Qingdao – Seattle osa 2/3

Tämä kirjoitus on toinen osuus kilpailusta yli pohjoisen Tyynen valtameren Kiinan Qingdaosta USA:n Seattleen.

Yhdeksäs kilpailupäivä 29. maaliskuuta alkoi aamuyöllä sijoitusten heikkenemisellä, kun muut purjehtivat spinaakkereilla kevyessä myötätuulessa edellemme. Päivällä tuuli yltyi nopeasti myrskylukemiin noin 60 solmuun. Yankee 1 oli edelleen kannella ja aallokko oli isoa. Meidän vahtimme huudettiin auttamaan purjeiden kanssa. Siirsimme ensimmäistä kertaa Staysailin sisään. Käytimme apuna kannella makaavaa preventoriköyttä, johon kiinnitimme purjeen purjehaat, jotta se ei karkaisi mereen. Sen jälkeen Yankee 1 otettiin alas keulaluukusta sitä pakkaamatta. Staysailin tilalle nostettiin myrskyfokka. Staysailin sisään ottamista en itse kyllä ihan täysin ymmärtänyt, sillä meidän vahtimme loppupuolella pakkasimme purjeen veneen sisällä ja nostimme sen, sillä tuuli oli keventynyt alle 40 solmuun. Purje oli siis poissa keulakannelta noin viisi tuntia ja aiemmin se on ollut myrskyssä kannella jopa useita päiviä. Myrsky oli siis aika lyhytkestoinen ja kevyt. John oli innoissaan ensimmäisestä myrskystään, ja minä laskeskelin, että tämä oli meille ehkä TOP9-myrsky.  Minulle iski flunssa, joka on kiertänyt porukkaa. Minun osaltani pahin meni tosin ohi yhdessä yössä.

Keskiviikkona 30. maaliskuuta Aamuyöllä nostimme isopurjeen kokonaan ja Yankee kakkosen. Aamulla vaihdoimme sen Yankee ykköseen, jonka nostaminen meni yllättävän helposti, vaikka purjetta ei ollut pakattu. Päivä oli aurinkoinen ja tyyni. Huw sahasi keulapuomin rippeet irti, jotta voimme mahdollisesti myöhemmin lennättää spinaakkeria kisatoimiston vinkkien avulla.  Illalla vaihdoimme Yankeen kolmoseen, mutta se osoittautui nopeasti liian pieneksi ja kakkonen olisi ollut oikea valinta. Lokissa oli tässä vaiheessa 1815 meripeninkulmaa.

Viimeinen maaliskuuta alkoi aamuyöllä toisen vahdin vaihtaessa yankee-keulapurjeen ensin kakkoseen ja sitten ykköseen. Hekin olisivat voineet mennä suoraan isoimpaan purjeeseen. Aamulla vaihoidde takaisin Yankee kakkoseen ja päivällä laitoimme isoon ykkösreivin ja ennen päivällistä kakkosreivin. Heti sen jälkeen barduunan sakkeli petti mastosta ja laskimme pikaisesti keulapurjeet. Jan nostettiin mastoon laittamaan tilalle uusi sakkeli. Onneksemme homma saatiin valmiiksi ennen pimeän tuloa. Yksi ainoastaan tähän kilpailuun osallistuva henkilö kirjoitti muuten blogin kehuen aallokkoa ja surffeja. Minä lueskelin sitä miettien, että eihän tässä kilpailussa ole vielä nähty mitään. 

