Tämä kirjoitus on toinen osuus kertomuksesta kilpailusta Australian Airlie Beachilta Vietnamin Da Nangiin. Ensimmäinen osuus kertoi matkan lähdöstä yli pasaatituulten kohtaamisvyöhykkeen ja tämä kirjoitus kertoo siitä yli päiväntasaajan Filippiinien pohjoiskärjen kohdalle.

Keskiviikkona 27. tammikuuta, yhdeksäntenä kilpailupäivänä liikuimme vihdoinkin hyvää kymmenen solmun nopeutta kohti pohjoista. Tuntui mukavalta olla taas liikkeellä ja ilmavirta viilensi venettä sopivasti. Päivän päätteeksi olimme sijoja 1-10 noin 220-120 meripeninkulmaa takana ja 10 meripeninkulmaa lähempänä maalia kuin Mission Performance. He kuitenkin valitsivat suoremman ja ennusteiden mukaan heikkotuulisemman reitin kohti seuraavaa reittipistettä Filippiinien pohjoispuolella, joten meidän ja heidän välinen etäisyys on noin 200 meripeninkulmaa. Clipper on antanut miehistölle tehtäväksi kuvata annetuilla mediakameroilla (Olympus Tough pokkari, Garmin Virb -actionvideokamera ja isompi videokamera) omia touhujamme. Kyseisiä kuvia ja videoita julkaistaan Clipperin sivuilla ja kunkin osuuden paras kuva ja video palkitaan. Me voitimme parhaan videomateriaalin palkinnon toisessa kisassa. Lisäksi veneessä on kiinteästi asennettuna kolme videokameraa, kannella yksi takaosassa kuvaamassa eteenpäin ja toinen maston juuressa kuvaamassa taaksepäin. Kolmas kamera on kannen alla navigointitilassa. Kukaan ei tosin oikein tunnu tietävän ovatko kamerat päällä koko ajan vai pitääkö ne laittaa nauhoittamaan erikseen. Lisäksi meidän mediatietokoneemme on ollut rikki jo muutaman kisan ajan, joten kiinteästi asennetut kamerat eivät varmaankaan toimi. Mutta teoriassa siis nettiin julkaistun jokatuntisen sijainnin lisäksi meitä kuvataan 24/7 useammalla kameralla.

Torstai 28. tammikuuta alkoi päiväntasaajan ylityksellä tasan kello neljältä paikallista aikaa eli kello 18 UTC edellisenä päivänä. Automaattisessa sijaintipäivityksessämme sijaintimme oli kolmen desimaalin tarkkuudella päiväntasaajalla tasatunnilla. Iltapäivällä meillä oli vastaava seremonia kuin ensimmäisessä kisassa. Tällä kertaa ruokaa päälleen saivat toki vain ne henkilöt, jotka eivät ensimmäisessä kisassa mukana olleet. Juomaksi oli tällä kertaa tarjolla jostain syystä punaviiniä, tosin Tinolla oli pullo viskiä, jota hän jakoi omille kavereilleen. Täytyy tästä kommentoida myöhemmin heille, sillä se ei nostata tiimihenkeä, jos osalle tarjotaan eri juomia. Lisäksi kyllä rommia olisi kuulunut olla tarjolla, jota he olivat kuulemma nauttineet yöllä kun ylitys tapahtui. Epäselväksi jäi, tarjottiinko rommia silloin kaikille hereillä olleille vai vain valituille tyypeille. Itse olin siis vapaavahdissa ja nukkumassa.

Yhdennentoista kisapäivän aamuyönä purjehdimme tyyneen matalapaineen keskukseen ja vauvtimme hidastui lähelle nollaa. Pasaatituulten kohtaamisvyöhykkeeltä päästyämme emme ole edenneet odotettuja nopeuksia, mutta aamulla lähdimme vihdoin liikkeelle vauhtina 8-10 solmua.
