Tämä teksti on jatkoa edelliselle kirjoitukselle ja kertoo Lontoo-Rio de Janeiro -kisan kahdesta jälkimmäisestä kolmanneksesta.

11. kisapäivänä eli 10.9. torstaina ohitettiin kanariansaaret. Päivä oli erittäin tapahtumarikas, sillä vaihdoimme spinaakkeria kolmesti alle 6 tunnin aikana.  Yhdestä spinaakkerista petti spektraköydestä itse tehty donitsi eli ympyrä nostimen ja purjeen kulman välistä ja spinnu tippui mereen. Donitsin tarkoitus on estää metalliosien hankaamista toisiinsa. Purje  saatiin merestä rikkoutumatta ylös. Seuraavan spinaakkerin kanssa jiippi eli myötätuulikäännös epäonnistui ja spinaakkeri meni sellaiselle solmulle että se oli pakko ottaa alas. Tässä välissä toinen ensiksi ylhäällä ollut spinaakkeri oli kuitenkin saatu nostovalmiiksi ja se nostettiin uudestaan ylös. Sitten lähdettiin purjehtimaan lounaaseen Gran Kanarian, joka on korkea tulivuorisaari, ja Fuerteventuran väliin. Saaret pakkaavat tuulta ja tuuli yltyi 16solmusta aina 30solmuun asti. Tässä vaiheessa kippari käski minua ottaa ruorin ja tuli hetken päästä itsekin kannelle katsomaan, että pääsemme saarten ohi turvallisesti. Tuuli kiertää Gran Kanariaa siten, että meidän suuntamme seurasi Gran Kanarian rantaviivaa, kunnes päädyimme suojaan saaren taakse, jossa tuuli äkisti loppui kokonaan. Suunnitelmanamme oli tehdä siellä jiippi ja palata takaisin tuuliselle alueelle. Vauhti kuitenkin hyytyi kokonaan ja vähäinen tuuli pyöri ympäriinsä, jotka vaikeuttivat jiipin suorittamista. Välillä liikuimme jopa taaksepäin. Siirsimme purjeen käsin puolelta toiselle ja hitaasti pääsimme takaisin tuuliselle alueelle, jossa tuuli yltyi nopeasti takaisin 30solmuun, eli 15m/s. Tässä vaiheessa ruoriin oli tarkoitus vaihtaa henkilö toisesta vahdista, mutta kukaan ei uskaltanut tarttua hommaan, joten kippari, Huw, otti ruorin. Kun tulimme takaisin vuoroon reilun kolmen tunnin jälkeen (edellinen vahdinvaihto tapahtui lähes tunnin myöhässä hankalasta tilanteesta johtuen) oli kippari ohjannut itse lähes koko ajan itse. Olot olivat erittäin hankalat, sillä tuuli oli edelleen kova ja yö oli tullut. Vuoroon mentäessä tämän osuuden vanhin edustaja Susie (n. 65v) ei löytänyt sadeasun housujaan ja valitteli kuinka ei löytänyt niitä viimeksikään kun niitä olisi tarvittu. Ei kuitenkaan ollut etsinyt niitä tässä välissä. Minä ohjasin noin tunnin, jona aikana Huw ehti syödä. Tämän jälkeen minä pidin taukoa ja vähitellen tuuli tyyntyi, joten muutkin menivät ruoriin.

12. päivän aamuna kova tuuli tyyntyi nopeasti 5solmuun ja haasteeksi tuli liikkeen ylläpitäminen. Ja Susiekin löysi housunsa toisesta henkarista. Olimme yön aikana  päässeet hyvin lähelle Afrikan rannikkoa. Kuumuus on sietämätöntä sekä sisällä veneessä että ulkona auringon paahteessa. Nukkuminen on hankalaa, mutta hommia jaksa tehdä yllättävän vähilläkin yöunilla. Päivän aikana tuuli yltyi ja pääsimme taas mukavasti liikkeelle. Kello 19 vahdinvaihdoksen yhteydessä on ”Happy hour” eli käytännössä puolituntinen, jossa koko tiimi on kannella yhtaikaa. Tällä kertaa siirsimme veneen kelloa tunnin taaksepäin ja kippari ilmoitti, että siirrymme 4 tunnin päivävahteihin ja 6 tunnin yövahteihin kuumuuden takia. Tämä tarkoittaa muutosta myös ruokarytmiin. Ruoat ovat vahdinvaihtojen yhteydessä, eli aiemmin aamupala oli klo 7, lounas kello 13 ja päivällinen kello 19. Koska päivä jakautuukin kolmeen vahtiin, siirtyi lounas klo 11, jota osa piti liian aikaisena. Minulle se sopii, koska syön usein aika vähän aamupalaa. Hauskana yksityiskohtana yöllä lentokala osui Lucya kasvoihin. Sen jälkeen niitä on näkynyt kannella enemmänkin.

