Tämä kirjoitus on ensimmäinen osuus kertomuksesta kilpailusta Australian Airlie Beachilta Vietnamin Da Nangiin. Kilpailumatkaa on noin 4100 meripeninkulmaa, jota ennen ajamme moottorilla noin 150 meripeninkulman matkan Suuren valliriutan ulkopuolelle. Reitti kulkee Australiasta pohjoiseen Papua Uusi-guinean itäpuolelta, jonka jälkeen käännymme luoteeseen kohti Filippiinejä. Filippiinit kierrämme pohjoiskautta ja sieltä suuntaamme länteen kohti Da Nangia. Koska reittiin sisältyy päiväntasaajan ylitys, kohtaamme myös vähätuulisen pasaatituulten kohtaamisvyöhykkeen eli niin sanotut doldrumsit. Se tapahtuu ennen päiväntasaajan ylitystä Papua Uusi-Guinean itäpuolella Solomonin merellä. Ensimmäisessä kilpailussa saimme ajaa niiden läpi moottorilla, mutta tässä kilpailussa se ei ole sallittua, joten siksi arvioitu matka-aika on 28-34 päivää, vaikka aiemmilla keskinopeuksillamme 4100 meripeninkulmaa taittuisi noin 21 päivässä. Pasaatituulten kohtaamisvyöhykettä lukuunottamatta kilpailun pitäisi olla suoraviivainen ja tuulen lähinnä sivutuulta. Tämä on muuten myös kilpailu kohti puolimatkaa. 7/14 kilpailu ja myös kalenteri-ajassa, purjehduspäivissä ja etäisyydessä mitattuna Vietnam on suurinpiirtein puolivälissä. Odotettavissa on luonnollisesti kuumia päiviä, ja se on erittäin tervetullutta edellisten kylmien kilpailujen jälkeen. Australiassa oli pitkästä aikaa miehistön vaihto ja meillä viisi miehistön jäsentä vaihtui. Meitä on edelleen 16 ja kippari. Tällä kertaa mukana on minun lisäkseni toinenkin suomalainen Pekka, joka on osallistunut vuoden 2011-12 kilpailun ensimmäisiin kolmeen osuuteen. Alumneille tarjottiin edullisemmalla hinnalla osallistumista viitos- ja kuutososuuksille, ja Pekka päätti tarttua tilaisuuteen. Taktiikasta keskustelimme sen verran, että pasaatituulten kohtaamisvyöhykkeellä pitää tehdä purjevaihtoja aktiivisesti, mutta muuten kaiken pitäisi olla suoraviivaista. Mielenkiintoisena lisänä kisabriiffissä varoiteltiin merirosvoista ja kerrottiin miten toimitaan, jos sellaisia kohdataan. Käytännössä pukeudutaan kaikki samanlaisiin asuihin ja yritetään näyttää itsevarmoilta. Jos kuitenkin nousevat kyytiin, annetaan mitä pyytävät. Lisäksi kilpailu on hirmumyrskyalueella hirmumyrskyaikana, tosin ne ovat silti onneksi harvinaisia.

Airlie Beachilta lähdettiin maanantaina 18. tammikuuta 2016 puolen päivän aikaan paikallista aikaa. Ennen kilpailun alkua meilllä on aina niin sanottu Parade of Sail, jossa ajamme isopurjeet ylhäällä moottorit käynnissä ennalta suunnitellun reitin yleensä lähellä rantaa siten, että yleisö näkee veneet. Tällä kertaa satoi kaatamalla ja näkyvyys oli surkea. Sen jälkeen aloitimme siirtopurjehduksenkohti starttialuetta. Siirtopurjehduksen aikana oli tarkoitus suorittaa myös kertauspurjehdus uusille miehistön jäsenille. Meillä oli muutamia huoltohommia tehtävänä, jotka edellyttivät isopurjeen reivaamista. Päivän aikana päädyimme reivaamaan isopurjeen kahdesti kolmosreiviin ja nostamaan sen takaisin toppiin reivi kerrallaan. Juuri muita manöövereitä emme sitten harjoitelleetkaan. Esimerkiksi mies-yli-laidan tilannetta emme harjoitelleet, joka normaalisti kuuluisi kertauspurjehduksen ohjelmaan. Illalla kiristäessämme outhaulia eli isopurjeen alaliikkiä köysi katkesi ja päädyimme ajamaan moottorilla isopurje alhaalla koko yön. Meillä on muuten taas kuumuuden takia käytössä kuuden tunnin vuorot öisin ja neljän tunnin vuorot päivisin.

