Tämä kirjoitus on kolmas ja viimeinen osuus kertomuksesta kilpailusta Kiinan Qingdaosta Yhdysvaltojen Seattleen.

Torstaina 7. huhtikuuta 19. kilpailupäivänä kylmä rintama saavutti meidät ja tuuli kääntyi puhaltamaan lännestä, joten jiippasimme ja suuntasimme koilliseen. Sää muuttui sateisesta aurinkoiseksi, mutta samalla myös kylmemmäksi. Ja muutama sadekuurokin päivän aikana ylitsemme kulki. Päivän aikana matkaa määränpäähän oli enää alle 2000 meripeninkulmaa ja olimme edelleen 10. sijalla PSP:n takana, joka näkyi edelleen AISissa. Minun vuosia sitten jollapurjehdusta varten ostamastani Muston kuivapuvusta on tähän mennessä hajonnut kaulamansetti ja toinen hihamansetti. Siltikin se pitää minut kuivempana kuin kilpailua varten saamamme purjehdusasut. Saappaina olen käyttänyt yksinkertaisia purjehduskumisaappaita, sillä ne on helppo kuivata tarvittaessa. Saappaat tavallaan integroin osaksi kuivapukua laittamalla saappaiden pohjalliset kuivapuvun lateksisukan sisään. Lateksisukat ovat nimittäin aika kylmät, sillä ne puristuvat aika hyvin jalan ympärille poistaen kaiken ylimääräisen lämmittävän ilman. Myös muiden kalliista valtameripurjehdusta varten tehdyistä kuivapuvuista on kaulamansetteja hajonnut. Lisäksi he valittavat, että vedenpitävästä kankaasta tehdyt sukat vuotavat, jota ongelmaa minulla ei siis ole. Minun kuivapuvussani ei ole huppua, joten olen käyttänyt päällä purjehdustakkia, joka myös suojaa kuivapuvun vetoketjua suolavedeltä. Jos nyt varustaisin itseäni tätä kilpailua varten, hankkisin jollakuivapuvun ja todella isot kumisaappaat mielellään säärystimillä. Ne voi tosin liimata saappaisiin itsekin. Saappaisiin sisään hankkisin huopavuoret ja lisäksi  paljon paksuja merinovillasukkia.  Huopavuoren voisi sitten laittaa kuivapuvun sisään tuomaan lateksisukkaan ilmavuutta.

Perjantaina tuuli yltyi vähitellen ja reivasimme isopurjeen kakkosreiviin. Minä otin aamupäivällä videota omalla järjestelmäkamerallani, sillä aallot eivät vielä pärskineet kannelle, mutta näkymät olivat upeat ja vauhtikin lähemmäs 20 solmua. Myöhemmin päivällä laskimme Yankee kolmosen. Minä olin ruorissa, koska olin ollut sisällä, enkä jaksanut laittaa kuivapukua päälle mennäkseni keulakannelle. Yritin pitää keulan aallottomana purjeen laskun ja irroituksen ajan, jossa onnistuinkin täydellisesti. Kun purje oli siirretty istumalaatikkoon pakkausta varten, tuli perästämme kaksi isoa aaltoa, joista ensimmäinen kallisti venettä voimakkaasti tuulen puolelle ja kauhaisi satoja litroja merivettä veneeseen ja purjetta pakkaamaan valmistautuvien ihmisten päälle. Seuraava aalto oli edellistä isompi ja työnsi veneemme uuteen huippunopeuteen: 30,4 solmuun. Tämä tapahtui kello 11.46 veneen aikaa eli 23.46 UTC. Valitettavasti Rich oli lopettanut kuvaamisen hetkeä aiemmin. Vain reilua tuntia myöhemmin vahdinvaihdon jälkeen Johnin ohjasi uuden huippunopeuden 34,6 solmua. Tästä on upea Pawelin ottama kuvasarja. Purjeena oli siis pelkästään iso kakkosreivissä ja tuulta 35-50 solmua ja puuskissa 60-70 solmua. Aallot ovat kuin vuoria. Ensinnäkin maininki on valtava ja sen päällä on vielä noin 5-10 metriset aallot. Kun on samaan aikaan mainingin ja sen päällä olevan aallon huipulla, näkee yhtäkkiä huomattavasti kauemmas aurinkoisessa säässä. Tunne on siis kuin olisi kiivennyt vuoren huipulle. Tai jos ei vuoren, niin ainakin aukean pellon keskellä olevan yksinäisen parikymmenmetrisen mäennyppylän päälle. Päivän aikana PSP meni myrskyssä etelämmäs, ja me nousimme yhdeksännelle sijalle. Tämä oli ehdottomasti tämän koko purjehdusvuoden tähän mennessä paras päivä upeine surffeineen, aaltoineen ja näkymineen.