13. kisapäivänä teimme Kärrin eli toisen purjeista vastaavan henkilön kanssa donitseja uusiksi spinaakkereihin. Ironisesti pahin kuumuuskin on helpottanut kun siirryimme lyhyempiin vahteihin päivällä tai sitten olen jo tottunut lämpötilaan. Yhdessä vahdissa on tosiaan 10 henkeä, joista yksi on ruoanlaittovuorossa. Meillä on nyt käytössä systeemi, että yksi henkilö on varalla ja herätetään tarvittaessa. Lisäksi seuraavan päivän ruoanlaittajan yritetään yleensä antaa nukkua enemmän ja yksi henkilö on navigoimassa navigointitilassa. Tästä seuraa, että kannella purjehtimassa venettä on yleensä 6-7 henkeä, joka riittää suurimman osan ajasta hyvin. Yksi henkilö tarvitaan ohjaamiseen ja lisäksi meillä on käytäntönä että toinen henkilö on vieressä varalla ja usein myös neuvomassa. Minä olen siis viettänyt eniten aikaa seisomassa ruorin vieressä seuraamassa ja opastamassa. Jos ylhäällä on spinaakkeri, joka on tähän mennessä ollut käytössä noin 80% ajasta, tarvitaan yksi henkilö skuuttaamaan purjetta ja toinen henkilö vinssaamaan kahvimyllyvinssillä, sillä käsivoimin skuuttiköyttä ei jaksa vetää. Kovemmassa tuulessa vinssaajia tarvitaan kaksi. Neljällä siis pärjää, mutta rooleja kierrätettäessä ja muita säätöjä tehdessä viisi tai kuusi on aika sopiva määrä ihmisiä kannella. Välillä kannella on vähemmänkin porukkaa, noin vartin vietin yksin kannella ruoria pyörittelemässä. Muita vahdin hoitamia tehtäviä ovat muun muassa lokikirjan pitäminen kerran tunnissa, jonka tekee yleensä navigaattori, vessojen siivoaminen ja pilssien kuivaaminen kerran vahdissa ja öisin teen keittäminen ja tarjoilu. Päivisin siitä vastaavat ruoanlaittajat. Tänä päivänä jouduimme myös laittamaan ensimmäiset teippaukset spinaakkereihin. Purjeessa oli pieniä reikiä jotka olivat todennäköisesti tulleet purjetta laskettaessa.

Neljännentoista päivän aamupäivällä heti vahdinvaihdon jälkeen sattui hieman isompi epäonni, kun spinaakkerin menettäessä tuulen ja lepattaessa tagline, eli keulassa olevaan pukspröötiin (keulapuomi, joka osoittaa eteenpäin keulassa) menevä köysi irtosi itsestään ja toinen purjeessa kiinni oleva köysi takertui pukspröötiin ja väänsi sen purjeen voimalla mutkalle. Purje saatiin ehjänä alas, mutta puksprööti on käyttökelvoton ja korjataan Riossa. Samalla tämä tarkoittaa sitä, että emme pysty käyttämään myötätuulipurjeita eli spinaakkereita. Tässä vaiheessa taktiikaksi vaihtui edessä olevien saavuttamisen sijaan oman sijoituksen säilyttäminen. Olimme noin kolmen tai neljän vuorokauden päässä kohdasta, jossa vallitseva tuuli muuttuu pohjoisesta eteläiseksi eli vastaiseksi ja tämän jälkeen pukspröötin vääntyminen ei ole ongelma. 7. sijalla oleva PSP Logistics on 122mpk meripeninkulman päässä, joka vastaa n. 12-16 tunnin matkaa. Toiseksi isoimmassa Code 2 -spinaakkerista oli slörppi eli purjeen reunassa oleva nauha revennyt noin neljän metrin matkalta ulos kotelostaan ja tämän korjaaminen vei minulta ja Kärriltä noin 10 tuntia.