Etenimme ensin suoraan pohjoiseen, jotta pääsemme kauemmas päiväntasaajasta ja tasaisempiin koillisenpuoleisiin pasaatituuliin. Iltapaivällä nostimme Code 1-spinaakkerin ja keskinopeus nousi 12 solmuun. Minä laitoin teippimerkin skuuttiin, jotta sitä ei vähitellen yön aikana kiristetä liian tiukalle. Tähän Sean kommentoi, että aika turhaa hommaa kun merkki pitää kuitenkin laittaa uudestaan purjevaihdoksen tia kurssimuutoksen jälkeen. Hyvin on muuttunut ääni kellossa Seanin noin viikon takaisen palopuheen jälkeen, että pitäisi kilpailla innokkaammin ja keskittyä siihen enemmän. Minulle iski flunssa, joka jo aiemmin oli muun muassa Tinolla. Olemme tällä hetkellä 11. noin 240 meripeninkulmaa 10. sijasta ja noin 100 meripeninkulmaa Mission Performancea edellä, jonka eteläisempi reitinvalinta osoittautui huonoksi ratkaisuksi.

30. tammikuuta jatkui spinaakkerin lennätyksellä ja kunnon vauhdilla. Vauhtia oli 12-14 solmua ja paras 24 tunnin matka oli 288mpk eli tasan 12solmua 24 tunnin ajan. Päivän aikana otin suihkun ja Luke pesi meidän yhteisen lakanan. Meillä on siis tuplaleveä lakana, ja patja käännetään ympäri kun vaihdamme nukkujaa yhteisessä punkassamme. Kuulemma Ros oli valittanut hajusta meidän sänkymme kohdalla, tosin itse ihmettelen, että onko se muka ainoa paikka muutaman viikon merellä olon jälkeen, joka haisee. Nyt kun mukana on toinen suomalainen ja lisäksi ruotsalainen Helena, olen huomannut kulttuurieroja englantilaisiin selkeämmin. Skandinaavit ovat paljon avoimemmin huonolla tuulella, englantilaiset eivät sellaista tunnu näyttävän. Vähitellen rutiini alkaa tuntumaan tylsältä, mieluummin ottaisin rennomman asenteen, vähemmän ihmisiä kannelle ja lyhyet yövuorot. Puolimatkan lähestyessä alkaa vaikuttamaan siltä, että kaikki meidän veneeseemme maailmanympäripurjehdukselle lähteneet tulevat tekemään koko kierroksen. Tai ainakaan mikään keli tai merimatka ei pitäisi enää tulla yllätyksenä. Nyt mahdolliset keskeytykset todennäköisesti tapahtuvat joko tylsyydestä tai loukkaantumisten johdosta. Onneksi spinnulennätys tuo jotain kiinnostusta tähän rutiiniarkeen, sillä aallokossa ja yltyvässä tuulessa ohjaaminen on välillä haastavaa. Iltapäivällä yllemme tuli muutama sadekuuro ja niiden mukana puuskaisempi tuuli. Kun meidän vahtimme tuli vuoroon, oli Huw ruorissa. Minä otin ruorin seuraavaksi ja puolen tunnin ohjaamisen jälkeen (koska puolen tunnin vuoroista oli sovittu) annoin vuoron Seanille. Hänen ohjauksessaan spinaakkeri kaatui useasti ja jossain vaiheessa spinaakkeri ei lentänyt enää normaalisti. Dana meni keulaan katsomaan ja ilmoitti, että keulapuomi eli puksprööti on taas rikki. Laskimme spinaakkerin ja ryhdyimme irrottamaan keulapuomia. Siihen tehty korjaus petti, ja tällä kertaa se irtosi kiinnityksistään kokonaan. Yritimme ensiksi irrottaa keulapuomissa olevaa alaspäin menevää vaijeria (bobstay), mutta sitä ei saatu irti kummastakaan päästä. Lopulta puomi nostettiin kannelle ja sen jälkeen nostimme Yankee kakkosen, sekä poistimme reivit isopurjeesta, jotka oli laitettu hidastamaan cauhtia ja helpottamaan keulapuomin kanssa säätämistä. Korjaus olisi varmaankin hajonnut lopulta joka tapauksessa, mutta paremmassa ohjauksessa se olisi ehkä kestänyt kauemmin. Ja flunssa muuten katosi yhtä nopeasti kuin tulikin.