Tiistaina 19. tammikuuta saimme outhaulin korjattua ja nostimme isopurjeen. Aamupäivän purjehdimme pelkkä isopurje ylhäällä kohti starttialuetta. Koska starttialueella ei ole järjestäjiä paikalla, käytimme käsittääkseni Cliöperin keksimää Le Mans -starttia, jossa veneet muodostavat rivin ajaen samaa kompassisuuntaa ja nopeutta moottorilla. Kaikilla on isopurjeet ylhäällä ja kunkin veneen välissä pitäisi olla kaksi veneen mittaa. Rivin keskimmäinen vene, joka tällä kertaa oli Great Britain, johtaa startin. Kaikkien sijoitus rivissä on arvottu. Me olimme alimpana tuulessa. Johtava vene antaa VHF-radion välityksellä 10, 4, 1 minuutin varoitukset ja aloitussignaalin. He myös yrittävät ohjeistaa veneitä kulkemaan kovempaa tai hitaampaa pitäen rivin suorassa. Neljän minuutin kohdalla kaikkien pitää olla veneen takaosassa etummaisten kahvimyllyvinssien perän puolella. Yhden minuutin kohdalla moottorit sammutetaan ja veneen vauhtia kontrolloidaan isopurjeella. Starttisignaalin kohdalla miehistö saa taas liikkua veneessä ja nostaa ennalta sovitut keulapurjeet ylös. Tällä kertaa varustuksena oli Yankee 2 ja staysail. Ensimmäiset kymmenen minuuttia pitää ohjata ennalta sovittua kurssia. Tarvittaessa saa tehdä vastatuulikäännöksen, mutta tällöin pitää mennä kaikkien muiden takaa. Kymmenen minuutin jälkeen saa muuttaa kurssia ja purjevarustusta. Ja niin kävikin, sillä vähitellen kaikki nostivat spinaakkerit. Ylhäällä oli kaikkia eri spinaakkereita, meillä pienin eli Code 3. Olimme yksi viimeisistä spinaakkeri ylhäällä, joten jäimme muista hieman. Minä muuten ohjasin startin ja muutaman tunnin sen jälkeen. Startti oli paikallista aikaa kello 15.30 eli 05.30 UTC ja koska teimme sen jälkeen lähes jatkuvasti purjevaihdoksia me päädyimme olemaan vuorossa yhtämittaa 14 tuntia, sillä ”menetimme” kello 15-19 vapaavuoromme. Illalla tuuli kääntyi sen verran, että me ja muutkin laskimme spinaakkerit.

Toinen kilpailupäivä 20. tammikuuta alkoi kevenevässä tuulessa. Reitillämme oli yksi koralliriuttaryhmä, jonka voi kiertää joko itä- tai länsipuolelta. Suurin osa veneistä oli suunnitellut kiertävänsä riutan itäpuolelta me mukaanlukien. Kevenevässä tuulessa päädyimme kuitenkin yhdessä Mission Performancen ja Clipper Telemedin kanssa muuttamaan suunnitelmaa ja kiertämään riutan länsipuolelta. Koko päivä eteni vaihtelevassa 0-25 solmun tuulessa. Välillä meillä oli ylhäällä windseeker ja välillä kovemmassa tuulessa laskimme Yankee ykkösen kokonaan. Päivän aikana jo alunperinkin länsipuolelle suunnanneet veneet saivat johtoaseman. Neljä ensimmäistä venettä olivat päivän päätteeksi Qingdao, PSP Logistics, Ichorcoal ja Unicef, jotka kaikki on yleensä nähty huonommilla sijoilla. Seuraavana ovat riutan itäpuolelta kiertäneet veneet, jotka paremmasta tuulikulmasta johtuen vähitellen saavuttavat johtavia veneitä. Me olemme viimeisenä 70 meripeninkulmaa Qingdaon takana ja noin 3 meripeninkulmaa 11. olevan Telemedin takana. Mainittakoon, että ostin Airlie Beachilta uudet shortsit ja tänään kahden päivän käytän jälkeen niihin tuli veneestä terävämmästä pultista tms. pieni reikä.