Seuraavana, 21. kilpailupäivänä tuuli keveni ja muutti suuntaa. Aallokko oli edelleen mieletön, mutta pieneni vähitellen iltaa kohden. Nostimme päivällä Yankee kakkosen ja pakkasimme myrskyisopurjeen pois kannelta. Myrskykeulapurje jätettiin vielä staysailin tilalle. Olemme muuten viimeiset viisi vuorokautta purjehtineet 210-285 meripeninkulmaa vuorokaudessa ja pääasiassa oikeaan suuntaan: keskimäärin 225 meripeninkulmaa vuorokaudessa kohti Seattlea. Päivän päätteeksi jäljellä oli 1400 meripeninkulmaa eli nyt näyttää siltä, että olemme maalissa lauantaina illalla tai yöllä ja Seattlessa seuraavana päivänä.

Sunnuntaina 10.4. Tuuli yltyi taas puuskissa 60 solmuun ja olimme takaisin pelkän isopurjeen varassa. Alle 30 solmun tuuli ei ole juurikaan ollut ainakaan viimeiseen viikkoon. Olemme edenneet niin nopeasti itään, että taas oli tarve vaihtaa veneen aikaa, joten siirryimme aikaan UTC-10. Kaksi tuntia kerrallaan siirtyessä molemmat vahdit tekevät yhden 3 tunnin vuoron neljän tunnin vuoron sijaan. Aikavaihdosta ennen aurinko nousi neljän aikaan, vaihdoksen jälkeen kuudelta ja laski iltaseitsemältä. Sää on edelleen kylmä, merivesi kahdeksan astetta ja olemme jo pitkään käyttäneet systeemiä, että kannella on kolme ihmistä kerrallaan tunnin, ja tämän jälkeen he ovat sisällä vähintään tunnin. Ohjatessa puoli tuntia on riittävä aika sormien kylmettymiseen. Olen kylmää ja kosteaa säätä varten antanut muille vinkkejä. Osa on niksejä kokeillut ja todennut toimiviksi, ja osa ei ole ollut niin innoissaan. Monille perusasiatkin kuten kerrospukeutuminen ja makuupussin toiminta ovat uusia asioita. Olemme käyneet läpi mitä vaatteita kerrospukeutumisessa kannattaa käyttää, ja että ilmaakin pitää vaatteissa olla. Liikaakin kerroksia voi siis laittaa päälle. Moni on esimerkiksi käyttänyt liian montaa vedenpitävää kerrosta tai meille annettua vihreätä Seattle-fleeceä, joka ei hengitä lainkaan. Makuupussin osalta olen kertonut, että ruumiinlämpö lämmittää pussin, ja siten on yleensä parempi olla sisällä vähemmissä kuin enemmissä vaatteissa. Muita niksejä ovat olleet partiosta oppimani käsien lämmittäminen: Nostele hartioilla käsiä kädet suorana sivuilla kämmenet jännitettynä ja ojennettuna poispäin vartalosta. Armeijassa muistan kuulleeni, että vatsa on ihmiskehon kuivin paikka ja siten sopiva vaatteiden, esimerkiksi sukkien, kuivattamiseen. En vinkkiä siellä ikinä tarvinnut, mutta täällä minulla on lähes jatkuvasti useita pareja sukkia vatsan päällä kuivamassa. Näillä vinkeillä olen saanut kaiken muun pysyvän mukavan lämpimänä varpaita lukuunottamatta, jotka kylmenevät yleensä vahdin toisen tunnin kannella olon aikana.