Huhtikuu alkoi aurinkoisessa säässä ja soitin lisää kitaraa kannella. Rich innostui kuvaamaan sitä, ja se onkin varmaan se mitä minusta dokumentissa näkyy. Sinänsä ironista, että minä olen yksi innokkaimmista  kilpailijoista ja purjehtijoista tässä porukassa. Aprillipäivän ainoa pila tuli sääennustukset lähettävältä Simonilta. Hän kirjoitti pohtineensa aprillipilaa, mutta tajusi joka tapauksessa lähettävänsä sääennusteen. Aamuvuorossa nostimme Yankee kakkosen ylös ja poistimme yhden reivin isopurjeesta. Illalla tuuli tyyntyi kun matalapaineen keskus saavutti meidät. Isopurje nostettiin kokonaan, mutta odotimme erittäin valppaina tuulen yltymistä. Jossain vaiheessa tuuli nousi kymmeneen solmuun, mutta oli puuskissa jo 30 solmua. Tässä vaiheessa päätimme aloittaa myrskyvalmistelut ja laskimme ison kakkosreiviin ja vaihdoimme myrskyfokan staysailin tilalle. Tuuli oli vielä niin olematon, että staysailin pakkasimme helposti keulakannella. Sen jälkeen istuimme ja odotimme. Hetken jo pohdin, onko näin vähillä purjeilla lillumisessa kevyessä tuulessa mitään järkeä, mutta noin puoli tuntia myrskyfokan noston jälkeen tuuli puhalsi tasaisesti 30 solmun voimakkuudella, ja totesimme, että on aika laskea Yankee. Jostain syystä keulakannella ollut porukka päätti, että Yankee otetaan sisään keulaluukusta pakkaamatta. Minusta näytti siltä, että meillä olisi ollut hyvin aikaa pakata purje kunnolla kannella, kuten yleensä toimimme. Isopurjeen reivauksen aloittamisesta Yankeen sisään saamiseen meni ensimmäiset 2,5 tuntia vahdista ja loput 1,5 tuntia minä ja Tino vietimme keulan purjevarastossa Yankeeta pakaten. Kannella hommaan menee noin vartti. Seuraavan vahdin aikana tuuli yltyi myrskylukemiin ja he laittoivat isoon kolmannen reivin. Tuuli oli parhaimmillaan 80 solmua puuskissa. Tipuimme päivän aikana viimeiselle sijalle. Reissu on opettanut minulle paljon säästä. Nyt ymmärrän, mikä on matalapaineen keskus ja miten tuuli sen ympärillä käyttäytyy. Samoin korkeapaineita on nähty ja erilaisia säärintamia.

Kolmantenatoista kilpailupäivänä tuuli oli rauhoittunut ja aallokko kasvanut. Tuuli oli puuskissa 40 solmua ja aallokko arviolta viisimetrinen. Minun ja Johnin ruoanlaittovuoro siirrettiin päivää aikaisemmaksi, sillä Kate oli lievässä vatsataudissa ja sen ei haluttu leviävän. Koska arvelin aallokon kasvavan iltaa kohti, tein lihamakaronilaatikon uuniin laittamista vaille valmiiksi aamuvuorossa. Jostain syystä en ollut saanut unta muutamaan vapaavuoroon, joten oli valveilla 24 tuntia putkeen. Lihamakaronilaatikko epäonnistui osittain, sillä kun laitoin ainekset kylmänä uuniin, olisi se vaatinut uunissa huomattavasti pidemmän ajan kuin viime kerralla. Ensimmäiselle vahdille tarjoiltu laatikko oli siis vielä aika löysää. Lisäksi munamaito ei oikein heiluvassa veneessä pysynyt vuoassa. Illalla meillä oli vielä ruokaöljyvuoto yläkaapissa, joka satoi lattialle ja Johnin päälle. Vietimme noin tunnin sitä siivoillessa.

Aamulla kuulimme myös huonot uutiset Ichorcoalista. Siellä purjeen reivauksen jälkeen Sarah-niminen nainen oli kaatunut aallon voimasta istumalaatikosta veneen leen puolelle ja toinen aalto oli pyyhkäissyt hänet mereen. He saivat hänet kovassa aallokossa takaisin kyytiin reilun tunnin jälkeen, mutta hän oli valitettavasti kuollut meressä ollessaan. Koska matkaa oli jäljellä paljon, suorittivat he hautajaiset seuraavana päivänä merellä. Veneellämme tunnelma on surullinen ja osanottomme lähtivät Sarahin perheelle, ystäville ja tiimikavereille. Mainittakoon, että ensimmäisessä kilpailussa Ichorcoalissa kuoli yksi henkilö isopurjeen skuutin osuessa häneen. Molemmista asioista varoitetaan jatkuvasti: Kiinnitä turvaköysi pelastusliiveistä veneeseen, ja älä ole alueella, josta isopurjeen skuutti menee vahinkojiipissä.

Kolmas huhtikuuta aamulla kannelta huudeltiin, että sataa lunta. Minä juoksin innokkaana hakemaan kameran ja menin kannelle toteamaan, että kyseessä oli räntäsade, eikä sekään kovin voimakas. Tuulen voimakkuus vaihteli 15 ja 35 solmun välillä, joten purjevarustuksen valitseminen oli hankalaa. Me lennätimme tavoillemme uskollisena hyvin pientä, konservatiivista purjevarustusta. Harva alkupään veneistä oli päättänyt mennä kohti pisteporttia, j näytti siltä, että saattaisimme ehtiä kolmantena veneenä sinne ja saada ekstrapisteen. Päädyimme siis lähtemään kohti pisteporttia, joka oli myös lyhimmän reitin varrella. Tuulesta johtuen se ei tosin ollut nopein suunta. Päivän päätteeksi jäljellä oli alle 3000 meripeninkulmaa ja olimme 11. sijalla Ichorcoalin edellä ja Da Nangin takana.

