Tämä kirjoitus on kolmas ja viimeinen osa seitsemännestä kilpailusta Australian Airlie Beachilta Vietnamin Da Nangiin. Edellinen kirjoitus päättyi Filippiinien pohjoiskärkeen, josta lähdimme kiertämään järjestäjien tekemää lisäkierrosta, sillä veneet olisivat muuten olleet liian aikaisin perillä ja tämä ei sopinut Vietnamille.

Maanantaina kahdeksas helmikuuta 21. kisapäivänä käänsimme kurssin lounaaseen kohti etelä-Kiinan meren eteläosaa. Tarkoituksenamme oli myös hakea hyvä kohta Ocean Sprintin suorittamiselle, jonka alku oli noin 200 meripeninkulman päässä. Sijoituksemme oli edelleen 12. ilman toivoa parantumisesta, joten voimme käyttää aikaa hyvän Ocean sprint -suorituksen tekemiseen. Trinidadissa on tähän aikaan vuodesta karnevaali, ja siitä johtuen Ana teki meille karnevaaliruokia ruoanlaittovuorollaan yhdessä Helenan kanssa. Päivälliseksi oli tarjolla pitsaa eri täytteillä ja jälkiruoaksi ananaskakkua. Vaihtoehtoina oli muun muassa Havaiji-, kinkku-juusto- ja munakoiso-sipulipitsat. Iltapäivällä oli tarjolla korvapuustin tyyppisiä pullia. Lounaaksi oli tarjolla kinkulla, tuorejuustolla ja tomaatilla kuorrutettuja naan-leipiä, joka tosin oli veneellä kehitetty erikoisuus eikä varsinainen karnevaaliruoka. Erittäin hyvää silti, kannattaa kokeilla.

Laskiaistiistaina yhdeksäs helmikuuta jatkoimme sopivaan Ocean sprintin starttipaikkaan purjehtimista. Aamuyöllä liikuimme aallolla surffatessa yli 20 solmua ensimmäistä kertaa tässä kilpailussa. Pitkästä aikaa teimme taas purjevaihdoksia, sillä nostimme Yankee kakkosen sprinttiä varten. Aloitimme Ocean sprintin kello 06.32 UTC eli iltapäivällä paikallista aikaa. Derry Londonderryn aika on 14 tuntia ja 18 minuuttia, eli sitä parempaan pitäisi pystyä. Ensimmäiset kuusi tuntia liikuimmekin 11 solmun vauhtia, mutta sen jälkeen vauhtimme hidastui ja voitto karkasi käsistämme. Olemme täällä keskustelleet eri maiden laskiaisperinteistä eli paastonajan alkamisesta. Usassa se tunnetaan nimellä Fat Tuesday ja silloin siis syödään. Englannissa Shrove Tuesday tunnetaan epävirallisesti Pancake Dayna ja päivän ruoanlaittajat tekivätkin lettuja aamiaiseksi ja päivällisen jälkiruoaksi. Lisäksi lounaaksi oli kinkku-juustokreppejä eli letturullia. Ja muuten Trinidadin karnevaalitkin liittyvät paaston alkamiseen. Kirjoitin aiheesta Crew Diary-kirjoituksen. Suomessahan perinteisesti lasketaan mäkeä ja täällä meillä oli siis tämän kisan parhaat mäenlaskut (eli 20 solmun huippunopeus) tällä nelkyttonnisella kelkalla.

