Kirjoitin tämän kirjoituksen pääasiassa jo Den Helderissä, mutta jäin vielä odottamaan Amanciolta lokia kertyineistä meripeninkulmista, joten julkaisen tekstin viimeisillä lisäyksillä vasta nyt. Tässä siis viimeinen yhteenveto vuodesta. Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen, että lähdin mukaan tälle reissulle. Kyllä tämä edelleenkin on mielestäni helpoin tapa purjehtia maailman ympäri. Rahat tiskiin ja menoksi. Kilpailuahan mainostetaan maailman pisimpänä purjehduskilpailuna, mutta käytännössä kippareiden kokemuksesta johtuen kyseessä on enemmänkin matkapurjehdus. Kaikki kipparit osaavat purjehtia. Lähinnä kippareiden kilpailukokemuksesta ja -osaamisesta riippui se, miten hyvin veneet pärjäsivät kokonaiskilpailussa. Tästä on todisteena muun muassa Unicef, joka nousi kipparin vaihdon jälkeen viimeiseltä sijalta useamman kerran palkintopallille. Loppua kohden erot tasottuivat, kun heikompien kippareiden miehistöt olivat itsenäisesti oppineet, miten kilpailua käydään.
Miehistöähän tänne houkutellaan mainostamalla seikkailua, ja siitä ja hinnasta johtuen osallistujan arkkityyppinä tuntuu olevan itsekäs menestyjä. Iän suhteen osallistujat ovat joko kolmenkympin tietämillä tai usein eronneita viidenkympin tietämillä ja sen yli. Meidän miehistössämme vain muutamalla oli alle 15-vuotiaita lapsia, mikä ei liene yllättävää.
Kuten alussa mainitsin, laitoimme porukalla rahaa yhteiseen kassaan, josta ostettiin erilaisia varusteita reissua varten. Mielestäni hyödyllisiä ostoksia olivat muun muassa tuulettimet, jääkaapit, riisikeitin, vedenkeitin ja lakanat. Kassasta ostettiin myös aika paljon mielestäni tarpeetonta roinaa, kuten isot koiranruoka-astiat ruokailua varten, painepesuri, joka hajosi ja irroittaa maalit lattialevyistä, tiimipaidat, joita ei käytetty, koska saimme toiset paidat sponsoreilta. Wrapnet oli hyödyllinen ja lainassa. Joitain hyödyllisiä asioita jäi ostamatta, kuten aurinkokatos ruorien päälle kuumimille osuuksille. Meiltä jäi myös rahaa yli, ja nyt tilataan kaikille tiimipaitoja, joissa on joitain faktoja reissustamme. Tiettyjä tuotteita, kuten aurinkorasvaa ja kosteuspyyhkeitä olisi voinut ostaa ruokabudjetista, josta siitäkin jäi käsittääkseni rahaa yli. Käytännössä yhteiseen kassaan kannattaisi mielestäni laittaa mahdollisimman vähän rahaa. Yksi asia, jota ei myöskään budjetissa huomioitu, oli se, että myöhemmin mukaan ilmoittautui lisää porukkaa, joten kassaan tuli lisää rahaa.
Oman budjetin osalta minulta kului satamissa arviolta 30-50 euroa päivässä lähinnä ruokaan. Halvemmissa maissa jopa vähemmän. Söin satamissa ollessani käytännössä aina ravintolassa ja sen lisäksi rahaa kului jonkin verran nähtävyyksiin. Budjettiin vaikuttaa myös se, kuinka nopeassa veneessä on, eli kuinka paljon aikaa pääsee viettämään satamassa merellä olon sijaan. Minä yövyin pääasiassa veneellä. Australiasta ostin paikallisen SIM-kortin, jolloin pystyin käyttämään datayhteyttä veneeltä edullisesti. Huomasin sen käytännölliseksi, joten nyt minulla on SIM-kortit myös Vietnamista, USA:sta, Iso-Britanniasta ja Alankomaista. Kiinassa SIMin ostaminen kuulosti niin monimutkaiselta, etten yrittänyt, ja Panamassa olimme niin vähän aikaa, etten jaksanut käyttää aikaa sen etsimiseen. Veneellä yöpymiseen erittäin hyvä lisä siis. Hotellissa yöpyminen helposti moninkertaistaa budjetin, sillä esimerkiksi USA:ssa hotelliyö maksaa helposti 100 dollaria per henkilö. Moni yöpyi porukalla isommissa asunnoissa, ja säästi rahaa kokkaamalla itse. Minä valitsen mieluummin veneen ja ravintolaruoan. Myös tavaran kantaminen veneeltä hotelliin ja takaisin on erittäin vaivalloista.
Purjehtiessa on monesti aikaa moneen muuhunkin kuin purjehtimiseen. Minä keskityin alkumatkasta vuorossa ollessa pääasiassa purjehdukseen, mutta silloinkin vapaavuorossa kaipasin muuta viihdykettä, sillä aina ei väsyttänyt. Loppumatkasta myös vuorossa ollessa tuli tehtyä kaikenlaista, samoin kuin kaikki muutkin. Luin reissun aikana neljätoista kirjaa, joista ainoastaan yhden ennen Australiasta lähtöä. Tässä kirjat lukujärjestyksessä:
- Jules Verne – Mysterious Island
- Rob Mundle – Fatal Storm (1998 Sydney-Hobart Race)
- Patrick O’Brian – HMS Surprise (Master and Commander sarjan kolmas kirja)
- Jhumpa Lahiri – Namesake
- John Rousmaniere – Fastnet, Force 10 (1979)
- Ellen MacArthur – Taking on the World
- John Grisham – The Broker
- John Weller – Violin Down
- Kurt Vonnegut – Slaughterhouse Five
- Stieg Larsson – The Girl with the Dragon Tattoo
- John Irving – A Prayer for Owen Meany
- Stieg Larsson – The Girl who Played with Fire
- Stieg Larsson – The Girl who Kicked the Hornet’s Nest
- John Grisham – Gray Mountain
Kirjojen lisäksi pelasin Panda Pop -nimisen kännykkäpelin kaikki 620 tasoa. Olin tosin aloittanut pelin jo ennen purjehduksen alkua, ja taisin saada sen pelattua pikaisesti Australiasta lähdön jälkeen. Leffoja en ole itse nähnyt yhtäkään sitten Suomesta lähdön jälkeen, mutta moni muu on niitä omilta tableteiltaan katsellut. Jonkin verran pelasimme myös korttia ja minä soittelin kitaraa.
