkä purjevarasto, johon kaikki veneen purjeet mahtuvat. Tilassa on myös 4 punkkaa, joita tosin käytetään lähinnä varastona. Purjevaraston jälkeen keulassa on käytävä, jonka varrella on 2 punkkaa ja toisella laidalla samoin 2 punkkaa. Keskellä maston vieressä on toinen veneen kahdesta WC:stä. Tämän jälkeen veneen keskellä on salonki ja keittiö. Keittiö on veneen keskellä ja salongin istuimet ovat veneen molemmilla laidoilla. Varsinaista ruokapöytää ei ole. Liesi ja uuni on iso. Uuni on akselin varassa siten, että se pysyy vaakasuorassa vaikka vene kallistuu. Kun kallistusta on riittävästi, uunia ei kuitenkaan voi avata, koska kaapit tulevat tielle…
Salongin perän päästä tullaan sisään. Salongista peräänpäin lähtee veneen molemmin puolin käytävät, joiden laidoilla on molemmin puolin 8 punkkaa, eli yhteensä 16 nukkumapaikkaa on veneen peräosassa. Käytävien välissä on keulasta peräänpäin ensin moottoritila, jossa on veneen moottori ja generaattori ja sen jälkeen viimeisenä navigointitila, jossa on useampi tietokone ja muuta navigointivarustetta. Perässä on tämän jälkeen vielä ainoastaan kannelta avattava säilytystila, josta pääsee myös huoltamaan ohjausjärjestelmää.
Veneen varustelu on joiltain osin niukka, ja siitäkin syystä ainakin suurin osa miehistöistä kerää oman lisärahaston, jolla veneeseen ostetaan lisää varusteita. Meillä suunnitellulla ostoslistalla on tällä hetkellä ainakin jääkaappi ja pakastin, tuulettimia, ilmankuivatin, säilytyspusseja kannelle, lisäkaiuttimia, lisätietokone. Erityisesti tuulettimet ja ilmankuivatin kuulostavat minusta tarpeellisilta varusteilta, sillä ne helpottavat nukkumista ja tavaroiden kuivattamista ja lisäksi pitävät veneen elektroniikan kuivempana ja viileämpänä. Sen sijaan jääkaapin ja pakastimen tarpeellisuutta odotan mielenkiinnolla, sillä en usko että niihin mahtuu kovin montaa ruokalajia 20 hengelle.
Kaiken kaikkiaan vene tuntuu kannelta käsin erittäin kilpailukykyiseltä ja nopealta kilpapurjehdusveneeltä. Painosta (n. 36tonnia, josta 12tonnia kölissä) ei kuitenkaan ole Volvo Ocean Race -veneiden tapaan karsittu, jolloin vene on monessa mahdollisessa vaaratilanteessa turvallisempi.