Kapkaupungissa

Tässä kirjoituksessa kuvailen lyhyesti aikaa Kapkaupungissa. Ensimmäiseksi on todettava, että täällä on ollut niin paljon nähtävää että aikaa blogaamiseen ei ole juurikaan jäänyt, ja tätä kirjoittaessa on alle 12 tuntia köysien irtoamiseen laiturista.

Saapumispäivänämme perjantaina menimme bussilla passintarkastukseen, jonka jälkeen oli jo niin myöhä, että ihmiset lähtivät hotelleihinsa. Minä kävin suihkussa. Illalla tapasimme baarissa, jossa söimme ja vietimme iltaa. Lauantai ja sunnuntai kuluivat venettä siivotessa ja huoltotöitä tehdessä. Minun, Kärrin ja Danan osalta tämä tarkoitti rikkoutuneiden spinaakkereiden korjaamista. Yllättävää kyllä, 23 metrin mittainen repeämä spinaakkerissa saatiin kahdessa päivässä ommeltua ja vaikeimmat osat eli kulmat valmisteltua purjekorjaamoa varten. Tämä tosin tarkoitti sitä, että Kärri ja Dana olivat maanantaina aamuyöllä kello kolmeen asti purjetta ompelemassa, jotta purje saatiin lähtemään maanantai-aamuna kello yhdeksän. Korjausprosessi etenee suurinpiirtein siten, että ensin purje levitetään auki, ja sen jälkeen paneeli paneelilta teipataan repeämä yhteen. Tämän jälkeen purje käännetään ympäri ja toiselle puolelle laitetaan suikale purjekangasta, jonka päälle laitetaan leveämpi teippi. Tämän jälkeen teipit ja purjekangas ommellaan veneessä mukanamme olevalla purjeompelukoneella. Code 2:sessa olleen ison repeämän lisäksi teimme pienempiä korjauksia Code 3:seen ja tarkistimme Code 1:sen, joka oli kunnossa. Tämän osalta olimme valmiita maanantaina puolenpäivän jälkeen. Sunnuntai-iltana oli palkintojenjakojuhlat.

Maanantaina iltapäivällä kiipesimme porukalla pöytävuorelle. Tiistaina lepäilin aamupäivällä ja iltapäivällä olin yrityspurjehduksella miehistössä. Keskiviikkona olimme Anan kanssa opastetulla kierroksella, jossa kävimme katsomassa Afrikan pingviinejä ja Hyväntoivonniemeä. Kierros päättyi viinitilalle. Keli oli pilvinen, joten hyväntoivonniemen huipulla oleva majakka oli pilvimassan sisässä, joka tarjosi hieman harmaammat näkymät. Aika moni muu meni torstaina, mutta se ei sopinut Analle ja ajattelin että hänen olisi tylsä mennä yksin. Lisäksi sään piti olla parempi keskiviikkona, mutta kävikin toistepäin. kaiken kaikkiaan meillä on ollut haasteena koordinoida turistihommia ja illallisia siten että kaikki halukkaat kuulisivat ajoissa ja pääsisivät mukaan.

Torstaina aamupäivällä kävin kiertämässä Kapkaupungin keskustaa ja linnaa. Linnassa esittelivät miten vanhalla tykki ladattiin ja ammuttiin. Iltapäivällä tarkoituksenamme oli mennä Robben Islandille (mm. Nelson Mandelan vankila), mutta reissu peruttiin ison aallokon takia ja jouduimme siirtämään sen perjantai-aamuksi. Täten perjantai-aamuksi suunniteltu pyykinpesu piti suorittaa torstai-iltana. Perjantaina kävimme Robben Islandilla ja iltapäivällä oli seuraavan kilpailun briiffi ja aloitimme valmistelut. Kohta siis lähtö kohti Australiaa!

Suihkukertoja en ole muistanut laskea, mutta jossen väärin muista niin 4 lämmintä suihkua ja 1 kylmä. Ja pyykit tosiaan pesty kerran. Steve, joka osallistui vain toiselle osuudelle, lahjoitti minulle saappaansa. Rikkoutuneet saappaat ja satelliittiviestilaite on muuten lähetetty Suomeen Matiakselle jatkotoimenpiteitä varten. Kiitos Matiakselle tästä, hänelle on myös luvassa autenttinen hajuelämys valtameripurjehdukseen pakettia avattaessa…