23. kilpailupäivänä oli minun ja Johnin viimeinen yhteinen ruoanlaittovuoromme. Aamuyöllä tuuli yltyi ja isopurje reivattiin taas pienimpään eli kolmosreiviin. Tuulen mukana tulivat myös aallot ja ruoanlaitto oli kuin palapeli kun kaikista kattiloista piti pitää jatkuvasti kiinni. Tein korvapuusteja yleisön toiveesta ja kyllähän ne itsellekin maistuvat. Ne onnistuivat taas mainiosti. Lounaaksi oli tarjolla riisisalaattia ja päivälliseksi pasta bolognesea. Iltapäivällä meillä oli matkaa maaliin jäljellä alle 1000 meripeninkulmaa ja matkaa taivallettuna 4816 meripeninkulmaa. 29 solmua oli päivän huippunopeus ja purjevarustuksena oli taas iso kakkosreivissä.

Tiistaina kun menin taas kannelle todella huomasin lämpötilaeron vierettyäni päivän ja yön sisällä. Ulkotiloista suoraanpunkkaan mennessä tuntuu se kylmemmältä kuin päivän sisällä oleskelun jälkeen. Meillä on täällä kyydissä lämmitin, joka jostain syystä nyt muutama päivä ennen satamaan saapumista kytkettiin päälle. Lämpötilaa suurempi ongelma on kattoon kertyvä kondensaatiovesi, joka tuntuu lähinnä lisääntyneen lämmittimen ansiosta. Keittiöaluetta kutsutaan kondensaatioveden ansiosta sademetsäksi. Myös nukkumatiloissa kattoon kertyy kondensaatiovettä, mutta muuten ne ovat pääasiassa kuivat. Silloin tällöin jonkin plokin kiinnitykset rupeavat vuotamaan, mutta ne on aina korjattu seuraavassa satamassa. Muualla veneessä vuotopaikkoja on enemmän, esimerkiksi vantit ja etustaagi vuotavat vettä sisään ja purjevaraston luukku keulakannella vuotaa. Pilssiveden korkeudesta kertova hälytin on alkanut piippailemaan jatkuvasti. Hälyttimiä on yhteensä viisi kappaletta, ja kukaan ei ole kuitenkaan jaksanut tutkia mistä hälyttimestä on kyse. Merkittäviä määriä vettä ei pilsseissä ole ja ne tyhjennetään joka vahdissa. Päivällä kuulimme Da Nangin kaatumisesta (knock over). Heidän veneensä oli tuulen ja aaltojen voimasta kallistunut niin paljon, että ihmiset olivat tippuneet punkista reinakankaan yli vastapäiselle seinälle. Vene oli siis niin kallellaan, että pudotus ei ollut lattialle asti. Kannella tuulenpuoleisen ruorin ohjausvaijeri oli katkennut ja alapuoleinen ruoritolppa ja ohjatessa ruorimiestä suojaavat alumiinikehikot olivat katkenneet veneen alapuolen yli pyyhkäisseen aallon voimasta. Lisäksi yksi henkilö oli ennen tätä tippunut turvavaijerinsa varaan ja jäänyt kehikkojen alle jumiin niiden kaatuessa. Katkenneen vaijerin he saivat korjattua nopeasti ja siten ohjauksen takaisin. Ylhäällä heillä oli ainakin Yankee ja reivattu isopurje. Henkilövahingoilta mustelmia ja pieniä haavoka lukuunottamatta he välttyivät. Tästä ja Garminin vastaavista ongelmista johtuen Clipper ohjeista kaikkia veneitä poistamaan ohjauskehikkoihin kiinnitetyt taskut ja juomapullotelineet. Huw viesti tämän todella huonosti miehistölle ja ihmiset eivät oikein ymmärtäneet miksi käytännölliset pussit pitää poistaa. Syy oli siis se, että niiden epäillään aiheuttaneen kehikkojen hajoamisen aallon voimasta. Meidänkin ohjauksemme muuten hajosi. Styyrpuurin puolen ruorista voiman peräsimelle välittävä iso lähes metein halkaisijaltaan oleva ohjauskiekko halkesi kahti. Nyt siis ainoastaan paapuurin ruorilla voi ohjata, mutta se kääntää kuitenkin molempia peräsimiä.