Torstai jatkui suoraviivaisella purjehduksella nopeuden ollessa 8-10 solmua. Qingdao on edelleen ensinmäisenä, mutta sen jälkeen sijoilla on tutumpia nimiä kuten GB, LMAX, Derry ja Garmin. Meillä on hieman teknisiä ongelmia, sillä vedentekokone vuotaa osan vedestä pilssiin. Kone on päällä noin joka kolmas vuorokausi ja nyt koneen ollessa päällä pitää pilssiä siis tyhjentää erittäin aktiivisesti. Lisäksi moottori tai generaattori vuotaa dieseliä pilssiin ja kahvimyllyvinssin vaihde oli rikki, mutta se sentään saatiin korjattua. En ole tainnut mainita, mutta alunperin esittäydyin veneellä Jesse-nimi englantilaisittain lausuttuna. Ihmiset ryhtyivät kuitenkin kyselemään miten nimi kuuluisi suomeksi lausua ja yritin sen heille opettaa. Ihan putkeen se ei kuitenkaan mennyt, sillä nyt kaikki kutsuvat minua Jessiksi.

Perjantaina 22.1. aamulla saavuimme Korallimereltä Solomoninmerelle ja käännyimme suoraan pohjoiseen. Uusi kurssi mahdollisti spinaakkerin, Code ykkösen, noston. Päivän aikana vauhti hidastui vähitellen noin 5 solmuun ja myötäisemmästä kurssista johtuen päivä oli erittäin kuuma. Olemme nyt siis alle 600 meripeninkulmaa päiväntasaajalta ja pasaatituulten kohtaamisvyöhykkeellä. Johdossa on nyt tutut nimet kun Qingdaokin on pudonnut ensimmäiseltä sijalta. Ensimmäiset veneet ovat meitä heikommassa tuulessa, joten olemme saavuttaneet heitä noin yhden meripeninkulman tunnissa.

Lauantai, viides kilpailupäivä eteni samoissa vähitellen tyyntyvissä tuulissa. Yksi pilvi toi mukanaan hieman enemmän tuulta ja kuljimme muutaman tunnin noin kahdeksaa solmua, mutta muuten nopeutemme oli noin 5-6 solmua ja illalla enää 3 solmua. Koska putosimme muiden taakse, tällä kertaa Sean teki aloitteen kilpailuhenkisyydesta ja puhui muun muassa ruorimiesten kierrättämisestä säännöllisesti. Aiemmin tämän aiheen on aloittanut Patsy, mutta nyt minusta tuntuu, että hänkin on tyytynyt nykyiseen tyyliimme. Minuakaan ei enää kiinnosta yrittää painaa ihmisiä yrittämään kovemmin, koska kyllä tälläkin tyylillä maaliin päästään. Ja lisäksi jokainen kurssivalinta tuntuu edellyttävän kinaamista Huw’n kanssa. Joka tapauksessa sovimme, että purjevaihdoksia tehdään tarvittaessa ja trimmit tarkastetaan säännöllisesti ja lisäksi ruorimiestä kierrätetään. Nyt lämpötila on noussut infernaalisiin lukemiin ja huomattavasti kuumemmaksi kuin tähän asti kuumimmassa ensimmäisessä kilpailussa oli. Veneen kansi on niin kuuma, että siinä ei voi istua. Samoin kuumuus hohkaa kannen läpi sisälle ja yläpunkassa maatessa voi edelleen tuntea auringon. Katto on kättäni kuumempi punkan yläpuolelta. Keulan purjevarasto on yksi suosituimmista nukkumispaikoista isosta luukusta johtuen. Minä viritin lisäksi takanurkkaan spinaakkerin purjepussin pieneksi katokseksi, jonka alle mahtuu muutama ihminen varjoon. Veneen sisällä ilma ei liiku lainkaan, joten oleskelu sisällä ei ole sen mukavampaa kuin ulkona auringon porotuksessa. Onneksi unenlahjat ovat kilpailun aikana kehittyneet ja ainakin tähän asti olen vielä pystynyt nukkumaan. Hyvänä esimerkkinä tästä on se, että Airlie Beachilla nukahdin varjoon rannalla. Aiemmin en olisi voinut kuvitellakaan pystyväni siihen. Tällä hetkellä arvioimme, että seuraavat noin 500 meripeninkulmaa päiväntasaajalle tulevat viemään noin 4-5 vuorokautta, ja sen jälkeen koillisen puoleiset pasaatituulet tulevat viilentämään oleskelua veneessä.