Ocean sprint päättyi osaltamme 23. kisapäivänä kello 0139 UTC eli 0939 paikallista aikaa. Aikaa meiltä kului siihen siis lähes 20 tuntia, joten emme voittaneet lisäpisteitä. Olimme kuudenneksi nopein vene. Tänään minulla ja Lukella oli taas ruoanlaittovuoro. Tällä kertaa teimme normaalien lounaan ja päivällisen lisäksi laskiaispullia. Hämmästyttävää kyllä, että kolmen ja puolen viikon jälkeen veneeltä löytyi kaikki ainekset kuohukermaa lukuunottamatta. Kermaakin itseasiassa oli, mutta se ei ollut kuohuvaa sorttia. Lisäksi jauhoja oli hieman vähän, joten pullat eivät pysyneet erillään, mutta maku oli oikea ja erittäin hyvä. Kerman sijasta käytettiin kondensoitua maitoa eli sokeroitua maitoa, joka oli koostumukseltaan vähemmän juoksevaa kuin ruokakerma. Pullien teko tarkoitti sitä, että vietimme muutaman tunnin enemmän aikaa keittiössä ja päivän kuumetessa päivä tuntui huomattavasti raskaammalta. Toisaalta meillä ei ole hirveästi muutakaan tekemistä, koska seuraava vene on yli 100 meripeninkulmaa edellä ja heidän saavuttamisensa ei taida olla mahdollista. Missionin sisempi etustaagi, johon staysail nostetaan on tosin rikki, joten heidän suorituskykynsä vastatuuleen on heikentynyt. Lisäksi Clipper oli kieltänyt heitä käyttämästä spinaakkereita ilmeisesti peläten, että masto rasittuisi liikaa ilman tuota toista etustaagia. Harmi, että me menetimme keulapuomin jo aikoja sitten. Nyt siis vain purjehditaan hitaasti kohti seuraavaa reittipistettä ja odotellaan lupaa kääntyä kohti Da Nangia. Reittipiste on sijoitettu siten, että määränpäämme pysyy koko ajan noin 400-500 meripeninkulman päässä. Tuuli on kevyt, joten vauhtimme on vain noin 3-4 solmua täydellä isopurjeella ja Yankee kakkosella. Päivän aikana muut siivosivat veneen takana olevan säilytystilan, niin sanotun lasaretin. Säilytämme siellä muun muassa varadieseliä ja yksi niistä oli vuotanut. Tilassa on myös varavesikanisterit, roskat, ohjausmekaniikka ja tiettyjä tarvikkeita kuten varaohjauspinna, toinen ankkuri ja siirrettävä käsipilssipumppu. Lasaretti-nimi juontaa juurensa siitä, että entisaikaa kuolleet laitettiin kyseiseen tilaan. Sean muuten pyörtyi kuumuuden vaikutuksesta, mutta selvisi ilman sen isompia vahinkoja.

Yhdestoista helmikuuta eli päivä jolloin olisimme alkuperäistä reittiä seuraten olleet perillä alkoi kuumassa ja aurinkoisessa säässä. Kippareiden päivittäin Clipperin nettisivuille kirjoittamat blogit toimitetaan sägköpostilla kaikille veneille. Siitä meille selvisi, että edellämme oleva Mission on rikkonut sisemmän etustaaginsa, johon Staysail nostetaan. Lisäksi he eivät voi jostain syystä lennättää spinaakkereita, joten veneen kippari Greg sanoi uskovansa, että me saavutamme heidät. Hän ei siis tiennyt, että meidän keulapuomimme ja spinaakkerinlennätysmahdollisuudet menivät jo aikoja sitten. Vihdoinkin flunssa tuntuu osaltani hellittäneen ja minulla on taas energiaa tehdä hommia. Olemme nimittäin aloittaneet huoltohommat, jotta saamme enemmän vapaa-aikaa satamassa. Jan huolsi päivän aikana Pekan avustuksella vinssit. Minä osallistuin pelastusliivien eli paukkuliivien pesuun. Dana ja Kärri korjasivat pieniä reikiä Yankee kakkosessa ja huolsivat purjehakoja, jotta ne aukeavat helpommin. Tätä varten laskimme purjeen ja purjehdimme ainoastaan isopurje ylhäällä. Iltapäivällä aioin ryhtyä vaihtamaan Staysailin ja