Seuraava kilpailu on Yhdysvaltojen Seattlesta Panamaan, josta menemme kanavasta läpi Atlantin puolelle. Kilpailu alkaa ulkomereltä, joten aluksi luvassa on 124 meripeninkulman mittainen moottoripurjehdus. Etäisyyttä lähdöstä maaliin on noin 3800 meripeninkulmaa, ja aikaa kilpailuun on varattu 27-29 päivää. Kilpailu on siis kestoltaan yhtä pitkä kuin edellinen, mutta etäisyydeltään huomattavasti lyhyempi. Siitä huolimatta varsinaisen maaliviivan lisäksi järjestäjät ovat laittaneet reitille neljä porttia, joista pitää purjehtia läpi, ja joita saatetaan käyttää maalilinjana. Tämä siksi, että puolenvälin jälkeen kilpailu purjehditaan pasaatituulten kohtaamisvyöhykkeellä, eli doldrumsseilla, joissa tuulet ovat kevyet ja arvaamattomat. Kuulemma viimeksi 2008 kilpailussa on päästy purjehtien Panamaan asti. Muuten reitti seuraa siis Yhdysvaltojen ja Meksikon, sekä väli-Amerikan rannikkoa.

Vaihdoin siis Garminiin ainakin täksi ja mahdollisesti seuraavaksi kilpailuksi, johtuen heidän coxswaininsa sairastumisesta. Kippari Ashley ”Ash” Skettiin kisabriiffi oli huomattavasti perusteellisempi kuin Huw’n ja hän on selkeästi miettinyt taktiikkaa jo ennen kilpailua. Garminhan on ollut palkintopallilla viidesti ja on tällä hetkellä kokonaiskilpailussa neljäntenä. Heidän tavoitteenaan on ottaa vielä ainakin yksi voitto ja sijoittua kokonaiskilpailussa kolmen parhaan joukkoon. On siis mukavaa liittyä kilpailullisempaan tiimiin nähdäkseen, miten he suoriutuvat. Koska Garminin molemmat normaalit vahtipäälliköt ovat poissa tästä kilpailusta, olen minä toisen vahdin päällikkö. Hommassa on kovat odotukset ottaen huomiooon kuinka hyvin Garmin on tähän asti pärjännyt.

Lähdimme Seattlesta 28. huhtikuuta Yhdysvaltojen laivaston marssibändin saattelemana. Päivällä meillä oli näytöspurjehdus Seattlen edustalla tuulettomassa säässä, joten etenimme kaikki purjeet ylhäällä hieman moottorilla auttaen. Tämän jälkeen kaikki veneet suorittivat mies-yli-laidan -harjoituksen. Ash laittoi minut ohjaamaan, sillä hänen tippuessaan yli laidan se homma lankeaisi minulle. Tämän jälkeen lähdimme etenemään vastatuulessa isopurje ylhäällä moottorilla kohti starttialuetta.

Perjantaina, ensimmäisenä kilpailupäivänä harjoittelimme aamupäivän uusien ihmisten kanssa manöövereitä. Minä osallistuin myös harjoituksiin, sillä olin uusi tässä veneessä. Päivällä Telemedillä oli ongelmia isopurjeen uran kanssa, ja odotimme koko iltapäivän heitä aloittaaksemme kilpailun. He eivät saaneet uraa korjattua ennen auringonlaskua ja starttasimme kilpailun ilman heitä juuri ennen auringonlaskua. Olimme johtavana veneenä Le Mans -startissa. Startti meni osaltamme hyvin ja heti kymmenen minuutin jälkeen vaihdoimme keulapurjeen Yankee kakkosesta Yankee ykköseen. Teimme vaihdon Clipperin opettamalla ”racing headsail change” -tavalla, jossa uusi purje on valmiina etustaagissa kiinni, ja vanha irroitetaan sen tullessa alas. Emme ole tätä metodia Visit Seattlessa käyttäneet. Olisi pitänyt, sillä aikaa meni seitsemän minuuttia, ja nopeamminkin sen pystyisi hoitamaan. Seattlessa meidän paras aikamme on ehkä noin vartti. Punkkani on muuten pitkästä aikaa eri puolella venettä, ja se tuntuu erittäin oudolta. Olen kehittänyt tekniikan punkkaan kiipeämiseen, ja nyt se pitäisi suorittaa peilikuvana. Huomaan joka kerta olevani väärinpäin sängyn reunalla.