Sunnuntai 24. tammikuuta alkoi hyvin vaihtelevissa tuulissa. Vaihdoimme spinaakkerin windseekeriin ja myöhemmin Yankee ykköseen. Välillä liikuimme jopa 9-10 solmua ja välillä olimme paikoillamme. Purjevaihdokset hikoiluttavat todella paljon, vaikka tänään taivaalla onkin ollut muutamia pilviä ja päivä ei ole ihan yhtä kuuma. Spinaakkerin kanssa käytämme nykyään aina wrapnettiä, jonka pitäisi estää spinaakkerin kiertyminen staagien ympärille. Wrapnetin nostaminen ja laskeminen on kuitenkin operaatio itsessään. Wrapnet muodostuu vaaka- ja pystysuorista toisiinsa kiinnitetyistä liinoista muodostaen kolmion muotoisen verkon. Liinat menevät kuitenkin lähes aina nostettaessa ja laskettaessa solmuun, joten nostoon tai laskuun menee usein tunti aikaa eli kauemmin kuin itse spinaakkerin nostoon. Iltapäivällä olimme hetken pysähdyksissä ja valmistauduimme jo uimiseen, mutta sitten vene lähti taas liikkeelle. Tuuli kulkee pitkälti pilvien mukana, ja illalla yksi tumma sadepilvi tulivihdoin yllemme ja lähti kuljettamaan meitä hyvää vauhtia kohti länttä. Ihmiset peseytyivät rankkasateessa. Päivävauhtimme on nyt viimeiset kaksi päivää ollut noin 80-100 meripeninkulmaa, ja lisäksi vendat ja jiipit tuovat lisää matkaa.

Maanantaina 25. tammikuuta minulla oli taas ruoanlaittovuoro Luken kanssa. Hoidimme homman tehokkaasti: aamulla minä tein päivällisen eli chorizopadan ja Luke teki lounaan eli tonnikala- ja kinkkuwrapit. Lounaan jälkeen tehtäväksi jäi siis enää kuskus ja päivällisen tiskaus. Aamupäivällä oli pilvistä ja lisäksi olimme pysähdyksissä useamman tunnin ja kävimme uimassa. Vesi oli todella suolaista ja lämpömittarin mukaan 32-asteista, joten se ei juurikaan virkistänyt. Mainitut pilvet tekivät päivästä edellistä huomattavasti mukavamman, vaikka kuuma oli silti. Välillä pääsimme liikkeellekin ja sääennusteen mukaan 6 tunnin päästä piti ruveta tuulemaan. Illalla sopivasti ruoanlaiton jälkeen satoi kaatamalla, joten minä ja Luke otimme hikisen päivän jälkeen suihkun ennen nukkumaanmenoa. Sisällä oli kuuma ja hikoilin nukkuessa älyttömästi, mutta nukuin silti lähes 12 tuntia.

Tiistai kahdeksas kilpailupäivä alkoi taas kevyttuulisissa merkeissä. Kaikki muut veneet paitsi me ja Mission Performance pääsivät ennustettuihin tuuliin. Päivän mantraksi muodostui jo edellisenäkin päivänä puhuttu ”kuuden tunnin päästä tuulee”. Päivän aikana näin muutamaan kertaan tonnikalan hyppäävän ilmaan vedestä. Illalla saimme vihdoinkin ennusteen mukaisen tuulen, yli vuorokausi sen jälkeen kun ensimmäisen kerran tuulen piti puhaltaa kuuden tunnin kuluttua. Illan ja alkuyön aikana toinen vahti vaihtoi purjeen kuudessa tunnissa windseekeristä spinaakkeriin, yankee ykköseen ja sitten yankee kakkoseen. Vähitellen kävi siis selväksi, että tämä oli vihdoinkin pysyvää tuulta.

Tähän onkin hyvä päättää ensimmäinen kolmannes kertomuksesta tästä kisasta. Pasaatituulten kohtaamisvyöhykkeen eli doldrumsien läpi purjehtiminen oli kiinnostava kokemus. Doldrumsit mainitaan aina, jos puhutaan päiväntasaajan ylitse purjehtimisesta ja niistä suoriutuminen purjein tuntuu hyvältä saavutukselta. Onneksemme homma sujui kohtuu helposti, sillä hitaimmat kolme päivämatkaa olivat noin 85, 100 ja 130 meripeninkulmaa. Tietenkään koko ajan ei kuljettu suoraan kohti määränpäätä, mutta kuitenkin jonkinlaista liikettä eteenpäin lähes koko ajan oli. Seuraavien kolmanneksien pitäisi sujua kovemmissa tuulissa ja ehkä hieman viileämmissä olosuhteissa.