Yankeen nostimia. Kumpiakin nostimia on nimittäin kaksi, mutta käytämme aina styyrpuurin puoleista Staysailin nostamiseen ja paapuurin puoleista Yankeen nostinta sen nostamiseen. ”Starboard Staysail” on muistisääntöjä ja sitten on kätevämpää vinssien käytön kannalta, että toinen keulapurje eli Yankee on päinvastaisella puolella. Nostinten tasaisen kulumisen kannalta aioin siis vaihtaa Staysailin paapuurin nostimen styyrpuurin puolelle ja styyrpuurin nostimen paapuurin puolelle ja tehdä saman Yankeen nostimille. Huw kuitenkin sanoi, että tämä ei ole kiireinen asia, vaikka oli itse lisännyt sen työlistalle ja sanoi, että uusitaan sen sijaan sisällä sisäänkäynnin edessä olevan lattialevyn liukumisesteenä toimivien puurimojen liukumisenestopinnoite. Minä olisin halunnut siirtää levyn muualle hommaa varten, mutta Huw halusi tehdä sen samassa paikassa, jotta ihmiset eivät tipu vahingossa pilssiin. Muutamaa päivää aiemmin levy oli tosin ollut poissa paikoiltaan kun pilssejä siivottiin. Puurimojen irroitus osoittautui myös hankalaksi tehtäväksi, sillä kiinnikepultit olivat ruostuneet. Saimme ne kuitenkin yhtä lukuunottamatta irti ja minä leikkasin uudet liukuesteet. Huw’lle tuli muita hommia, joten jatkoin hommaa itsekseni. Kun olin kiinnittämässä ensimmäistä rimaa takaisin paikoilleen, Tino tuli sisään ja astui levyn päälle kun sormeni olivat levyn alla. Onneksi levy oli iso ja jousti sen verran, että sormille ei käynyt mitään sen kummempaa. Tässä vaiheessa kiukustuin ja totesin, että asennus on tässä keskellä kulkuväylää minulle liian vaarallista ja lopetin homman. Ehkä muutamaa tuntia myöhemmin Ros, joka on ylläpitänyt työlistaa kuuli asiasta ja kyseli onko homma jatkajaa. Minä sanoin, etten antanut tehtävää eteenpäin, koska se on liian vaarallista tehdä kyseisessä paikassa ja Huw kielsi viemästä levyä muualle. Ros ilmeisesti puhui Seanin kanssa, jonka piti jatkaa hommaa, mutta ei ehtinyt ryhtyä siihen ennen pimeän tuloa. Muiden kanssa minä en hommasta tai sen jatkamisesta keskustellut.

Seuraavan päivän aamuna herättyäni jatkoin itse liukuesteiden kanssa Luken avustuksella. Totesimme kuitenkin suurimman osan pulteista niin ruosteisiksi, ettemme saaneet enää kierteitä toimimaan emmekä siten saaneet niitä enää kiinni. Tässä vaiheessa puurimoista kaksi viidestä on kiinni ja itseasiassa toista niistä ei saatu irti, joten vain yksi viidestä on uusittu. Homma jatkunee satamassa kun saamme uusia ruuveja ja rauhan tehdä hommaa. Tämän jälkeen päätin vielä kokeilla, josko voisin aloittaa nostinten vaihtamisen. Kysyin, miksi en voisi aloittaa kyseistä hommaa, ja Huw sanoi, että hän haluaa käyttää vanhoja nostimia puoleen väliin eli Vietnamiin asti. Käytännössä hän vielä sanoi, että syynä on siis taikausko, koska kysymys on muutamasta päivästä. Minä keksin kuitenkin, että voimme nämä viimeiset päivät käyttää vaihdon jälkeen styyrpuurin Yankeen nostinta ja paapuurin staysailin nostinta, eli samoja, joita olemme käyttäneet, mutta eri paikassa. Aloitin homman, ja se osoittautuikin odotettua työläämmäksi. Yankeen nostimesta, jota ei ole juurikaan käytetty, löytyi hankauma sisemmän etustaagin kohdalta. Koska köysi on levännyt käyttämättömänä puoli vuotta mastoa vasten, oli sen ulkokuori kulunut puhki. Onneksi sisällä oleva vetolujuuden köydelle tuova osa oli vielä ehjä. Päädyimme siis korjaamaan tätä