Clipperin organisaatioonkin on tullut tutustuttua aika lailla. Keulamiehenä toimii Sir Robin Knox-Johnston ja yrityksen toimitusjohtaja on William Ward. Muuten organisaatio jakautuu ainakin media-, harjoitus-, huolto- ja kilpailutiimeihin. Harjoituksista vastaavaa porukkaa lukuunottamatta kaikkia muita näkee satamissa. Ehkä näkyvimmät henkilöt ovat kilpailupäällikkö Justin, varapäällikkö Mark ja kilpailumanageri Sarah. Lisäksi organisaatioon kuuluvat myös kipparit, joista osa on myös vaihtunut matkan varrella. Huhujen mukaan kaikki vaihtuneet kipparit on erotettu Clipperin toimesta. Kuulemma Qingdaon kippari Igor ei ollut suosittu miehistön keskuudessa, mutta hän myös riiteli Robinin kanssa heidän mennessään auttamaan rannalle ajanutta LMAXia. Kuulemma Igor olisi kieltäytynyt ajamasta venettä liian lähelle rantaa, ja lopultahan Qingdao päätyi myös rannalle. Huhujen mukaan Unicefin kippari Jim erotettiin, koska hän tuli kipeäksi ja miehistön saatua uuden väliaikaisen kipparin eivät he halunneet enää Jimiä takaisin. Unicefista puheen ollen olen unohtanut mainita, että kilpailun hyväntekeväisyyskumppanina toimii Unicef, jolle on kerätty yli 200 000 puntaa reissun aikana.
Minulle kertyi reissun aikana Gosportista Lontooseen yhteensä 46 820 meripeninkulmaa, joista 44 463 purjehdittiin ja loput ajettiin moottorilla. Tämä on noin 200 meripeninkulmaa vähemmän kuin muilla saman matkan koko ajan Visit Seattlessa mukana olleilla, sillä Garminissa menimme sen verran suorempaa reittiä. Taisin jo aiemmin mainita, että oman reitin leikkaamiseen meni 333 vuorokautta, ja lisättäköön, että siitä 241 päivää olimme merillä. Laskin myös ruoanlaittovuorot, joita minulla oli vuoden aikana 22. Ainakin kerran olin tosin kipeä, enkä osallistunut ruoanlaittoon. Sen lisäksi Sydney-Hobart -kilpailussa lämmitin ruoan, joka oli valmistettu etukäteen. Garminissa minulla ei ollut ruoanlaittovuoroja, joten se vähensi tuosta 2-3 kertaa muihin verrattuna.
Suomeen tultuani tuntui, ettei täällä ole mikään muuttunut. Muutamia uusia rakennuksia on tullut, mutta metrokaan ei vielä liiku Espooseen. Suomalaisen suorapuheisuuden huomaan tauon jälkeen itsekin. En myöskään ole käynyt saunassa vuoteen ja suihkukopit olivat maailmalla erillisiä, joten alastomia miehiä ei pyörinyt pukukopissa kuten Suomessa. Fyysinen kunto on vuoden aikana parantunut, sillä ainakin juoksu sujuu mukavasti. Oikeastaan ainoa fyysinen suorite, johon minulla on vertailukohta, on leuanveto. Ennen reissua vedin 9 leukaa, nyt 11 heiluvalla tangolla, joten samalla suorituspaikalla olisi saattanut mennä muutama enemmänkin.
Yhteenvetona reissu sopii siis mielestäni seikkailunhaluisille ja sosiaalisille ihmisille. Jos suunnittelee osallistuvansa koko reissulle, mielestäni kannattaa ensin ilmoittautua yhdelle osuudelle ja lisätä muita osuuksia vähitellen, viimeiset vielä matkan aikana. Käsittääkseni lähinnä ensimmäinen ja viimeinen osuus on yleensä täynnä ja maailmanympäripurjehtijan alennuksen saa, vaikka ilmoittautuisi osuuksille vähitellen. Ellei sitten ilmoittaudu mukaan purjehtiakseen maailman ympäri, jolloin muita vaihtoehtoja kuin ilmoittautua koko reissulle ei ole. Luulen, että meiltä muutama olisi keskeyttänyt, jos ei olisi jo maksanut koko reissua. Periaatteessa omaa venettä ei saa valita, mutta käytännössä siihen voi vaikuttaa paljonkin. Keskustelemalla Clipperin henkilöiden kanssa voi esimerkiksi painottaa, että haluaa kilpailukykyiseen veneeseen. Yksi henkilö LMAXista kertoi, että hän oli saanut pitkän keskustelun jälkeen kippareiden kuvausten perusteella valita kolme vaihtoehtoa. Vaihtoehdoiksi hän valitsi LMAXin, Great Britainin ja Garminin. Eli kyllä ne menestyvät veneet olivat tiedossa jo ennen ensimmäistä starttia.