Kolmannentoista kisapäivän eli viimeisen tammikuuta aamuyöllä bongasin taivaalta ensimmäisen kerran otavan sitten syyskuun. Otavahan näkyy ainoastaan pohjoisella tähtitaivaalla ja nyt päiväntasaajan ylityksen jälkeen se oli taas näkyvissä. Huw on muuten nykyään enemmän kannella ja osallistuu enemmän purjehdukseen. Harmi sinänsä, että hän ei toiminut näin alusta alkaen. Lisäksi edelleenkin hän lähinnä juttelee mukavia ihmisille opettamisen sijaan. Illalla tuli uutinen, että olemme purjehtineet liian nopeasti ja kisareittiin on lisätty 1200 meripeninkulman mittainen lisämatka etelä-Kiinan meren ympäri. Perusteluiksi annettiin muun muassa uusi vuosi Vietnamissa ja se, että englantilaisilla on lupa oleskella maassa ilman viisumia vain 15 päivää. Ja lisäksi muut ovat saattaneet laittaa viisumeihinsa saapumispäiväksi 17.2., joka oli ensimmäinen arvioitu saapumispäivä. Vertailun vuoksi tuo 1200meripeninkulmaa on noin 2220 kilometriä eli karkeasti ottaen Suomi päästä päähän. Ensimmäiset veneet olisivat olleet perillä noin 8. päivä, ja nyt siis aikaisin sallittu saapuminen on 17. Heidän jäljellä oleva aika merellä siis tuplaantui. Me olimme arvioineet saapuvamme 11. päivä ja ilmeisesti kisa tullaan keskeyttämään siten, että kaikki saapuvat perille 17. päivä. Eli meille tuli lisää purjehdusta kuusi päivää. Keulapuomin menettämisen jälkeen Mission on saavuttanut meitä noin 1 meripeninkulman tunnissa, ja he ovat enää noin 70 meripeninkulman päässä. Todennäköisesti he siis ohittavat meidät muutaman päivän päästä, ja sen jälkeen me purjehdimme ilman tavoitteita ja odottelemme 17. päivää. Dana, joka on veneen ilopilleri, oli erittäin pettynyt kuullessaan tästä. Hän romahti maahan ja kaikki normaali iloisuus oli poissa. Minusta ja lähes kaikista muistakin tuntuu turhalta purjehtia ympäriinsä rikkonaisella veneellä ilman mahdollisuutta saavuttaa muita. Tämä oli todella heikosti viestitty Clipperin toimesta, sillä he eivät ole koskaan maininneet, että veneet eivät voi saapua ennen arvioitua saapumisikkunaa. Lisäksi ilmoitus tuli vasta nyt, vaikka joka ainakin viikon on ollut selvää, että ensimmäiset veneet tulevat olemaan perille hyvissä ajoin ennen arvioitua saapumisaikaa. Ymmärrän kyllä, että purjeveneellä matka voi viivästyä, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun kuulen, että purjevene on edennyt liian nopeasti – ja vieläpä kilpailussa. Lisäksi reittiä muutettiin siten, että seuraava reittipiste, jonne kaikki olivat suuntaamassa vaihtui. Tämä muuttaa väkisinkin veneiden välisiä asetelmia, koska osa on saattanut ajaa eri suuntaan tuulen muutosta odottaessaan. Vaikka muutos ei välttämättä ole merkittävä, oli edellisessä kisassa kahden ensimmäisen veneen välissä 42 sekuntia ja sitä suurempi se varmasti oli. Positiivisempana asiana mainittakoon, että Amancio teki Pekan kanssa erinomaista tartaria päivälliseksi.