kulumaa laittamalla päälle vanhaa köyttä lisäsuojaksi. Ja niille lukijoille, jotka ovat vielä perillä mistä köydestä puhun, on itsestään selvää, että työnalla oleva köysi, josta kuluma löytyi, oli siis styyrpuurin Yankeen nostin, jota olin siirtämässä paapuurin puolelle. Näitä korjaushommia tehdessä aika on kulunut nopeammin kuin vain hitaasti purjehtien tietäen, että meillä on liikaa aikaa jäljellä olevaan matkaan nähden. Lounaan yhteydessä Seanin aloitteesta keskusteltiin taas kilpailukyvystä ja siitä, mitä pitäisi tehdä toisin tulosten parantamiseksi. Tällä kertaa Sean oli jopa valmistellut aihealueita keskustelun pohjaksi. Aiheita olivat strategia, venevauhti, navigointi, valmennus. Keskustelu pyöri aika paljon samojen aiheiden ympärillä kuin aiemminkin. Kestoaiheena on ollut parempi kommunikaatio, joka ei varsinkaan Huw’n toimesta ole kovinkaan hyvää. Hän aina toistelee, että ihmiset voivat kyllä tulla kysymään häneltä asioita, mutta ei yleensä kerro riittävästi oma-aloitteisesti. Lisäksi keskustelimme paremmasta valmistautumisesta kilpailuun ja reittisuunnitelman viestimisestä kaikille. En ole tainnut tämän veneen johtamista kuvailla riittävästi aiemmin. Se nimittäin perustuu pitkälti siihen, että asiat hoituvat omalla painollaan ja toimintaa ei johda kukaan. Huw ei siis pidä juuri mitään suunnittelukokouksia, työnjakoa tai juurikaan yhteisiä briiffejä. Tästä johtuen toiminta ei ole kovinkaan suunnitelmallista ja selkeää varsinkaan uusille miehistönjäsenille. Me maailmanympäripurjehtijat olemme jo tottuneet toimintamalliin, mutta eipä sillä näytä tuloksia tulevan. Pekka toi esiin muutamia hyviä pointteja, sillä hän oli 2011-12 kisassa kolmella osuudella Visit Finland -veneessä, joka sijoittui kokonaiskilpailussa toiseksi. Minä päätin tällä kertaa tuoda enemmän omia ajatuksia esiin. Niitä ei kuitenkaan vastaanotettu kovinkaan iloisesti, sillä luonnollisesti niihin sisältyi paljon kritiikkiä, joita olen tuonut tässä blogissa esiinkin. Keskustelun lopputuloksena sovimme, että käymme strategiaa läpi enemmän Vietnamissa seuraavaa kilpailua varten, ja että ihmiset keräävät Huw’lle pohjan hyvää briiffiä varten. Hieman huvittavaa mielestäni, sillä voisi hän kysyä sitä esimerkiksi muilta kippareilta. Kilpailun osalta johtava vene eli Derry oli menossa reittiä päinvastaiseen suuntaan kuin me, ja Huw jutteli kipparin kanssa VHF:n välityksellä. Kilpailun reitti on nyt siis sellainen, että menemme Etelä-Kiinan merellä edestakaisin, jotta kaikkien etäisyys Da Nangiin säilyy suurinpiirtein samana. Tämä ei ole siis ihan normaali valtameripurjehduskilpailu. Päivän aikana otin myös suihkun, josta otettiin kirjoituksen kuva ja lounaaksi tarjotut kanavartaat olivat erinomaisesti marinoitu Janin toimesta.

26. kisapäivänä jatkoin nostinten siirtoa. Sain suojan entiseen styyrpuurin Yankeen nostimeen ja lisäsin varmuuden vuoksi suojan paapuurin nostimeen samaan kohtaan. Siitä löytyi myös kaksi muuta kohtaa, jotka olivat kuluneet käytössä ja vaativat suojan laittamista. Osa niistä tehtiin tänään ja osa jäi vielä seuraavalle päivälle. Muut jatkoivat omien huoltohommiensa parissa, muun muassa keulapurjeita tarkistettiin ja vuotokohtia kannelta tilkittiin veden sisään valumisen välttämiseksi. Päivän aikana LMAX tuli vastaan ja kuulimme, että heidän Riossa hajonnut ja korjattu peräsin on hajonnut uudestaan.

