Tämä on toinen osa kertomuksesta kilpailusta Vietnamin Da Nangista Kiinan Qingdaoon. Kertomus alkaa Taiwanin eteläkärjen läheisyydestä, kilpailun puolesta välistä etäisyyden osalta. Myös ajallisesti olimme siinä vaiheessa suurinpiirtein puolimatkassa.

Kahdeksas kilpailupäivä, lauantai viides maaliskuuta alkoi aamuyöllä Yankeen vaihdolla kakkosesta ykköseen ainoastaan oman vahdin voimin. Lähiaikoina Patsy on laittanut Luken johtamaan evoluutiot, joka tietää paremmin mitä pitää tapahtua. Purjeen vaihdos onnistui hyvin, mutta vanhan purjeen pakkaamisessa pois tieltä meni aika kauan ja sen johdosta teimme vendan eli vastatuulikäännöksen turhan myöhään. Eli jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä kannattanut pyytää toista vahtia apuun, vaikka homman pystyikin hoitamaan ainoastaan oman vahtimme voimin. Kuro Shio -merivirta antaa meille mukavaa lisävauhtia eteenpäin, ja koska tuuli on ilmeisesti riittävän kevyt, olemme nähneet ainoastaan aaltoja joilla ei ole selkiä eikä etupuolia – on siis lähes tyyntä. Mainingin ja kolmen solmun voimalla työntävän merivirran ansiosta huippunopeutemme vastatuuleen oli tänään 14,5 solmua, kun yleensä yli 8,5 solmun nopeus on parasta mitä voi vastatuuleen saavuttaa. Derry Londonderry-Doire veti Ocean Sprintin alle 19 tuntiin, ja myöhemmin selvisi että heidän aikansa jäi parhaaksi. Me päätimme sprintin kello 23:21 paikallista aikaa hieman alle 30 tunnin suorituksen jälkeen. Tänään muuten huomasin ensimmäistä kertaa pohtivani aikaa kilpailun jälkeen.

Sunnuntaina tuuli tyyntyi aamuyöllä ja kääntyi myötäiseksi. Nostimme Code 1 spinaakkerin Patsyn johdolla. Onneksi ihmiset tietävät itse missä järjestyksessä asioiden on tapahduttava, sillä Patsyllä ei ole siitä aavistustakaan. Minä annoin myös lopuksi muutaman ohjeen, jolla spinnu saatiin aukeamaan. Päivä oli aurinkoinen, lämmin ja pääasiassa kevyttuulinen. Päädyin kaivamaan shortsitkin esiin ensimmäistä kertaa tässä kilpailussa, koska ruoanlaitto olisi ollut liian kuumaa touhua muuten. Spinaakkeri laskettiin puolenpäivän aikaan ja yhtä sateisempaa hetkeä lukuunottamatta ylhäällä oli täysi isopurje, staysail ja Yankee 1. Minä olin päivän siis ruoanlaittovuorossa. Glen hoiti lounaan tekemisen ja minä tein päivällliseksi lihamakaronilaatikkoa. Ainekset olivat pasta bolognesea varten, mutta päätin tällä kertaa kokeilla lihamakaronilaatikon tekoa. Ainesten määrässä auttoi Pekka, ja lopputulos maistui oikealta. Ruoasta tykättiin, ja sitä syötiin innolla vielä seuraavanakin päivänä. Tuli nimittäin arvioitua tarvittava ruoan määrä suuremmaksi. Mutta erittäin tyytyväinen olen, että lihamakaronilaatikkoa tein, sillä siitä tuli kotoisa olo.

Kymmenentenä kilpailupäivänä löysimme yöllä paljon puhutut kiinalaiset kalastusalukset. Niitä oli kymmenittäin ympärillämme jatkuvasti. Myös ilman lämpötila on laskenut merkittävästi ja nyt vähitellen täytyy lisätä välikerros purjehdusasun alle. Näitä valtameripurjehduksia tehdessä käsitys etäisyyksistä on muuttunut. Nyt 100-200 meripeninkulman päässä rannikosta purjehtiminen tuntuu rannikkopurjehdukselta. Vertailun vuoksi Helsinki-Tallinna väli on noin 40 meripeninkulmaa ja aiemmin se tuntui avomeripurjehdukselta. Toki nämä veneet ovat huomattavasti nopeampia ja 100 meripeninkulmaa taittuu helposti puolessa vuorokaudessa.