Maanantaina 14. syyskuuta puoliltapäivin tuli täyteen 14 vuorokautta kisaamista. Harmi kyllä, emme olleet vielä puolivälissä koska hajonnut puksprööti on hidastanut matkaa. Takana olevat saavuttavat meitä 1-2 meripeninkulmalla tunnissa. Päivällä muutamat näkivät pinnassa uivan kilpikonnan. Eläinten lisäksi tähtitaivas öisin on upea ja tähdenlentoja olen nähnyt useita. Yhdellä oli jopa komea pyrstö. Lisäksi veneen vanassa näkyy öisin vihreänä kimaltelevaa planktonia tai jotain muutama merenelävää. Tänään käynnistyivät myös muutokset vahtisysteemissä. Nyt ruoanlaittovuoron jälkeen ihmiset menevät päinvastaiseen vahtiin kuin missä olivat, joten vähitellen vahdit sekoittuvat ja kymmenen päivän jälkeen palaavat ennalleen. Muutos tehtiin, jotta ihmiset oppisivat enemmän toisiltaan ja toisaalta tapaisivat muita enemmän.

Kuudentenatoista kisapäivänä päästiin vihdoin suurinpiirtein kisan puoliväliin Cap Verde -saarten luokse ja ohi. Aamuyöllä yksi lentokala osui minua polveen. Tosin sen jälkeen kun ensimmäinen lentokala osui Lucyyn, on kaloja osunut noin puoleen porukasta. Tänä aamuna löysimme kannelta kaksi lentokalaa ja kolme pientä mustekalaa Ihmisten vaihtuminen vahdissa on ollut hyvästä kun olen päässyt opastamaan myös toisen vahdin henkilöitä ohjaamisessa. Ensimmäisiin päiviin verrattuna huomattavaa kehitystä on tapahtunut ja suurin osa ei enää tarvitse jatkuvaa valvontaa. PSP Logistics on nyt 48 tunnin jälkeen pukspröötin rikkoutumisesta 68 meripeninkulman päässä, eli he ovat saavuttaneet 54 meripeninkulmaa. Vielä on ainakin kaksi vuorokautta myötätuulta jäljellä, joten tiukille sijoituksen kanssa menee.

Cap Verden saarista korkein, tulivuorisaari nimeltä Ilha do Fogo (suom. Tulisaari) on hieman alle kolme kilometriä korkea ja aiheuttaa suuren tyynen alueen Gran Kanarian tapaan. Tämän saimme kokea keskiviikkona aamuyöllä kun kiertäessämme saarta noin 30 meripeninkulman päässä tuuli vähitellen kääntyi idästä pohjoiseen ja ohjasi meidät seuraamaan saaren rannan muotoa ja vähitellen tyyntyi. Tällöin totesimme, että meidän on parempi kiertää saari kauempaa ja etenimme vielä noin kymmenen meripeninkulmaa länteen eli poispäin saaresta. Yön aikana ero PSP Logisticsiin oli kaventunut 38meripeninkulmaan, mikä ei hitaasta etenemisestämme johtuen ollut yllätys. Päivän mittaan tilanne parani huomattavasti kun tuuli kääntyi idän ja etelän väliin eli vastaiseksi. Keskipäivän tilannekatsauksessa olimme saaneet eroa lisää, eron ollessa nyt 45 meripeninkulmaa. Tuulen ollessa vastainen, ei spinaakkerista ole takaa tulijoille hyötyä, joten vähitellen alkaa näyttää siltä, että pystymme säilyttämään sijoituksemme. Päivän aikana tuli myös ensimmäinen sadekuuro sitten lähtöpäivän. Kuuron aikana tuuli kääntyi ja yltyi merkittävästi, muttei niin paljoa että olisi edellyttänyt purjevaihdoksia. Meillä on aina yksi henkilö vahdista varalla, jola saa siis ylimääräisen vapaavuoron ellei purjehdus edellytä koko vahtia kannelle. Kyseinen vuoro sattui minulle tänä päivänä. Viimeiset kolme vuorokautta olen nukkunut kuin tukki kaikki vapaavahdit, mutta nyt ei ole enää väsyttänyt. Vapaa-ajasta suurin osa menee siis nukkumiseen, ja hereilläoloaika eKirjojen lukemiseen sekä tämän blogin naputtelemiseen kännykällä. Tällä hetkellä luvussa on Jules Vernen Mysterious Island, joka nykyisellä lukutahdilla tullee kestämään Australiaan asti. Lisäksi veneestä löytyy lukematon määrä erilaisia purjehdukseen liittyviä oppikirjoja.