Yöllä porukka keskittyi purjeiden trimmaamiseen huomattavasti Seattlea enemmän, ja tarkistimme trimmiä noin vartin väein. Aamun koittaessa vaihdoimme keulapurjeen Code 1 -spinaakkerin hieman muita johtavia veneitä myöhemmin, ja tipuimme noin meripeninkulman heidän taakseen. Visit Seattle oli kuitenkin huomattavasti hitaampi ja menetti siinä noin viisi meripeninkulmaa. Kaiken kaikkiaan erot Visit Seattlen ja Garminin toiminnan välillä ovat pieniä. Päätökset tapahtuvat nopeammmin, ja purjevaihdot tehdään heti kun niitä tarvitaan. Porukka on nopeammin vahdinvaihdon aikaan kannella ja keskittyy aavistuksen enemmän purjehtimiseen. Kuitenkin suurin osa porukasta vuorossa keskittyy lähinnä nuokkumiseen tai kirjojen lukuun kuten Seattlessakin. Lisäksi veneen sisällä on joitain pieniä eroja, wc-pytyssä on istuinrengas ja siellä on myös peili. Kuulemma itsesnä katsominen lisää itsetuntoa. Ehkä tässä on se ero miksi Garmin menestyy paremmin kuin Visit Seattle.

Vappupäivänä aamuyöllä vaihdoimme Code ykkösen Code kakkoseen. Teimme vaihdon varovaiseti laskemalla ensin edellisen ja nostamalla vasta sitten seuraavan, sillä Ash ei halunnut tehdä virheitä pimeässä. Minun vahdistani löytyi minun lisäkseni kaksi muuta kuskia, jotka pystyivät ohjaamaan spinaakkeria aallokkoisessa säässä. Ash oli heidän kyvyistään nukkumaan mennessään huolissaan, mutta homma sujui ongelmitta. Päivällä vaihdoimme tuulen keventyessä kevyempään spinaakkeriin takaisin. Tällä kertaa vaihto tehtiin nostamalla kannella valmiina ollut Yankee 1 ylös, jolloin vauhti ei vaihdon aikana juurikaan pudonnut. Päivän huippunopeus oli 19,6 solmua ja Ilma oli lämpömittarin mukaan 18 astetta ja aurinko lämmitti mukavasti.

Neljäntenä kilpailupäivänä aamulla kevenevässä ja kääntyvässä tuulessa laskimme spinaakkerin ja nostimme Yankee ykkösen ja staysailin. Minä johdin spinaakkerin laskun ilman Ashia. Tämä taisi olla viimeinen manööveri, jota en ollut aiemmin johtanut ilman kipparia. Hyvin meni! Yöllä mittari näytti 13 astetta, harmi kyllä en katsonut lämpömittaria ensimmäisenä yönä, joka oli huomattavasti kylmempi ja lähempänä edellisen kilpailun lämpötiloja. Kaiken kaikkiaan hommat pelaavat mukavasti. Ihmiset hoitavat hommat itsenäisesti ja minulla olo on kuin vieraalla tai matkustajalla. Hieman keskityn purjehdukseen ja muuten kaikki tapahtuu automaattisesti. Ei muuten suju yhtä saumattomasti Visit Seattlessa. Olemme muuten nousseet kilpailussa ensimmäiseksi.

Kolmas toukokuuta alkoi meidän johtaessamme, mutta tyynessä kelissä LMAX saavutti ja lopulta niukasti ohitti meidät. Visit Seattle on sen sijaan pudonnut jo 50 meripeninkulmaa taaksemme. Ylhäällä on taas Code 1 -spinaakkeri. Toinen vahti leikki piilosta vahdin aikana, ja aika moni lukee vahdissa kirjoja. Liian vakavasti kilpailua ei siis oteta täälläkään. Päivällä pikkulintu löysi tiensä veneeseemme, ja hyppeli ympäriinsä aikansa, kunes huomasimme, että se kuolla kupsahti kannelle. Päivän aikana pääsimme pohjois-eteläsuunnassa San Franciscon tasolle. Puuhastelimme Ashin kanssa veneiden sijainnit navigointitietokoneelle tekstitiedostosta, kuten Seattlessa ensimmäisen legin aikana Leo oli tehnyt. Clipperin toimittama tekstiformaatti pitää muuntaa navigointiohjelman ymmärtämään muotoon Excelissä. Se aúttaa hahmottamaan, kuka etenee nopeasti ja kuka hitaasti, sillä ohjelma laskee tällöin automaattisesti kunkin veneen kurssin ja keskinopeuden viimeisen kuuden tunnin aikana. Ruoka on perushyvää, ja minulla ei ole siitä valittamista. Minua peloteltiin ruoan tasolla etukäteen, sillä kuulemma edellisessä kilpailussa Garminissa oli kaikki ruoka syöty kilpailun aikana. Tällä kertaa ruoasta tosin vastaa toinen henkilö. Vahtipäälliköllä ei muuten ole ruoanlaittovuoroa tai muitakaan siivoustehtäviä, joten siinä mielessä aika rentoa meininkiä minun osaltani. Ei tosin saa koko yön yöuniakaan.

