Ajattelin että kirjoitan vielä ennen lähtöä Englantiin hieman tiimistä ja kipparista. Ensimmäisen kerran oma tiimi tavattiin huhtikuun lopussa ”Crew allocation”-tilaisuudessa eli noin neljä kuukautta ennen lähtöä. Olin paikalla, koska kuulin harjoituksissa että siellä kannattaa olla. Ja olihan se mukavaa tavata heti oman tiimin jäseniä ja kippari kun ne olivat tiedossa. Paikalla eivät tosin olleet kaikki, enkä vieläkään ole tavannut kaikkia koko maailmanympäripurjehdukselle lähteviä henkilöitä. Tiimissä oli vain muutama henkilö, jotka olivat olleet kanssani samoilla kursseilla aiemmin.
Huhtikuun jälkeen olen tavannut tiimin jäseniä viimeisellä harjoitusviikolla, joka järjestetään siis tiimin kesken. Siellä oli paikalla 9 henkeä meidän tiimistä. Sen lisäksi meillä oli Juhannuksena ”Team building”-viikonloppu Kentissä, Englannissa. Siellä oli paikalla hieman alle parikymmentä tiimin jäsentä ja kippari. Suurelta osin ihmiset olivat samoja kuin huhtikuun tilaisuudessa, mutta muutamia uusiakin naamoja näkyi. Tilaisuuden järjestää tiimi itse, ja minä tulin paikalle vasta lauantai-iltana. Illalla oli grillausta ja hengailua, seuraavana päivänä käytiin tutustumassa englantilaisen kartanon puistoon. Mukavaa porukkaa tähän mennessä nähdyn perusteella!
Suurin osa jengistä on briteistä, mutta mahtuu porukkaan myös muitakin kansalaisuuksia. Moni on tosin asunut englannissa, eli ilmeisesti mainostus tavoittaa ihmisiä lähinnä sieltä. Meidän tiimissä on mukana ainakin virolainen, hollantilainen, kiinalainen, saksalaisia, ja ihmisiä yhdysvalloista ja australiasta. Mukana muutamalla osuudella on myös toinen suomalainen, joka tosin hänkin on asunut noin 10 vuotta Englannissa. Iät vaihtelevat ainakin 22 ja 72 vuoden väliltä. Miehiä on enemmän, mutta naisiakin on noin 30% porukasta.
Porukasta maailmanympäripurjehdukselle on tällä hetkellä lähdössä kippari ja 10 miehistön jäsentä. Lisäksi yksi henkilö on mukana 7/8 osuudella, joten käytännössä 12 henkilöä ei vaihdu. Veneeseen mahtuu maksimissaan 24 ihmistä, ja tällä hetkellä suurimmalla osuuksista on mukana 18-22 henkeä, enimmillään 23 ja vähimmillään 16.
Kippari on siis kohta 32 vuotta täyttävä Huw Fernie Englannista. Clipperin esittelyteksti kertoo, että hän on valmistunut ilmailualan insinööriksi, mutta ryhtynyt purjehtijaksi opiskelujen jälkeen. Purjehduskokemuksesta mainitaan lähinnä veneen purjehtiminen Australiaan ja useampi osallistuminen Sydney-Hobart -purjehduskilpailuun.
Tarkemmin ihmisistä tulee varmaan juttua jatkossa, kun päästään tositoimiin sekä valmistelemaan, jotka alkavat ensi viikolla. Eli tiistaina 11.8. on vihdoin lento Englantiin, sitä onkin tässä jo odotettu. Siitä eteenpäin ohjelma menee siten, että 10.8. on alkanut ”Gosport prep-week”, jossa veneitä valmistellaan ja ihmisiä koulutetaan. Sen jälkeen 18.8. aamulla lähdetään purjehtimaan veneitä Lontooseen, jonne saavutaan 20.8. Siellä tehdään lisää valmisteluja, ja lähdetään 30.8. kohti Rioa.
Wau Jesse!
Todella upeaa reissua ja onni olkoon myöten.
Tulen seuraamaan tätä reissua ja kirjoitteluasi suurella mielenkiinnolla.
-Partiokaveri vuosien takaa-
Kiitos. Katsotaan paljonko ehtii kirjoittamaan mutta tavoitteena olis joka satamasta vähän kirjottaa juttua.
Onnea ja menestystä matkalle, suotuisia tuulia! Mahtava juttu! Me ollaan aloiteltu purjehdusuraamme Compiksella 🙂
Kiitos. Hyviä tuulia sinnekin!