Helmikuu alkoi minun osaltani flunssan palaamisella ja nukuin koko yön, ensin sikeästi salongin puupenkillä ja loppuyön omassa punkassa kun Luke oli vuorossa. Ohitamme muuten Mariaanien haudan Challenger-syvänteen eli maailman syvimmän kohdan reilun 100 meripeninkulman päästä. Siellä uimisesta oli keskustelua, mutta lopulta emme tehneet ylimääräistä kierrosta. Syvyyttähän sillä on reilut 11 kilometriä. Päivällä tuli sähköpostiviesti LMAXilta, että he olivat kohdanneet ajelehtivan purjeveneen, josta oli masto poikki. He olivat käyneet veneellä toteamassa, että siellä oli kuollut merimies. He toimittivat veneen tiedot viranomaisille, jotka eivät edellyttäneet muita toimenpiteitä. Purjehduksen osalta viime päivät ovat olleet erittäin suoraviivaisia, erityisesti ilman mahdollisuutta lennättää spinaakkeria. Illalla Happy Hourin yhteydessä Huw ilmoitti, että muutamme vahtisysteemiä siten, että porukka jaettiin neljään vahtiin, joista kukin on vuorossa neljä tuntia ja vapaalla kahdeksan. Tällöin ensimmäinen tunti ollaan yhdessä edellisen vahdin kanssa ja viimeinen yhdessä seuraavan kanssa. Väliin jäävät kaksi tuntia purjehditaan venettä nelistään, mikä ei ole ongelma koska tuuli ja kurssi ovat olleet samat jo päiviä. Jos purjevaihdoksia tarvitaan, tällöin herätetään kaikki. Samalla käänsimme veneen kelloa kaksi tuntia taaksepäin aikaan UTC+8, joka on vielä tunnin Vietnamin aikaa edellä. Tällä hetkellä tuo aikamuutos kuitenkin tarkoittaa, että aurinko nousee ja laskee noin viideltä seitsemän sijaan. Se tulee kuitenkin vähitellen taas muuttumaan myöhäisemmäksi kun etenemme länteen.

Viidentenätoista kisapäivänä oli taas minun ja Luken ruoanlaittovuoro. Homman hoidimme taas tehokkaasti kokkaamalla aamulla sekä lounaan että päivällisen valmiiksi pastaa lukuunottamatta. Muistan kuinka harjoituksissa joku aiemman kisan kippari kertoi, että maailmanympäripurjehtijoiden mielestä ruoanlaittovuoro oli helpoin päivä purjehduksen aikana ja yksittäiselle osuudelle osallistuvien mielestä pahin. Nyt alan ilmeisesti olla vähitellen siinä rytmissä, sillä ainakin ruoanlaittovuorot sujuvat huomattavasti helpommin kuin tälle osuudelle mukaan tulleilta. Ei tiskaaminen ja ruoanlaitto silti mikään nautinto ole, mutta ainakin homma sujuu helposti. Tänään tarjolla oli riisisalaattia lounaaksi ja pasta carbonaraa päivälliseksi. Lounasvaihtoehdot ovat tyypillisesti pasta- tai riisisalaatti ja wrapit sekä alkukisasta sämpylät. Wrapeissa on yleensä sisällä tonnikala-maissi-majoneesiseosta tai juustoa, kinkkua ja tomaattikastiketta. Päivällisvaihtoehtoja ovat ainakin chorizopata, jauhelihakastike, pasta carbonara sekä nakit ja muusi. Pasta carbonarasta ei juurikaan pidetä ja suolaiset nakit eivät ole ainakaan omassa suosiossani. Runsaalla ketsupilla ne saa kuitenkin alas. Jauhelihakastike taitaa olla monien suosikkiruoka. Wrapeista moni on sanonut, ettei aio niitä syödä kilpailun jälkeen, mutta minä pidän niistä salaatteja enemmän. Tosin salaattia on yleensä tarjolla enemmän. Välillä ihmiset tekevät myös omia sovelluksiaan tarjolla olevista aineksista, esimerkiksi Shepherds Pien hauhelihasta ja muusista. Jälkiruokia on tarjolla välillä, mutta into niiden kokkaamiseen on ihmisillä vähentynyt kilpailun