Päivälliselle herättyäni ja juuri sen syötyäni ryntäsi Kärri sisään pyytämään Jania ja minua kannelle auttamaan isopurjeen laskemisessa, sillä toinen vahti ei ollut saanut kolmosreiviä kunnolla laitettua. Kannelle tultuani ihmiset kyyristelivät istumalaatikossa, sillä tuuli oli isopurjeen väärältä puolelta ja preventorit pitivät puomia tuulen puolella. Lähes heti kannelle tuloni jälkeen todella iso aalto murtui istumalaatikkoon ja vyöryi veneen sisään, sillä kulkuaukko oli auki. Kuulemma keittiön pöytä lainehti vedestä. Jan ja Huw saivat puomin keskitettyä, jonka jälkeen minä viitoin kipuavani mastoon puomin korkeudelle kiskomaan isopurjeen alas. Isopurjeen saaminen alas myrskyssä oli raskasta puuhaa, mutta onnistui lopulta. Tämän jälkeen autoin vielä mastosta käsin virittämään köysiä puomin ja purjeen ympärille. Näkymät mastosta olivat upeat. Keskituuli oli arviolta 60 solmua ja tuulimittari näytti parhaimmillaan reilut 90 solmua eli eniten tähän mennessä. Yöksi saimme kirkkaan kuutamon ja välillä eankkasadekuuroja. Onneksi tällä kertaa myrsky on myötäinen, joten etenemme ilman isopurjettakin oikeaan suuntaan. Vahdin jälkeen nautimme vielä Lucyn synttärikakkua. Hienoa miten kovimmassakin myrskyssä kakku syntyi ja tarjoiltiin.

Kolmastoista huhtikuuta aloitimme Ocean Sprintin kello 00.06 veneen aikaa eli 10.06 UTC. Tähän mennessä paras suoritus on Garminin 20 tuntia ja 39 minuuttia, eli yli 12 solmun keskinopeus koko reilun 240 meripeninkulman matkalla, johon meillä ei luonnollisestikaan ole mitään mahdollisuuksia pelkkä myrskyfokka ylhäällä. Tosin silläkin etenemme noin 8 solmun vauhtia huippunopeuden ollessa yli 25 solmua surffissa. Minä ohjasin yhden 23,6 solmun surffin. Aamulla valoisan tultua huomasimme, että kaikki myrskyfokan purjehaat ylintä lukuunottamatta olibat irronneet etustaagista, joten laskimme purjeen. Kymmenestä haasta neljä oli rikki ja vaihdoimme ne Janin ja Huw’n kanssa keulakannella myrskytuulen edelleen puhaltaessa parhaimmillaan 80 solmun nopeudella. Vanhat haat pitää rautasahalla tai voimapihdeillä ja sen jälkeen uudet kiinnitetään vasaralla. Huippunopeus ilman purjeita oli muuten 12 solmua. Aamupäivällä nostimme ison kolmosreiviin. Minut ja Jan herätettiin auttamaan vaikka olimme siis vapaavahdissa. Myöhemmin päivällä nostimme ison kakkosreiviin ja Yankee kolmosen, jonka jälkeen vauhtimme nousi 11-12 solmuun. Garmin oli kohdannut myrskyssä ongelmia, sillä iso aalto oli pakottanut heidät vahinkojiippiin kokeneen kuljettajan vastusteluista huolimatta, ja tämän jälkeen toinen iso aalto oli murtunut kannelle rikkoen toisen ruorin pylvään. Kun he olivat vihdoin saaneet isopurjeen alas ja puomin ympärille sidottua, oli uusi aalto pakottanut heidät taas jiippiin irroittaen Yankeen kaikki purjehaat, jonka jälkeen he olivat viettäneet seuraavat tunnit purjetta vedestä kalastaen ja uudelleen nostaen. Derry puolestaan tuli tänään ensimmäisenä maaliin ja minä löysin meidän veneestämme vielä syötävissä olevan tuoreen omenan.