Torstaina 17. syyskuuta minulla oli toinen ruoanlaittovuoro Amancion kanssa. Merenkäynti oli töyssyistä, joten Amancio totesi ettei kannata liikaa panostaa erikoisiin ruokiin koska ihmiset eivät niitä pysty luultavasti syömään. Tällä kertaa minä valmistin kakun, joka tosin tehtiin valmispussista, jossa oli muut ainekset paitsi munat (myös jauheena), maito(jauhe) ja rasva. Ruoanlaitto on todella kuumaa touhua veneessä kun luukut ovat kiinni rankkasateen vuoksi. Päivän aikana tuli useita kunnon trooppisia rankkasateita (squalls) ylitsemme ja lähes kaikki kävivät suihkussa kaatosateessa. Veden määrä vastasi suihkussa käymistä. Varttia vaille puolipäivä saavuimme 600 meripeninkulman eli 10 leveyspiirin mittaiselle moottorimarssiosuudelle, josta 360 meripeninkulmaa etelään eli 6 leveyspiiriä saa ajaa moottorilla. Moottorilla ajoon pitää käyttää 60 tuntia, jolloin keskinopeudeksi tulee 6 solmua, jota lujempaa on helppo purjehtia hyvissä tuulissa. Lisäksi kun moottorilla ajon kerran aloittaa, pitää koko 60 tuntia suorittaa kerralla. Moottorimarssiosuus on  pasaatituulten kohtaamisvyöhykkeellä (doldrums) kohdalla, jossa pohjoisen ja eteläisen pallonpuoliskon vallitsevat tuulet kohtaavat ja jossa on tyyni alue. Alue liikkuu, joten siksi myös osuus on  pidempi kuin suoritettava moottorilla ajo.  Haasteena on siis löytää oikea hetki moottorilla ajoon, jolloin purjeilla liikuttaisiin alle 6 solmua. Ajon aloittamisesta pitää ilmoittaa kolme tuntia etukäteen kisatoimistoon, jonka me teimme kello 18.30. Tämän jälkeen tuuli yltyi ja liikuimme 8-10 solmua lähes puoleen yöhön asti, ja moottorimarssiaikamme alkoi klo 21.30, joten viimeiset pari tuntia hyvää purjehdusta menivät hukkaan.

Moottorilla ajon aikana saa siis myös purjehtia ja kuten jo mainitsinkin, me purjehdimme ensimmäiset tunnit hyvää vauhtia. Yön aikana tuuli tyyntyi ja kaikki purjeet laskettiin. Minä olin tosin nukkumassa, koska minulla oli edellisenä päivänä ruoanlaittovuoro. 19. kisapäivä meni lähinnä hengaillessa ja joitain korjauksia tehdessä. Minä tein yhden donitsin yhteen purjeeseen. Iltapäivällä kello 15.50 sammutettiin moottori tunniksi, jotta moottorille voidaan tehdä jokapäiväiset tarkistukset. Samalla tämä tarkoitti sitä, että kävimme uimassa. Nuorempi ja vetreämpi jengi hyppeli eri puolilta venettä veteen. Minä kävin hyppäämässä keulakaiteelta. Veneeseen nousua varten peräpeiliin viritettiin köysiverkko, joka on veneessä mies-yli-laidan tilanteita varten. Muutama henkilö tarvitsi tosin verkon lisäksi nostoapua päästäkseen takaisin veneeseen. Oli jännä nähdä vene ulkopuolelta kahden ja puolen viikon jälkeen. Myös maininki näytti huomattavasti suuremmalta veden pinnalta katsottuna kuin veneestä. Kartan perusteella syvyyttä uintipaikalla oli hieman yli viisi kilometriä ja lähimmät saaret olivat Cap Verden saaret 318 meripeninkulman eli noin 600kilometrin päässä. Lähin manner Afrikka oli 540meripeninkulman päässä ja Brasilia Etelä-Amerikassa 1064 meripeninkulman päässä. Veden väriksi voin vahvistaa syvänmeren sinisen. Kisan osalta Mission Performance, Unicef ja Da Nang ovat tyynessä ja ero heihin on kasvanut yli 200 meripeninkulmaan. PSP Logistics ja Clipper Telemed saapuivat aamulla moottorimarssialueelle ja Telemed aloitti moottorilla ajon ilmeisesti heti eli 60meripeninkulmaa meitä pohjoisempana ja PSP suurinpiirtein samoilla kohdin kuin me, tosin melkein vuorokautta myöhemmin. Viides sija on karannut jo tavoittamattoman kauas.