edetessä. Välipalaksi on tarjolla hedelmiä, keksejä, karkkia, suklaata pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Tässä vaiheessa kilpailua tuoreet hedelmät ovat juuri loppumaisillaan. Kahvia ja erityisesti teetä osa porukasta juo älyttömästi kuumallakin kelillä. Erityisesti Patsy ja Sean juovat huomattavat määrät teetä maidolla. Saimme tänään sähköpostilla lisäviestin, jossa Robin Knox-Johnson perusteli miksi kilpailureittiä pidennettiin. He olivat harkinneet myös pysähdystä muualla, mutta Hong Knog on näillä main ainoa paikka, jonne ei tarvitse viisumia, ja siellä kuulemma laituri ei ole luotettava. Viisumien pidentäminen olisi ehkä mahdollista, mutta isännät eivät halua meitä Vietnamiin liian aikaisin. Ihmettelimme tosin, miksei näitä oikeita syitä voitu viestiä heti.

Kolmas helmikuuta ruoanlaittovuoron jälkeen palasin mukaan vahtisysteemiin, vaikka flunssa on edelleen. Uudessa systeemissä vahteja on vain kaksi kertaa neljä tuntia vuorokaudessa, joten sen jaksaa kipeänäkin. Nyt kun vapaa-aikaa on enemmän, olemme pelanneet korttia Anan kanssa (tähän mennessä pelejä punainen ja mustasekä gin). Lisäksi olen kirjoittanut tätä blogia ja lukenut kirjoja. Ostin Airlie Beachilta mukaan H.M.S Surprise ja Fatal Storm -nimiset kirjat. Ensimmäinen on Master and Commander -sarjan kolmas kirja. Ensimmäistä kahta en ole lukenut, mutta ainoastaan tuo löytyi. Se on nyt luettu. Kirja oli ihan ok, mutta siinä oli liikaa kuvausta ihmissuhteista ja liian vähän purjehdusta, jota odotin. Jälkimmäinen kirja kertoo kohtalokkaasta vuoden 1998 Sydney-Hobart Racesta ja se on tähän mennessä ollut erittäin kiinnostava. Kirjoitin tänään myös ”Crew Diary”:n eli Clipperin sivuilla päivittäin julkaistavan blogin veneemme tapahtumista. Me olemme kierrättäneet kirjoitusvuoroja ja tänään oli minun vuoroni. Kirjoitin siitä, kuinka viikkoon mikään ei ole muuttunut: kurssi, sää ja purjeet ovat olleet samat. Tuo blogi on paras tapa saada tietoa siitä, mitä veneellä tapahtuu, sillä se julkaistaan satelliittiyhteyden välityksellä joka päivä. Aina kirjoitukset eivät tosin käsittele päivän tapahtumia vaan kertovat jotain muita tarinoita tai ovat vaikkapa runoja. Uusi vahtisysteemi on tuonut uuden ongelman: kaikille ei riitä punkkia. Aluksi vuorottelimme yhteisissä punkissa, mutta nyt tyhjensimme tavarasta sänkyjä niin paljon, että jokainen mahtuu nukkumaan johonkin punkkaan. Mukavuudessa on kuitenkin huomattavia eroja. Kovemmassa kelissä kun tuuletusikkunat ovat kiinni veden roiskumisen tai sateen takia, alapunkat ovat huomattavasti viileämpiä. Jos taas ikkunat ovat auki, tulee ilmavirta paremmin yläpunkkaan. Takaosan majoitusalueen keulimmaiset punkat ovat viileimpiä, koska niihin tulee ilmaa lähes aina auki olevasta sisäänkäynnistä. Ne ovat kuitenkin myös meluisimmat, sillä ne ovat keittiön ja oleskelualueen vieressä. Lisäksi takaosassa veneen keskellä on niin sanotut Coffin eli ruumisarkkupunkat, jotka ovat nimensä mukaisesti hyvin suojaiset. Ne ovat hiljaisia, mutta erittäin kuumia. Tosin Tino tykkää nukkua yhdessä niistä ja hänen kuorsauksensa kuuluu kaikkiin neljään. Nyt käyttöön otettiin myös keittiön etupuolelta käytävältä ja purjevarastosta punkkia. Mitä keulempana veneessä on, sitä enemmän vene