26. kisapäivänä aamuyöllä matkaa oli jäljellä alle 500 meripeninkulmaa ja olimme turvallisen tuntuisesti yli 50 meripeninkulmaa PSP:n edellä. Ocean Sprintin päätimme aamuviideltä, eli 29 tuntia aloittamisen jälkeen. Päivän aikana nostimme ensin isopurjeen kokonaan ja tämän jälkeen vaihdoimme Yankeen isoimpaan. Iltapäivällä tuuli oli kevyempi ja myötäisempi, joten nostimme Code 2 -spinaakkerin keulapuomin puutteesta huolimatta. Tämä onnistui noudattamalla Huw’n Clipperin huoltomiehiltä saamia vinkkejä. Sidoimme köyden Bobstayn kiinnikkeeseen, ja johdin taglinen etustaagin alareunaan sitomamme renkaan läpi. Kuulemma myös Garmin on lennättänyt tässä kilpailussa spinaakkeria näitä vinkkejä noudattaen. Meriveden lämpötila on muuten noussut kymmeneen asteeseen, ja eron sisätilan lämpötilassa huomaa. Pilssiveden hälyttimen totesimme vialliseksi, ja kytkimme ne irti, mutta laite jatkoi siitä huolimatta piippaamista. Lopputuloksena koko laite kytkettiin pois päältä. Samassa laitteessa on myös palohälytin, joten joudumme tulemaan toimeen ilman sitä nämä muutamat viimeiset päivät.

Perjantaina aamuyöllä toinen vahti onnistui saamaan spinaakkerin solmuun ja he joutuivat laskemaan. Kurssi ja vauhti oli tosin parempi Yankee ykkösen kanssa. Teimme taas aikavaihdoksen ja veneen aika on nyt UTC-8. Vielä on yksi tunti kelloja siirrettävänä, joka tosin on tarkoitus tehdä saapuessa. Puoliltapäivin matkaa oli jäljellä 200 meripeninkulmaa ja etenimme edelleen hyvää noin 10-12 solmun vauhtia kohti maalilinjaa. Tuuli yltyi vähitellen ja illalla vaihdoimme keulapurjeen Yankee kakkoseen. Senkin jälkeen purjetta oli ylhäällä melkoisesti. PSP oli edelleen noin 50 meripeninkulmaa perässämme.

Lauantaina 16. huhtikuuta 28. kisapäivänä aamuyöllä laitoimme tuulen yltyessä reivin isopurjeeseen. Aamulla meidän vahtimme alkaessa maaliin oli alle 30 meripeninkulmaa ja etenimme noin 7-8 solmun vauhtia kohti maalia. Tuuli kuitenkin keveni ja kääntyi vastaiseksi, joten päädyimme poistamaan reivin ja vaihtamaan keulapurjeen Yankee ykköseen. Useiden vastatuulikäännösten jälkeen pääsimme maaliin yltyvässä tuulessa kello 12.16 veneen aikaa eli 20.16 UTC. Maali oli USAn ja Kanadan rannikkojen rajalla vuoristoisissa maisemissa. Osalla vuorista on vielä lumiset huiput. Ruoanlaittovuorossa oli kaksi maailmanymoäripurjehtijaa, jotka ovat tunnettuja siitä, että kannelle he eivät ehdi ajoissa. Tällä kertaa lounas oli kaksi tuntia myöhässä ja nuudelit raakoja. Sanoisin, että pohjasuoritus ruoan osalta tähän mennessä. Iltapäivä meni joitain huoltohommia tehdessä ja moottorilla kohti Seattlea ajaessa. Seattle on pitkän niemen pohjukassa 124 ulkomereltä ja maalilinjaltamme. PSP oli muuten vielä seitsemän tuntia meidän maaliin saapumisemme jälkeen 23 meripeninkulman päässä maalissa ja he etenivät ainoastaan 5 solmun vauhtia. Heidän epäonnekseen tuuli siis keveni lisää. Pärjäsin muuten koko kilpailun ohuella vanhalla Haltin untuvamakuupussissa, jossa käytin sisällä silkkipussia ja päällä silloin tällöin vedenpitävää kuorta. Muutamana yönö minulla oli lisäksi kuumavesipullo ja välillä välikerrastoja joutui asettelemaan seinän ja makuupussin väliin tuomaan lisäeristettä. Vieläkään en siis koe, että isot matkalaukun kokoiset ja seitsemän kilon painoiset makuupussit ovat tarpeen. Tosin lämpötilan kokeminenon toki yksilöllistä, ja moni on myös kannella käyttänyt enemmän kerroksia kuin minä.