Keskiviikkona huomasin, että tuuli on hieman aikaisempaa lämpimämpi. Ilman lämpötila on edelleen päivällä noin 18 ja yöllä 13. Ash seuraa jatkuvasti, missä mennään, ja puuhastelee jatkuvasti jonkin korjaushomman parissa. Hän keskittyy siis purjehdukseen huomattavasti Huw’ta enemmän. Lisäksi hän tarkistaa trimmit aina kannelle tullessaan ja ohjaa silloin tällöin huvikseen venettä. Muutama päivä sitten Ichorcoal oli joukon hännillä ja suuntasi kauemmas ulkomerelle. Nyt näyttää siltä, että heidän siirtonsa oli erittäin kannattava, sillä he ovat kilpailussa nyt noin kuudennella sijalla koko peräjoukon edellä. Lisäksi muuten Telemed starttasi noin 130 meripeninkulman takaa saatuaan mastouran korjattua, ja he ovat nyt nousseet yhdennelletoista sijalle, eli saavuttaneet viimeiset veneet. Illalla saimme uuden aiemmasta muuttuneen sääennusteen, jonka mukaan lähempänä rannikkoa on tyyni vyöhyke. Tämä hankaloittaa meidän ja LMAXin tilannetta, jotka olemme selkeästi muita lähempänä rannikkoa. Päivän päätteeksi matkaa maaliin oli jäljellä 3040 meripeninkulmaa.

Seitsemäntenä kilpailupäivänä olimme aamuyöllä taas sijoituksissa ensimmäisenä, sillä LMAX joutui tyyneen huomattavasti meitä enemmän. Aamulla oli Los Angelesin tasolla pohjois-etelä-suunnassa ja iltapäivällä jo Meksikon rajan eteläpuolella. Päivällä muut saavuttivat meidät ja Ichorcoal nousi ensimmäiseksi ja me tipuimme seitsemänneksi. Tämä on ensimmäinen kerta minun muistini mukaan, kun käytännössä viimeinen vene nousee erilaisen navigointitaktiikan avulla ensimmäiseksi. Iltaa kohden tuuli oli meillekin yltynyt ja oli tasaisesti yli 20 solmua ja puuskissa 25. Suhteellinen tuuli oli 12-15 solmua Code 1 rajan ollessa 12 solmua. Tuuli oli siis hieman liian kova kyseiselle purjeelle, mutta Ash ei halunnut vielä vaihtaa Code kakkoseen. En tiedä miksi, sillä purjeiden kokoero on ainoastaan neljä neliötä, joka ei yli 300 neliössä juuri merkitse. Pimeän tullessa toisen henkilön ollessa ruorissa hän meni liian suoraan myötätuuleen ja purje kiertyi sisemmän etustaagin ympärille. Huusimme ruorin takaa, että tarvitsemme Ashin kannelle. Hän kuuli huudon ja oli muutamassa sekunnissa navigointitilan luukusta ylhäällä ja ruorissa. Hän sai purjeen selväksi staagista laskematta purjetta. Seattlessa purje olisi laskettu. Tällöin Ash päätti itse ohjata hetken, kun nyt kuitenkin oli jo kannelle tullut. Jonkin aikaa myöhemmin purjeen luffline petti ja tämän jälkeen purje repesi koko mitaltaan. Laskimme purjeen ja nostimme Code kakkosen. Aikaa kului kuulemma 22 minuuttia, ja uusi purje oli kannella ennenkuin Code 1 oli saatu kokonaan vedestä. Seattlessa normaaliin spinaakkerivaihtoon olisi helposti kulunut vartti.