Viidentenätoista kilpailupäivänä totesimme, että emme ehdi pisteportille ennen Da Nangia ja päädyimme suuntaamaan suoraan itään paremman vauhdin toivossa. Päivä alkoi erittäin varovaisella purjevarustuksella, kakkosreivillä ja staysailillä. Päivän aikana poistimme reivit ja nostimme yankeen. Illalla laitoimme reivin isopurjeeseen, koska pelkona oli, että toinen vahti ei hallitse olosuhteita. Päivä oli erittäin kylmä ja kostea. Olimme hitain vene koko porukasta ja tipuimme 11. sijalle Da Nangin taakse.

Viides huhtikuuta eli kuudentenatoista kilpailupäivänä ohitimme etäisyydessä puolivälin kun jäljellä oli alle 2700 meripeninkulmaa Seattleen. Vaihdoimme taas kellonaikaa ja nyt veneen aika on +12 UTC. Otimme päivällä ”2 viikkoa Seattleen” -valokuvan. Päivä oli olosuhteet huomioiden lämmin ja kevyttuulinen. Laitoimme myös myrskypurjeet valmiiksi kaiken varalta. Myrskyiso on mastossa kiinni ja myrskykeulapurje laitettiin staysailin tilalle. Ylhäällä oli kuitenkin Yankee 2 ja täysi isopurje. Meistä on tullut siis hyvin varovaisia. Ainakin Ichorcoalin tapahtumat ovat selvästi vaikuttaneet Huw’n asenteeseen.

Seitsemästoista kilpailupäivä jatkui varovaisissa merkeissä purjeiden vähentäminen hyvissä ajoin reivaamalla kakkosreiviin ja vaihtamalla Yankee kolmoseen. Iltapäivällä paikallista aikaa eli kello 01.52 UTC saavutimme päivämäärärajan ja siirsimme kellot keskiviikosta kuudennesta päivästä tiistaihin viidenteen päivään. Kellonaika ei muuttunut, sillä aikavyöhyke vaihtui UTC-12. Käytännössä muutosta ei täällä purjehtiessa huomaa mitenkään, sillä päivämäärillä ja viikonpäivillä ei ole merkitystä ja matkakin on niin pitkä, että perillä ei muista kuinka monta päivää matkaan kului. Olimme muuten edellisen kerran läntisillä pituuspiireillä 19.10.2015 matkalla Rio de Janeirosta Kapkaupunkiin. Kuulemma päivämäärärajan ylittämisen kunniaksi saa hankkia kultaisen lohikäärmetatuoinnin. Dana piirteli kilpikonnatatuointeja tussilla päiväntasaajan ylittämisen kunniaksi ja nyt keksin, että hän voisi piirtää kyseiset kuvat purjehdusasuuni. Nyt on tosin niin märkää, että se ei heti onnistu. Muutaman  kylmän päivän jälkeen sää on lämpimämpi, mutta nyt sataa. Mitä kilpailuun tulee, olemme 10. sijalla 2400 meripeninkulman päässä maalista. PSP näkyy AISissa 10 meripeninkulmaa edellämme ja me molemmat etenemme hyvää 10 solmun keskinopeutta kohti itää ja Seattlea.

Kahdeksastoista kilpailupäivä eli toinen keskiviikkommme 6. huhtikuuta jatkui sateisissa merkeissä. Keli on masentava ja vuorottelemme kannella kolme ihmistä tunnin kerrallaan, sillä sateessa seisominen on kylmää touhua. Otin kaikesta huolimatta päivällä suihkun kaatamalla ämpärillisen kymmenasteista merivettä kannella uloskäynnin edessä päälleni ja sen jälkeen huuhtelemalla makealla vedellä. Se virkisti mukavasti. Olemme edelleen 10. sijalla enää noin viisi meripeninkulmaa PSP:n takana. Emme kuitenkaan näe heitä, sillä sateessa näkyvyys on arviolta vain yksi meripeninkulma. Teimme tämän kilpailun parhaan 24 tunnin matkamme, 272 meripeninkulmaa ja illalla matkaa maaliin oli jäljellä noin 2100 meripeninkulmaa.

Nyt on kilpailusta arviolta kaksi kolmannesta purjehdittu, joten tähän on hyvä päättää toinen osuus kertomuksesta. Kilpailu on ollut tähän mennessä pettymys. Odotin kovatuulista ja isoaallokkoista kilpailua, joita ei ole näkynyt. Sen sijaan olemme nähneet vain kylmää ja märkää. Motivaatiota ei myöskään lisää se, että vahtijako on epäonnistunut ja olemme käytännössä lopettaneet kilpailemisen. Ihmisten pinnat ovat myös kireällä ja itse kukin on saanut osakseen kärttyisiä kommentteja.  Toivottavasti viimeinen kolmannes on ainakin joltain osin parempi.