Ystävänpäiväsunnuntaina aamulla kello viisi kisapäällikkö soitti satelliittipuhelimen välityksellä ja kysyi, haluammeko lopettaa kisaamisen. Kaikki herätettiin päätöstä varten, joka tosin oli yllätyksettömästi yksimielinen. Hyväksyimme kahdennentoista sijan ja käännyimme kohti Da Nangia. Tai tarkkaan ottaen lähdimme kohti pohjoista, jotta myöhemmin tuulen kääntyessä voimme jatkaa mukavalla kurssilla suhteessa tuuleen. Aikaa suhteessa jäljellä olevaan matkaan on siis vieläkin liikaa. Tämän jälkeen myös Mission Performance hyväksyi yhdennentoista sijan. Samalla kaikille muille määriteltiin uusi maaliviiva ja 24 tunnin aikaraja. Eli joko ylität maaliviivan tai lopputulos määräytyy etäisyydellä maaliviivasta 24 tunnin jälkeen. Heti näytti siltä, että ainoastaan johtoveneellä on mahdollisuudet päästä maaliviivalle asti. Päivällä jatkoin ja sain päätökseen nostinprojektin. Nyt on siis kaikki nostimet tarkistettu ja Yankeen ja Staysailin nostinten sijainnit vaihdettu. Kosla käytimme pääasiassa ainoastaan toista nostinta, olisi Lontoossa kannattanut jättää vanha nostin maston sisään ja pitää uusi veneessä varalla tähän asti, jolloin se olisi saatu käyttämättömänä nyt käyttöön. Ana oli tehnyt ystävänpäivän kunniaksi herkullisen suklaakakun, piparkakkuja ja koristellut veneen punaisilla sydämillä. Keskipäivän aikaan Amancio keksi kaivaa veneessä olevan sekstantin esiin ja ryhtyi määrittämään veneen sijaintia auringon perusteella. Minäkin harjoittelin sekstantin käyttöä. Sekstantti on siis navigointiväline, jolla mitataan taivaankappaleiden korkeus horisontista ja voidaan sen avulla määrittää oma sijainti maapallolla. Se oli käytössä ennen GPS:n yleistymistä avomeripurjehduksessa. Keskipäivällä oman sijainnin määrittäminen auringon perusteella on kohtuullisen helppo ymmärtää. Sekstantilla mitataan auringon korkeus korkeimmillaan ja kellosta katsotaan aika, jolloin aurinko oli lakipisteessään. Pituuspiiri voidaan laskea kellonajan perusteella. Jos aurinko oli korkeimmillaan esimerkiksi kello 5 UTC, sijainti on tällöin 115 astetta itäistä pituutta. Yksi tunti vastaa 15 astetta ja aurinko on korkeimmillaan pituuspiirillä nolla eli Greenwichillä seitsemän tunnin kuluttua eli kello 12. 7 kertaa 15 on meidän sijaintimme. Leveyspiirin määrittäminen on hieman monimutkaisempaa ja vaatii joko taulukon auringon korkeudesta eri vuoden päivinä tai laskukaavan. Kevät- ja syyspäivän tasauksen aikaan eli auringon ollessa tarkalleen päiväntasaajan yläpuolella leveyspiirin saa suoraan auringon korkeudesta. Jos kevätpäiväntasauksen päivänä auringon korkeus on 75 astetta ja aurinko on etelässä, on sijaintimme 15 astetta (eli 90-75) pohjoista leveyttä. Päiväntasaajalla sijainti olisi 0 astetta ja aurinko olisi suoraan yläpuolella ja navoilla aurinko olisi juuri horisontin tasolla, jolloin sijainti olisi 90 astetta. Me emme tosin vaivautuneet laskutoimituksia tällä kertaa tekemään vaan harjoittelimme vain korkeuden mittaamista. Myös siis tähtiä ja planeettoja voi hyödyntää sijainnin määrittämisessä. Päivän aikana tutkailimme myös Da Nangin nähtävyyksien esitteitä.