Tiistaina kahdeksas maaliskuuta Da Nang ilmaantui näkyviin muutaman kymmenen meripeninkulman päässä edellämme. Päivällä oli sumua, muistaakseni ensimmäistä kertaa tässä pallonkierrossa. Iltapäivällä tuuli yltyi nopeasti ja laitoimme peräjälkeen ykkös- ja kakkosreivin isopurjeeseen ja laskimme Yankee kolmosen. Keli oli niin aallokkoinen, että päädyimme laittaman purjeen sisään keulaluukusta pakkaamatta sitä. Jonkin aikaa myöhemmin laitoimme vielä kolmosreivin isopurjeeseen. Muutamaa tuntia myöhemmin tuuli oli yltynyt puuskissa 80 solmuun, ja koska kolmosreivin köyttä emme saaneet kunnolla kireälle päädyimme laskemaan isopurjeen. Tätä varten kaikki kutsuttiin kannelle. Isopurjeen laskemisen jälkeen laskimme vielä staysailin ja nostimme myrskyfokan. Kyselin vahtipäälliköltä trysailin eli myrskyisopurjeen perään, mutta sitä emme kuitenkaan nostaneet.

Keskiviikon aamuyön ja aamun vietimme etenemällä hitaasti takaisinpäin, sillä ilman myrskyisopurjetta veneellä ei pääse vastatuuleen. Aamuyön vuorossa Patsyn päätöksestä minä ja Sean vuorottelimme ruorissa koko vuoron. Ohjaaminen ei ollut kovinkaan hankalaa, sillä purjeita ei juuri ollut ylhäällä. Välillä iso aalto murtui veneen yli kyljeltä ja kasteli kaikki kannella. Päivävuoroon tullessamme Jan oli heti päivän valjettua ryhtynyt työskentelemään kolmosreivin korjaamiseksi ja saimmekin ison ylös meidän päivävuoromme aluksi. Vähän myöhemmin tuuli ylitti 40 solmua enää puuskissa ja nostimme staysailin. Tämän jälkeen pääsimme hitaasti etenemään taas oikeaan suuntaan. Tosin vastavirtaan vauhti on 5 solmua, joten eteneminen ei edelleenkään ole nopeata. Päivällä myös Luke liittyi ohjausrinkiin. Yön aikana etenimme takaisinpäin 50 meripeninkulmaa. Myrsky oli tähän mennessä kokemistamme pahin, johtuen yhdistelmästä kovaa tuulta, kylmää säätä ja isoa aallokkoa. Kaikkia olemme yksittäin nähneet, muttemme kaikkea kerralla. Merivesi oli 12-15 astetta ja aallokko niin isoa, että 70-jalkainen veneemme kipusi aaltoa ylös ja sen jälkeen laskeutui toista puolta alas. Tuuli on arktinen ja muistuttaa Ylläksen huipusta tuulisena laskettelupäivänä.

Torstaina tuuli oli edelleen noin 35 solmua ja jatkoimme kolmosreivin, staysailin ja myrskyfokan kanssa etenemistä. Edelleenkin jouduimme etenemään vastavirtaan, joka heikentää nousukulmaa tuuleen. Lisäksi toisella halssilla se hidastaa vauhtia ja toisella lisää. Yöllä paapuurin barduuna oli hajonnut vastaavasta kohtaa kuin kuudennessa kisassa styyrpuurin barduuna. Se korjattiin iltapäivällä ja korjauksen aikana tuuli keveni niin paljon, että poistimme reivit isopurjeesta. Kovemmat kelit ovat siitä mukavampia, että aika kuluu hommia tehdessä. Ympärillämme on nyt jatkuvasti paljon laivoja. Todella vilkasta tämä meriliikenne täällä. Meriveden lämpötila on muuten enää yhdeksän astetta. Kilpailun voitti Derry ja myös toiseksi tullut Garmin pääsivät tänään maaliin.

