Pysähdys Airlie Beachilla on ollut kaiken kaikkiaan rento. Koska saavuimme muutaman päivän ennen arvioitua saapumisaikaa eli sunnuntaina 10.1.2016, meillä on ollut huomattavasti vapaa-aikaa. Hauska tarina tähän liittyen: juttelin baarissa kisapäällikön Justinin kanssa, ja hän sanoi, että hän halusi pidemmän loman Airlie Beachilla, joten hän laittoi arvioidun saapumisajan myöhäisemmäksi ja sanoi pomoille, että pysähdys tulee olemaan lyhyt. Koska me kuitenkin siis saavuimme aiemmin, kenellekään ei ollut suunniteltu ohjelmaa alkuajaksi. Kysyin vielä erikseen, oliko hän tosissaan ja vastaus oli kyllä, mutta silti kyllä vähän epävarmaksi jäi miksi matkan oli arvioitu kestävän niin pitkään.

Huoltotoimet saimme tällä kertaa hoidettua kahdessa päivässä. Ihmiset halusivat saapumispäivän vapaaksi, mutta minä tein silloin turvallisuusvarusteiden tarkistuksen, ja pidin vapaata toisena huoltopäivänä. Se toimi kätevästi, sillä tarkistuslistan läpikäynti oli huomattavasti nopeampaa kun vene ei ollut täynnä porukkaa. Kahdesta pelastusliivistä oli vetoketjut hajalla, joten ne menivät vaihtoon.

Muuten ohjelma on ollut täällä sama kuin muuallakin, perjantaina oli palkintojenjako ja lähtöpäivää edeltävänä päivänä eli tänään sunnuntaina on seuraavan kilpailun briiffi. Vapaa-aikaa olen viettänyt pääasiassa rannalla ja laguunilla. Hieman nähtävyyksiä on tullut kierrettyä, yhdellä vesiputouslammella kävin ja lisäksi olimme saaristoveneilyllä katselemassa saaria ja snorklaamassa. Kilpikonnia, rauskuja ja pieniä haita sekä värikkäitä kaloja ja koralleja näkyi. Lisäksi Ehitehaven beach oli hieno. Olen käynyt täällä jo kerran aiemmin, joten hirveästi intoa maksaa jokaisesta mahdollisesta asiasta 100-200 euroa ei ollut. Suosituin ajanvietehän täällä on vanhoilla kisapurjeveneillä järjestettävät muutaman yön kestävät kiertoajelut saaristossa, mutta yllättäen meidän porukalla ei siihen juuri ollut kiinnostusta. Viikon faktana mainittakoon, että Whitsunday Islands koostuu 74 saaresta. Vertailun vuoksi saaristomerellä on noin 40 000 saarta ja se onkin saarien määrässä laskettuna maailman suurin saaristo. Vieressä on lisäksi vajaa 30 000 saarta sisältävä Tukholman saaristo.

Edellisessä blogikirjoituksessa mainitsin, että Mission Performance meni auttamaan toista venettä. Kyselin täällä heiltä, mitä he siellä itseasiassa tekivät. Toinen autettava vene oli osallistunut Sydney-Hobart Raceen mutta keskeyttänyt sen ja nyt he olivat paluumatkalla kotiin. Kun Mission saapui yöllä paikalle, autettavilla oli yksi kaveri sotkeutuneena köysiin mastossa ja köysi potkurin ympärillä. Kaveri oli lähetetty mastoon selvittämään isopurjeen nostinta, eli purjeet eivät olleet ylhäällä ja he eivät voineet ajaa moottorilla satamaan. Lisäksi muita miehistön jäseniä oli kuulemma loukkaantuneena tai liian väsyneinä toimimaan. Missionista yksi henkilö hinattiin mastoon Staysailin nostimella, joka ei mene maston huippuun asti. Hän pystyi sieltä käsin kuitenkin auttamaan kaverin mastosta alas. Tosin aikaa siinä kului ja henkilö vietti mastossa yhdeksän tuntia. Tämän jälkeen autettava vene sai isopurjeen reivattuna ylös ja pystyi lähtemään purjehtimaan kohti Port Stevensiä ja Mission lähti jatkamaan kilpailua. Kuulemma kyseinen vene pääsi melkein satamaan asti kun alueelle iski myrsky, ja he päätyivät veneen kanssa rannalle. Ei siis mennyt heiltä täysin putkeen se purjehdusreissu. Ja nostan kyllä hattua Missionille ja erityisesti Gavinille, joka kävi toisen veneen mastossa hakemassa kaverin alas. Huomattavasti kovempi suoritus kuin meidän kisamme voitto olisi.

Lähiaikoina on jäänyt vähemmälle tarinat ihmisten välisestä kanssakäymisestä, varmaankin koska suurempia erimielisyyksiä ei ole ollut. Nyt on kuitenkin kerrottava yksi tarina. Saapuessamme tänne satamaan, meille kerrottiin, että saamme 10 avainkorttia, joilla pääsee vessoihin ja suihkuihin ja öisin laiturille. Veneessämme oli siis 16 henkilöä ja kipparimme. Heistä kolme sanoi aikovansa yöpyä veneellä ja minä olin yksi heistä. Sanoin Rosille, joka näitä asioita hoitaa meidän veneessämme, että haluan yhden oman avainkortin. Ros totesi, että kortteja pitää jakaa ja veneellä tulee olemaan yksi yhteinen kortti. Tästä riidellessä äänenvoimakkuus nousi, koska en ymmärtänyt miksei kymmenestä kortista riitä kolmelle veneessä olijalle omia kortteja. Dana yhtyi puolustamaan minua, vaikkei aikonutkaan itse yöpyä veneessä. Lopulta Ros päätyi antamaan minulle oman kortin, ja ensimmäisenä iltana palatessani veneelle portti oli kiinni ka en olisi veneelle päässyt ilman korttia. Ensimmäisen yön jälkeen minä olin muuten taas ainoa, joka yöpyi veneellä. Viikon aikana tänne saapuivat uudet miehistönjäsenet, joista Pekka ja Alex yöpyivät veneellä. Alex sai kortin Jamesilta, mutta kun minä menin Pekan kanssa Rosilta kyselemään korttia Pekalle, hän aloitti taas saman tarinan siitä, että kortti pitää jakaa. Hyvän ensivaikutelman antaa kun minusta tuntuu, että kukaan muu ei ymmärrä Rosin logiikkaa. Toinen hyvän ensivaikutelman antaja oli Patsy, jonka homma oli kertoa uusille miehistön jäsenille veneen käytännöistä kahdelta perjantaina. Minä olin luvannut kertoa turvallisuusasioista samassa yhteydessä, mutta muuten en tiennyt ohjelmasta. Koska Patsya ei noin varttia yli näkynyt, totesin, että voin aloittaa niillä. Ehkä 20 yli hän saapui paikalle ja myöhemmin kuulin kun hän esitellessään mainitsi vahdinvaihdoista, että ihmisten pitäisi olla ajoissa kannella.

Huomenna 18.1.2016 siis taas liikkeelle ja tällaisen rennomman pysähdyksen jälkeen ainakin minä olen valmis jatkamaan matkaa.