Jesse lähtee purjehtimaan

Minä olen 30-vuotias, IT-johtamishommia valmistumisen jälkeen tehnyt diplomi-insinööri. 15-vuotiaasta lähtien olen purjehtinut joka kesä kuukauden tai enemmän meripartiossa, omalla veneellä ja viime vuosina myös match race centereissä Helsingissä, ja maailmanympäripurjehdukselle olen ilmoittautunut. Reissu alkaa elokuussa ja päättyy ensi vuoden heinäkuussa. Reissun järjestää Clipper, ja kirjoitan enemmän faktoja reissusta toiseen artikkeliin.

Maailmanympäripurjehdus on ollut pitkäaikainen haave ja nyt olen lähdössä sitä toteuttamaan. Omat odotukset liittyvät tässä vaiheessa maailman isojen merien ja uusien kaupunkien näkemiseen. Kyseessä on myös kilpailu, mutta siihen liittyen uskon että ensimmäiset legit näyttävät miten siinä tullaan menestymään.

Osallistuminen on sinänsä helppoa, että ei tarvitse kuin ilmoittautua ja maksaa. Tiimit nimettiin huhtikuun lopussa, jonka jälkeen tiimin kesken jaettiin rooleja. Minun roolini on purjeiden korjaaja (sailmaker) ja turvallisuusasiat (safety officer). Erityisesti purjeiden korjaaminen kuulostaa kiinnostavalta, sillä siitä saattaa olla myös hyötyä reissun jälkeen. Turvallisuusasioihin liittyy mm. pelastusliivit ja erilaiset hätälaitteet (AIS, EPIRB, SART, pelastuslautat).

Minä olen veneessämme purjehduksen osalta kokeneimmasta päästä. Myös partiopurjehdustaustasta on selkeää hyötyä, kun on saanut suunnitelmallista koulutusta purjehdukseen, tottunut purjehtimaan erilaisilla veneillä ja opettamaan purjehdusta muille. Ehkä suurin yllätys tähän mennessä onkin ollut se, miten kokematonta suurin osa porukasta oli.

Tätä kirjoittaessani olen jo käynyt edellytetyt 4 harjoitteluviikkoa ja lennän reissua varten Lontooseen 11.8. valmistelemaan venettä ja siirtämään sitä Portsmouthista Lontooseen lähtöä varten.