Sunnuntaina 17. huhtikuuta aamulla auringon noustessa näimme Seattlen ja satamaan pääsimme sovitusti kello kahdeksalta kuvaussession jälkeen. Aiemminkin olisimme ehtineet satamaan, mutta meidän veneemme haluttiin valokuvien takia paikalle valoisalla. Satamassa meitä odotti normaalien perusoluiden sijaan valikoima paikallisia oluita, tuoreita hedelmiä ja mansikoita sekä muuta pientä purtavaa. Seattlen edustaja Ralph oli tuonut meille lisäksi jäätelöitä. Vastaanotto oli siis mukavan rento, mutta kuitenkin suunniteltu, toisin kuin suurimmassa osassa satamia.

Tämä kilpailu oli pituuden, säiden ja erityisesti lämpötilan puolesta varmasti rankin koko vuotemme kilpailuista. Myrskyjä oli ainakin neljä ja lämpötila oli suuren osan ajasta hyvin alhainen. Toisaalta yli puolen vuoden jatkuvan purjehduksen jälkeen tämä ei tuntunut niin ihmeelliseltä. Aika merellä oli muutamaa päivää lyhyempi kuin ensimmäisessä kisassa ja noin neljä päivää pidempi kuin verrokissa, kolmannessa kilpailussa Eteläisellä valtamerellä. Aallokko ja tuuli oli parhaimmillaan mahtavinta, mitä tässä koko seikkailussa on koettu. Meripeninkulmia lokiin kertyi reilut 6000, josta purjehdusta on eniten tähän mennessä. Ensimmäisessä kilpailussa ajoimme nimittäin moottorilla pasaatituulten kohtaamisvyöhykkeellä. Olen lounaan yhteydessä silloin tällöin heittänyt porukalle jonkun hauskan faktan ”fun facts”. Yksi tähän kisaan liittyvä on: Kilpsilun öituus on melkein kolmannes maailman pituuspiireistä, sillä purjehdimme 120 itäiseltä pituuspiiriltä 120 läntiselle pituuspiirille.

Tämä on muuten myös ensimmäinen kilpailu, kun meillä on kyydissä joku, joka saapuu kotimaahansa. Mukana meillä on siis Dana Los Angelesista ja Martin Salt Lake Citystä. Lisäksi Ben asuu San Franciscossa vaikka onkin kotoisin Kiinasta. Tässä kilpailussa meillä oli mukana vanhempi nainen, joka oli mukana myös toisessa ja kolmannessa kilpailussa yli Atlantin ja Eteläisen valtameren. Tälle osuudelle hän ilmoittautui vasta noiden osuuksien jälkeen, vaikkei kuulemma tykkää purjehduksesta. Mukaan piti kuitenkin lähteä, jotta voi sanoa purjehtineensa Tyynen valtameren. Aika paljon aikaa ja rahaa suoritukseen, josta ei pidä. Mukana on kyllä ollut muitakin, jotka eivät purjehduksesta ole paljon nauttineet. Itse pidän purjehduksesta edelleen, ja ihan varma kaikista muista maailmanympäripurjehtijoista en ole. Muut haluavat taukoa veneestä ja yöpyvät hotelleissa, minä kaipaan taukoa muista ihmisistä ja yövyn tyhjällä veneellä. Kuten jo matkakuvauksesrani ehkä ilmenee, on purjehdus nyt muuttunut täydelliseksi kruisailuksi, joten erinomaisia tuloksia on turha odottaa. Siitä johtuen myöskään vahtipäällikkönä toimiminen ei enää juuri kiinnosta, sillä se tarkoittaa lähinnä aikuisten ihmisten lapsenvahtina toimimista ja heidän hoivaamista, jotka eivät itseasiassa edes tykkää koko hommasta. Nyt siis loppumatkaksi ladataan mukaan kirjoja, podcasteja ja leffoja ja otetaan rennommin. Edes satamaan saapuminen ei juuri ole motivaattorina, sillä Panamaan kevyistä tuulista johtuen ajamme luultavasti moottorilla ja saapumisikkuna on hyvin lyhyt. Muut jäljellä olevat kilpailut ovat niin lyhyitä muutenkin, että erot eivät kovin isoiksi pääse kasvamaan. Teksti on kirjoitettu ennen uusia tapahtumakäänteitä, joista jo joillekin kerroin ja joista lisää seuraavassa blogipostauksessa ennen lähtöä Seattlesta.