Maanantaina 15. helmikuuta 28. ja viimeisenä kisapäivänä kello 5 aamulla eli kello 21 UTC edellisenä päivänä kilpailu päättyi. Kukaan osallistujista ei päässyt maaliviivalle asti, joten sijoitukset määräytyivät etäisyyden perusteella. Derry voitti, Garmin oli toinen ja Great Britain kolmas. Tällä kertaa LMAX jäi neljänneksi ja koska GB sai enemmän pisteitä pisteportilta, saavutti GB LMAXia kokonaistilanteessa neljällä pisteellä ja Derry seitsemällä. Reitti oli suunniteltu siten, että kaikki veneet olivat kisan päättyessä noin 400-500 meripeninkulman päässä Da Nangista, ja ehtinevät sinne 17.2. aamuun mennessä, jolloin aikaisintaan pääsemme satamaan. Meidän etäisyytemme on vähentynyt liian nopeaa vauhtia ja tällä tuulella ehtisimme Da Nangiin jo 16. päivän illaksi. Teimme päivän aikana harijoituksen vuoksi keulapurjeiden vaihtoja ja vendoja eli vastatuulikäännöksiä. Olisihan näitä voinut harjoitella ennen kisaa, mutta kaipa ne sujuvat paremmin sitten ennen seuraavaa kilpailua. Minä tarkistin iltapäivällä varalla olevat 10 kappaletta pelastusliivejä eli paukkuliivejä. Illalla tuli tieto saapumisjärjestyksestä satamaan, ja meidän aikamme on keskiviikkona viimeisenä kello 20.

Tiistaina aamuyöllä aallokko vähitellen kasvoi samasta suunnasta puhaltaneen tuulen seurauksena ja lisäksi päivä oli pilvinen ja sateinen. Alunperin tarkoituksena oli tehdä siivoushommia, mutta sade ja merenkäynti olisi tehnyt siitä niin hidasta, että emme pitäneet sitä järkevänä. Minä tein hieman turvallisuustarkistuslistan hommia vuoroni aikana. Me olemme siis olleet aina vuorossa kymmenestä kahteen päivällä ja yöllä. Tällä hetkellä veneellä on liikkeellä vatsatautia ja minäkin olen ilmeisesti kipeänä, koska nukuin päivävuoron jälkeen kahdesta kahdeksaan. Garminin kipparilla oli hauska tarina kerrottavanaan, sillä he ohittivat läheltä Paracel-saaret, jotka Kiina on vallannut itselleen. Tästä seurasi pitkä keskustelu VHF-radion välityksellä kiinalaisten kanssa ja iso sotalaiva taakse saattelemaan heitä alueelta. Hyvä puoli saattueessa oli, että ainakaan merirosvot eivät ole ongelma. Me etenimme päivän isopurje ykkösreivissä ja silti vauhti oli 8-10 solmua eli liian paljon sovittuun saapumisaikaamme nähden. Noin 40 meripeninkulman päässä ilmeisesti vuoristoisen rannikon vaikutuksesta tuuli kuitenkin keveni ja kääntyi vastaiseksi ja vauhtimme hidastui 4-5 solmuun.