Perjantaina 6. toukokuuta, kahdeksantena kilpailupäivänä nukuin kello 3-7 välillä olleen aamuvahtimme, sillä tunsin itseni kipeäksi. Nukuinkin siis 12 tuntia, joten tarpeeseen tuli. Ash hoiti osan ohjaamisesta meidän vahdissamme. Code 2 oli ylhäällä koko päivän, joka oli puolipilvinen ja sisälsi muutaman sadekuuron. Olemme vihdoinkin edenneet riittävästi etelään ja nyt ´suunta on kaakkoon. Olemme nyt idempänä kuin Seattle, siis kaupunki ei vene. Päivän päätteeksi olimme noin kolmannella sijalla. Sijoituksen arviointi on vaikeaa, sillä erot ovat hyvin pieniä ja järjestelmän etäisyys maaliin -laskuri ei toimi täydellisesti. Matkaa maaliin meillä oli jäljellä 2641 meripeninkulmaa. Olemme tulleet 1563 meripeninkulmaa Seattlesta, josta moottorilla ensimmäiset 134 meripeninkulmaa.

Nyt on suurinpiirtein ensimmäinen kolmannes kilpailusta käyty ja aika päättää tämä blogikirjoitus. Eteneminen tässä kilpailussa on ollut huomattavasti hitaampaa kuin edellisessä kilpailussa. Olemme edenneet siis kohti maalia reilut 1100 meripeninkulmaa seitsemässä vuorokaudessa, kun edellisessä kilpailussa siinä ajassa olisi edetty ainakin 1400 meripeninkulmaa. Nopeudet ja säät ovat olleet hyvin samanlaisia kuin ensimmäisessä kilpailussa. Tähän mennessä olen ollut hyvin tyytyväinen vaihtoon uuteen veneeseen. Ilmapiiri täällä on mukava ja ihmiset tuntuvat tulevan paremmin toimeen keskenään. Mitään ilmiriitoja Visit Seattlessakaan ei juuri ole, mutta tunnelma on mielestäni täällä parempi. Ehkä osuvin kuvaus erosta Seattleen on se, että täällä herätetään vahtiin 20 minuuttia ennen vahdin alkua ja siitä huolimatta kaikki ovat kannella 5 minuuttia ennen vahdin alkua. Minä olen usein viimeisten joukossa kannella. Seattlessa herätys on 30 minuuttia ennen vahdin alkua, ja siinä ajassa saamme juuri ja juuri tarvittavat 3-4 henkilöä kannelle. Minä olen ensimmäisten joukossa kannella. Kertoo mielestäni osuvasti ihmisten motivaatiosta. Koska olen taas vahtipäällikkö, vastuuta on enemmän kuin Seattlessa olisi. Tosin hommat pelaavat Seattlea paremmin, joten vahtipäällikkönä olo on helpompaa kuin siellä olisi. Toisaalta tunnen pystyväni vaikuttamaan Garminin sijoitukseen vähemmän kuin Seattlessa sijoitukseen. Seattlessa olen ollut alusta asti mukana opettamassa porukkaa purjehtimaan, kun taas nyt liityin valmiiseen tiimiin. Lisäksi Ash on täällä huomattavasti suuremmassa roolissa navigoinnin osalta. Siitä johtuen on siis alkanut tuntumaan siltä, että tästä kilpailusta tulevalla tuloksella ei ole niin suurta väliä.Lisäksi minä voin vain hävitä, sillä oletuksena on, että Garmin menestyy ja Visit Seattle ei. Seattle ei nimittäin ole kertaakaan voittanut Garminia lopputuloksissa. Luin muuten Force 10 -nimisen myrskyisästä englannissa käytävästä vuoden 1979 Fastnet -purjehduskilpailusta kertovan kirjan, jossa 15 ihmistä kuoli ja lukuisat veneet pyörähtivät ympäri. Se sai minut tajuamaan, kuinka kovissa oloissa edellinen kilpailumme pohjoisella Tyynellä valtamerellä käytiin, sillä siellä kaksi venettä menetti ohjausaseman ja yksi vene kaatui vaakasuoraan tuulen vaikutuksesta. Nämä veneemme ovat nimittäin huomattavasti isompia ja valtamerille suunnitellumpia, kuin Fastnetissa kilpailleet veneet