hyppii ylös ja alas. Käytävän punkka on vielä ihan kohtuullinen, mutta purjevarasto on todella töyssyinen ja kuumankostea. Kevyemmällä kelillä sen luukkua voidaan pitää auki, jolloin se on ihan siedettävä. Niiden lisäksi käyttöön otettiin myös perimmäiset yläpunkat, joissa menee veneen tukiparru poikittain, ja se tekee niistä erittäin matalat. Minä mahdun juuri ja juuri makaamaan patjan päällä kyljelläni kyseisessä punkassa ja otinkin toisen niistä itselleni. Toinen vastaava punkka ei kelvannut kenellekään eivätkä purjevaraston punkat ole vakikäytössä, joten Pekka ja Steve jäivät ilman vakituista punkkaa. He nukkuvat milloin missäkin vapaassa punkassa.

Seitsemäntenätoista kisapäivänä neljäs helmikuuta oli turvallista todeta, että tämä kilpailu on mennyt osaltamme kruisailuksi. Kukaan ei keskity purjeiden trimmaamiseen ja purjevaihdoksia ei tehdä vaikka vauhti antaisi siihen aihetta. Vihdoin Mission Performance sai meidät kiinni ja tipuimme viimeiselle sijalle. Illalla laitoimme ykkösreivin isopurjeeseen, koska tuulen on ennustettu yltyvän. Meillä on tosiaan seinällä ollut valkotaulu, johon on kirjattu lähimpien veneiden etäisyydet ka oma sijoituksemme. Tässä kilpailussa se ei ole ollut käytössä, koska olemme olleet pääasiassa viimeisiä. Juuri ennen keulapuomin katkeamista olimme tosin aikeissa ottaa sen käyttöön, mutta sen hajoamisen jälkeen oli selvää, että tulemme tippumaan viimeiseksi. Nyt kun se viimein tapahtui, Amancio sai hauskan idean, ja nimesi sen Lollipop Leaderboardiksi ja ryhtyi merkitsemään siihen kuinka monta mukanamme olevaa mehujäätä itse kukin on syönyt. Se ei kuitenkaan saanut varauksetonta vastaanottoa, koska kuulemma joku voi otta sen liian vakavasti ja siitä voi syntyä riitaa kuinka monta mehujäätä itse kukin on saanut. Minusta tähän mennessä meillä on otettu herkkujen jakaminen suhteellisen rennolla asenteella, eikä sitä ole tarkasti laskettu kuka on syönyt mitäkin, mutta ilmeisesti jotkut ovat tästä hiljaa katkeria. Toinen hauska episodi oli kun kannella vuorossa ollut Ros pyysi sulkemaan tuuletusikkunat, koska kohta sataa. Minä katselin, että aurinko paistaa vielä, joten josko ne ikkunat suljettaisiin kun oikeasti sataa. Varsinkin kun ikkunoiden sulkemisessa kaikki ovat aina yli-innokkaita ja kukaan ei koskaan muista avata niitä sateen jälkeen, jolla varmistetaan erittäin lämpimät ja tukalat oltavat kannen alla. Kävin virlä kannella katsomassa tilannetta, ja edessämme tosiaan oli sadepilvi, jonne kuulemma olimme matkalla. Minusta näytti kuitenkin vahvasti siltä, että se liikkuu edestämme pois, sillä purjehdimme sivumyötäiseen, ja pilviä tuhansia meripeninkulmia seurailleena ne tuntuvat pitkälti tuulien mukana liikkuvan ja niiden liikkeiden arvioinnissa olen kehittynyt kohtuullisesti. Lopputuloksena Rosin käytävän ikkunat suljettiin ja toisen käytävän ikkunat jätettiin auki. Sadetta ei koskaan tullut ja noin tunnin odottelun jälkeen Ros antoi avata toisenkin käytävän ikkunat. Lentokaloja on muuten taas näkyny tässä kisassa. Ne ovat hieman eri näköisiä kuin Atlantin serkkunsa. Lentokalojen lisäksi delfiinejä näkyy aina silloin tällöin, mutta ihmiset ovat menettäneet kiinnostuksensa niihin ja siten en ole aina niitä muistanut tässä blogissa mainita.