20. kisapäivänä jatkoimme moottorilla ajoa tyynessä kelissä. Yöksi jakauduimme kolmen hengen vahteihin, jolloin kunkin piti olla hereillä vain kaksi tuntia kerrallaan. Yöllä juuri ennen minun vahtini alkua moottori sammui. Sammuminen johtui siitä, että päivätankki, johon pumpataan dieseliä muista tankeista oli tyhjentynyt. Ihmisiä oli muistutettu tarkistamaan tankissa olevan dieselin määrä, mutta nähdäkseen nykyisen tason pitää avata venttiili ja ilmeisesti sitä ei ollut muistettu tehdä. Niinpä ihmiset kuvittelivat, että dieseliä on vielä reilusti jäljellä. Lisäksi kuljimme sen verran lujaa, että tankki kului tyhjäksi noin neljässä tunnissa, kun yleensä huomattavasti harvempi täyttöväli riittää. Päivällä siivosimme venettä ja minä tein muutaman donitsin vanhojen tilalle. Nyt olemme valmiita purjehtimaan sivuvastaisessa noin kymmenen päivää Rioon alkaen huomen aamulla kello 9.30.

Toinen kolmannes ensimmäisestä kisasta on edennyt edelleen mukavasti ja ilman suurempia riitoja. Pientä närää on kuitenkin havaittavissa. Yhtenä iltana muut minun vahdistani valittivat, että yksi henkilö nuokkuu joka yö sisätiloissa. Kannella ei tosin tarvita kaikkia ihmisiä. Seuraavana iltana sovittiin sitten vuorot, että kuka on sisällä milloinkin. En tosin tiedä, miten systeemi jatkui koska vaihdoin sen jälkeen toiseen vahtiin. Siivouspäivänä minä ajattelin siivouksen jälkeen tehdä purjeisin puuttuvat donitsit, jotta ne ovat valmiita seuraavana päivänä kun purjehdusta jatketaan.  Patsy, yksi maailmanympäripurjehtijoista, ymmärsi, että aioin siivouksen sijaan tehdä donitsia ja kommentoi, että minun pitää osallistua siivoukseen. Arvelin, että tämmöinen kommentti saattaisi tulla, joten siksi jo alunperinkin ajattelin tehdä donitsin vapaavuorollani, vaikka siivoukseen eivät kaikki kuitenkaan mahtuneet osallistumaan ja donitsin teko oli kisan kannalta huomattavasti tärkeämpää. Ironisesti Patsy on itse moneen kertaan nostanut esille, että meidän pitäisi olla kilpailuhenkisempiä ja ottaa kilpailu tosissaan, mutta tällä kertaa se sai kuitenkin jäädä minun vapaavuoron viitseliäisyyteni varaan.

Kahtena viime yönä olen nukkunut niin hyvin, että olo on kuin huomenna alkaisi uusi kisa kun nostamme taas purjeet. Onneksi starttaamme noin 12-15 tunnin johtoasemasta seuraaviin nähden. Tähän onkin hyvä päättää tämä kirjoitus, ja loppuosa ensimmäisestä kisasta tulee kolmannessa blogipostauksessa myöhemmin kun saan sen valmiiksi.