Keskiviikko 17.2.2016 eli saapumispäivä Vietnamin Da Nangiin oli harmaa ja sateinen. Ylimääräinen aika kului loppujen lopuksi nopeasti ja hommien teko auringon paisteessa oli veneellä purjehtiessa oli mukavaa. Arvioimme, että saimme ehkä kahden päivän edestä huoltohommia tehtyä, joten ainoastaan kolme päivää menivät meiltä ”hukkaan” saapumispäivää odotellessa. Päivän aikana minä tein turvallisuustarkistuksen, joka sisälsi myös kaikkien pelastusliivien täyttämisen ja tarkistamisen. Kyselin päivällä Huw’lta pitäisikö Yankeeta ryhtyä pakkaamaan, mutta hän sanoi myöhemmin. Kun viimein ryhdyimme laskemaan purjeita ja laitoimme moottorin käyntiin, totesimme, että pääsemme castatuuleen ainoastaan kuutta solmua kahdeksan sijaan. Nostimme staysailin ja ison kolmosreiviin, jonka jälkeen saimme vauhdin 11 solmuun, ja kurssin hieman sivuun määränpäästä. Sillä vauhdilla ehdimme juuri ja juuri sovittuun aikaan pilottia tapaamaan, jonka kanssa tapaaminen sovittiin tosin lähemmäksi joen suuta kuin pilottiasema olisi ollut. Harmi tosin, ettemme olleet lähempänä, sillä Mission ja Unicef eivät päässeet paikalle ajoissa, ja me olisimme päässeet satamaan kaksi tuntia aiemmin. Saapuminen pimeällä hyvin valaistuun Da Nangiin näytti hienolta ja sen jälkeen saimme vielä tähän mennessä parhaan vastaanoton. Laiturilla oli joukko rumpaleita ja passintarkistuksen jälkeen menimme koko tiimi lavalle, jossa meille annettiin kaulaan kukkaseppeleet ja suihkutettiin kuohuviiniä. Sen jälkeen paikalliset tunkivat lapsia syliin ja ottivat kuvia meistä.

Tämä kilpailu meni siis tulosten osalta penkin alle, osin huonojen reittivalintojen osalta ja osin keulapuomin rikkoutumisesta johtuen. Huw’n tempoilevista päätöksistä johtuen minulla ei tosin ole suurta motivaatiota yrittää tosissaan. En ole aiemmin johtamisen puutteesta hirveästi puhunut, mutta nyt sen alkaa todella huomata. Muut muistelevat aina välillä Gosportin valmisteluviikkoa, jossa joku lisähenkilö tuli paikalle ja alkoi kysellä hommia ja kysyi kuka tätä valmistelua johtaa. Siihen minä vastasin spontaanisti ”no one” (ei kukaan). Ja se on kyllä hyvin kuvannut tätä kulunutta ensimmäistä puolikasta reissusta. Pitkään mukana olleet ovat jo tottuneet toimintamalliin, jossa selkeitä päätöksiä, käytäntöjä tai sääntöjä ei ole ja osaavat toimia siten, että vene saadaan turvallisesti paikasta toiseen. Me emme myöskään tähän mennessä ole pitäneet juuri mitään valmistelukokouksia kilpailuja varten. Seuraavaa kilpailua varten muutama sellainen olisi tarkoitus pitää, katsotaan tapahtuuko sitä. Lisäksi Huw sanoi käyvänsä kaikkien kanssa henkilökohtaisen keskustelun, jota hän ei ole tähän mennessä tehnyt kertaakaan. Katsotaan tapahtuuko sitä. Käytännössä siis osa hommista hoituu ja osa hommista jää puolitiehen, kun kukaan ei johda toimintaa. Huw’lla on paljon kokemusta huoltohommista ja ehkä siitä johtuen erilaiset huoltohommat tuntuvat sujuban kaikilta hyvin ja vene on erinomaisessa kunnossa, mutta purjehduspuolella vaadittaisiin kaikilta aktiivisempaa otetta toimintaan. Nyt lähes kaikki vain istuvat tai nuokkuvat vuorot kannella tai usein jopa kannen alla, sen sijaan että keskittyisivät veneen etenemiseen ja trimmaamiseen. Sääntöjen puute tällaisessa tiiviissä lähes 20 hengen kommuunissa välillä ärsyttää suunnattomasti. Ihmiset syövät lounasta ja päivällistä milloin sattuu huvittamaan, polttavat tupakkaa ympäri venettä pelkän takaosan sijaan, josta savu ei tule juurikaan sisään ja niin edelleen. Kyllä tälläkin tyylillä tosiaan Lontooseen heinäkuun lopussa päästään ja minun tavoitteeni maailmanympäripurjehduksesta täyttyy, mutta olisi mukava määritellä yhteiset tavoitteet realistisemmaksi, jottei minun tarvitse vahtipäällikkönä yrittää tasapainotella kilpailullisten tavoitteiden ja huvipurjehdustodellisuuden välillä. Ja ainakin tästä touhusta riittää blogattavaa.