Viides tammikuuta jatkui samoissa merkeissä edeten kohti Filippiinien pohjoiskärjen saaristoa. Olin edelleen kipeänä ja flunssa tuntui olevan sitkeää sorttia. Vahdin jälkeen pelasimme vahtimme kesken Herttaa. Pekalla meni hetki saada juonesta kiinni, mutta lopputuloksena kuitenkin Sean voitti, minä olin toinen, Pekka kolmas ja Ana neljäs. Koska purjehduksessa ei ole hirveästi tehtävää ja vahtivuoroja per henkilö on uuden vahtisysteemin myötä vähennetty, ihmiset ovat keksineet kaikenlaista muuta tekemistä. Lisäksi sää on sateinen ja viileä, joten kannella istuminen ei kiinnosta ihmisiä. Kirjoja luetaan ja kierrätetään ihmiseltä toiselle. Osalla on elokuvia ja sarjoja tableteilla ja he katsovat niitä. Illalla tuuli kääntyi kohti etelää ja teimme jiipin jatkaaksemme suurinpiirtein oikeaan suuntaan.

Perjantaina aamuyöllä kuudes helmikuuta tuuli keveni ja muutti suuntaa. Koska meillä oli ylhäällä ainoastaan isopurje ykkösreivissä ja Yankee 2 ja tuuli oli erittäin kevyt, pystyimme tekemään vendan eli vastatuulikäännöksen neljän hengen vahtimme kesken. sean ohjasi, Ana hoiti barduunat ja minä ja Pekka keulapurjeen skuutit. Sen jälkeen nostimme vielä nelistään staysailin. Tuuli puhalsi taas koillisesta, tosin tällä kertaa enemmän pohjoisen puolelta, joten se oli meille vastaisempi. Tuulen käännöksen aikana tulimme enemmän pohjoiseen, jotta meidän ei nyt tarvitsisi mennä niin vastaiseen, joka on hitaampi ja epämukavampi suunta purjehtia. Huw tosin oli sitä mieltä, että tämä oli nyös nopein reitti. Minä olen eri mieltä. Päivällä isopurjeeseen laitettiin kakkosreivi erittäin rauhallisesti, jotta purje saatiin siististi laskostettua puomille. Nyt kun ei ole kisatavoitetta voi tehdä asiat rauhallisesti ja tyylikkäästi. Nyt kun sää on muuttunut pilvisemmäksi ja sateisemmaksi, on shortsien ja t-paidan päälle pitänyt laittaa purjehdusasu, joka muuten tässä vaiheessa kilpailua vuotaa huomattavasti. Itse epäilen, että osasyynsä on se, että kaikki puvut on pesty jonkun toimesta muutamassa satamassa ja todennäköisesti noudattaen vääriä ohjeita. Jalassa on edelleen ollut Keenin sandaalit, joka tuntuu olevan suurimman osan kenkävalinta, sillä suyrimmalla osalla on samanmerkkiset sandaalit. Itse yritin tosin löytää purjehdussandaaleita, mutta päädyin näihin kun varsinaisia purjehduskenkiäkään ei löytynyt. Ainakin ovat kestäneet paremmin kuin Lontoosta ostamani halpa pari. Koska sadeasu vuotaa, yöksi päädyin laittamaan alle toisen kevyemmän sadeasun. Onneksi muutaman päivän kuluttua käännytään etelään ja päästään toivottavasti lämpimämmälle alueelle. Pohjoisen suunnasta tulevasta tuulesta todella tuntee, että siellä on talvi. Päivällä nähtiin kauempaa katsottuna linnalta näyttänyt rahtilaiva. Lähemmällä tarkastelulla paljastui, että sillä oli kyydissään nostokurki.