Neljäntenätoista kilpailupäivänä aamuyöllä ryhdyimme pohtimaan, että keulapurje pitäisi vaihtaa isompaan, mutta myrskyssä sisään tungettu Yankee kolmonen on tiellä. Onnistuimme pakkaamaan Luken kanssa kahdestaan purjeen purjevarastossa. Aikaa kului puolitoista tuntia ja pakkaus ei ollut tyylikäs, mutta ainakin purje oli poissa tieltä ja tarvittaessa nostettavissa. Yö oli kylmä, vaatteet olivat kohmeessa, joten lämpötila oli lähellä pakkasta ellei jopa miinuksella. Aamulla toinen vahti laittoi Yankee ykkösen ylös. Päivä oli aurinkoinen, mutta kylmä. Päivän aikana Ichorcoal ilmaantui ensin näkyviin ja vähitellen saavutimme heidät. Tuuli keveni ja kääntyi ennusteen mukaisesti myötäiseksi, joten nostimme Code 1 -spinaakkerin. Kun menimme illalla kello 23 vahtimme päätyttyä nukkumaan, oli matkaa maaliin jäljellä 130 meripeninkulmaa ja aikaa 13 tuntia, jos halusi ehtiä kello 17 mennessä lauantaina ajamaan moottorilla satamaan. Vauhtimme oli noin 7 solmua, joten alkoi näyttää selvältä, että joudumme odottamaan merellä sunnuntaihin. Olimme tasoissa Ichorcoalin kanssa, ja koska veneitä voi saapua satamaan vain yksi tunnissa, arvelimme, että maksimissaan nopeampi meistä pääsee lauantaina rantaan. Olen tässä kilpailussa käyttänyt minulla ollutta aikanaan ostamaani Muston kuivapukua. Puku tekee kylmässä säässä purjehtimisesta huomattavasti mukavampaa. Puvussa ei ole huppua, joten olen käyttänyt päällä vielä purjehdusasun smokkiosaa, joka samalla suojaa kuivapuvun vetoketjua suolavedeltä. Minulla olevat saappaat kastuivat, ja vaikka kuivapuku pitääkin jalat kuivina jäähdyttävät märät saappaat jalkoja ikävästi. Lainasin Pekalta hänellä varalla mukana olleita kumisiä purjehdussaappaita.

Viidestoista kilpailupäivä lauantai 12. maaliskuuta alkoi positiivisella yllätyksellä, sillä tullessamme vahtiin kello 3 aamulla, oli viimeisten neljän tunnin aikana matkaa tehty 45 meripeninkulmaa ja vauhtia 12-14 solmua. Tuuli oli kuulemma yltynyt noin puoli tuntia meidän vahtimme päättymisen jälkeen ja tällä vauhdilla näytti siltä, että pääsemme rantaan vielä tämän päivän aikana. Lisäksi Ichorcoal oli mukavasti noin 7 meripeninkulman päässä takana. Tuuli oli jo liian kova Code 1-spinaakkerille, ja lisäksi tuulen suunta oli sellainen, että emme pystyneet spinaakkerilla ajamaan kohti maalia. Valoisan tultua Huw halusi vaihtaa Code 2-spinaakkeriin, mutta pitkän keskustelun jälkeen minä sain vakuutettua, että spinaakkerilla emme maaliin pääse ja niinpä nostimme Yankee ykkösen. Vauhtia oli silläkin 10-11 solmua eli ihan riittävästi. Vaikka olisimmekin jonkin matkaa vielä voineet jatkaa toisella spinaakkerilla, olisi siinä ollut enemmän riskejä ja työtä, joten mielestäni ratkaisu oli oikea. Maaliin saavuimme noin kello 10.40 veneen aikaa eli 11.40 Qingdaon aikaa ja 3.40 UTC. Ichorcoal pysyi takanamme ja sijoituksemme oli niin ollen yhdeksäs. Saapumispäivä oli sumuinen ja loppumatkasta pujottelimme ankkuroitujen laivojen välissä. Lähempänä rantaa päädyimme kalastusverkkoviidakkoon, josta onnistuimme selviämään ongelmitta. Meillä oli hieman kiire satamaan, sillä saapumisajaksemme oli sovittu 15.30 ja matkaa maalilinjalta oli 30 meripeninkulmaa. Tuolla saapumisajalla myös Ichorcoalille jäi aikaa tulla satamaan vielä lauantain aikana. Ihan sataman edustalla varmaankin kiireestä johtuen ajoimme kivelle. Irti pääseminen vaati useampaa kumivenettä (ribiä) hinaamaan meitä. Matalikko oli merkitty karttaan, joten kipparin huolimattomuuden piikkiin menee. Vastaanotto oli samanlainen kuin Vietnamissa rumpaleineen ja lavoineen, tosin mediaa oli paikalla enemmän. Kun saavuimme, ympärillämme oli kahdeksan kumivenettä kuvaamassa. Satama-altaaseen ajaessamme aallonmurtajalta ammuttiin värikkäät raketit.

Kilpailu oli aika perussuoritus meiltä. Parempaankin tulokseen olisi ollut mahdollisuudet esimerkiksi hoitamalla myrsky paremmin. Kieltämättä touhu on rennompaa kun ei itse ole vahtipäällikkö, mutta tuloksiamme se ei ainakaan paranna. Omana ajatuksenani olisi olla vahtipäällikkö seuraavassa kilpailussa ja sopia, että saisimme esimerkiksi purjeiden reivaamiset ja reivien poistamiset hoitaa kysymättä Huw’lta. Tämä tekisi toiminnasta nopeampaa ja estäisi Huw’ta olemasta eri mieltä kaikkien muiden kanssa. Artikkelin kuva on muuten demonstraatio siitä, miltä näyttää kun kiipeän yläpunkkaan.