Sunnuntai seitsemäs helmikuuta, kahdeskymmenes kisapäivä alkoi erittäin pimeällä yöllä. Tuli mieleen suomalainen tarinan alku ”oli synkkä ja myrskyinen yö”. Oli nimittäin niin pimeää, että ruorin takaa ei erottanut veneen keulaa eikä horisonttia. Ainoa mitä silloin tällöin näkyi, oli veneen oikealla puolella valkoinen vaakasuora viiva, joka oli vaahtopää veneen lähellä olevan isomman aallon huipulla. Meillä on nyt ollut liikkeellä hieman vatsatautia. Useampi ihminen, joka ei tule merisairaaksi, on oksentanut. Minullakin on hieman vatsassa kiertänyt ja ruokahalu on poissa, mutta pahemmilta oireilta olen kuitenkin välttynyt. Tänään tuli myös uusi, vielä pidempi reitti, sillä alkoi näyttää siltä, että nopeimmat veneet ovat edelleen maalissa ennen 17. päivää. Me vitsailimme, että olemme joko Truman Show -tyyppisessä ohjelmassa, jossa katsotaan kuinka kauan viitsimme pyöriä ympyrää merellä, tai että Vietnamin pysähdystä ei olekaan ja pyörimme ympyrää, kunnes voimme mennä Kiinaan maaliskuun alkupuolella. Etäisyys maaliin oli päivän päätteeksi 2805 meripeninkulmaa, eli saman verran kuin perjantaina reilu viikko sitten. Suorinta meritietä etäisyyttä on kuitenkinenää reilu 800 meripeninkulmaa, eikä meillä ole aikomustakaan tuota koko reittiä purjehtia. Sijoituksemme on turvallisesti kahdestoista lähes kaksisataa meripeninkulmaa yhdettätoista eli Mission Performancea ja lähes tuhat meripeninkulmaa ensimmäistä eli Derryä takana.

Suurinpiirtein puoliltaöin pääsimme Filippiinien pohjoiskärjen kohdalle ja tähän onkin hyvä päättää tämä blogikirjoitus. Vähitellen helppo ja toimeton purjehdus on saanut ihmiset hyvin kärttyisiksi, tylsistyneiksi ja levottomiksi. Osansa on varmasti silläkin tiedolla, että joudumme viettämään täällä merellä ekstra-aikaa. Tylyjä kommentteja kuulee huomattavasti enemmän kuin normaalisti. Minusta tuntuu myös, että moni nukkuu nyt itseasiassa huonommin, kun vapaa-aikaa on niin paljon ja fyysistä aktiviteettia vähän. Lisäksi muutama ainoastaan tälle osuudelle osallistuva valittaa jokaisesta punkasta. Kuulemma yläpunkkaan ei pysty kiipeämään ja alapunkat ovat liian kuumia. Saa nähdä osallistuvatko vielä toiseen kilpailuun Vietnamista Kiinaan. Katsotaan myös, miten tämän kilpailun viimeiset noin kymmenen päivää purjehdusta sujuvat.