Riosta Kapkaupunkiin – osa 2

Tämä kirjoitus on toinen osa kirjoituksesta toisesta kilpailusta Rio de Janeirosta Kapkaupunkiin.

Yhdeksäntenä kisapäivänä eli torstaina 15. lokakuuta kello 04 UTC meillä oli tasan puolet eli 1650 meripeninkulmaa jäljellä. Tähän mennessä olemme purjehtineet kohtuullisen suoraa reittiä, sillä lokiin on kertynyt ainoastaan 80 ekstrameripeninkulmaa. Aallot ovat edelleen olleet kohtuullisen pieniä, mutta ne ovat todella voimakkaita ja työntävät venettä eri suuntiin todella paljon. Vauhtia meillä on 11-12 solmua toiseksi isoimmalla keulapurjeella – Yankee 2:lla. Iltapäivällä tuuli kääntyi ja teimme jiipin eli myötätuulikäännöksen ja suuntasimme etelämmäs ja nostimme pienimmän spinaakkerin, eli Code 3:sen. Minä ohjasin noston ja heti noston jälkeen spinaakkeri meni kierteille etustaagin ympärille. Pääasiassa vika on kuljettajassa, jos spinaakkeri saadaan staagin ympäri. Pienen yrittämisen jälkeen saimme spinaakkerin kuitenkin irti etustaagista. Tässä vaiheessa muutama uusi miehistönjäsen on jo hieman hermostunut. Erityisesti Diane käy kuumana ja huutaa muille. Keli oli haastava, sillä vaikka tuuli ei ollut erityisen kova, välillä poikkeuksellisesta suunnasta tuleva aalto yrittää yllättäen työntää venettä enemmän myötätuuleen, jolloin isona riskinä on spinaakkerin sotkeminen etustaagin tai sisemmän etustaagin ympäri. Tästä johtuen keskustelimme, että vain kokeneemmat ohjaavat venettä. Kun spinaakkeri on saatu selväksi, näemme Unicefin, joka ohittaa meidät läheltä suunnaten pohjoiseen. He eivät ole huomanneet tuulen suunnan muutosta, ja Huw huomauttaa heille siitä radion välityksellä, jonka jälkeen he kääntyvät oikeaan suuntaan. Minä ohjasin noin 1,5 tuntia, jonka jälkeen ohjaksissa oli Amancio ja sitten Sean.

Kun Sean on ohjannut vähän aikaa, Huw toteaa ”I will leave you to it” ja ottaa askeleen poispäin ruorin vierestä. Samalla hetkellä spinaakkeri kiertyy sisemmän etustaagin ympäri. Huw ottaa ruorin, ja yritämme saada kierteet pois staagista jiippaamalla. Tämä ei tuota tulosta, joten nostamme Tinon, yksi maailmanympäripurjehtijoista, mastoon selvittämään sotkua. Nostaminen on mahdollista ainoastaan sisemmän etustaagin yläosaan asti, sillä mastonhuippuun menevistä neljästä nostimesta ainaostaan yksi on vapaana. Toinen Yankee-purjeen nostimista on sotkeutunut spinaakkerin sisään ja toinen spinaakkerin nostimista on edelleen maston huipussa Code 2:sen mereen tippumsien johdosta. Ja luonnollisesti toinen spinaakkerinostin on staagiin kiertyneen spinaakkerin käytössä. Tinon ollessa mastossa Unicef tulee näköetäisyydelle ja ohittaa meidät komeasti spinaakkeria lennättäen. Tino ei kuitenkaan kykene oikeastaan työskentelemään mastossa ja seuraavaksi mastoon nostetaan Jan, joka on ruoanlaittovuorossa ja on lisäksi ollut kipeänä. Jan on yksi maailmanympäripurjehtijoista ja porukan kokenein kiipeilijä. Jan viettää mastossa pitkän tovin, ja saa aika monta kierrettä selvitetyksi, mutta purje jää kuitenkin kierteille. Janilta loppuvat voimat, joten Steve, yksi ainoastaan tälle osuudelle osallistuvista, nostetaan mastoon ja hän yrittää avata kierteitä. Kate on tässä vaiheessa hieman paniikissa siitä, että Steve lähetetään mastoon kun Jankaan ei saanut hommaa selväksi. Tulosta ei kuitenkaan synny, ja seuraavaksi Steve nostetaan uudestaan mastoon ja hän yrittää sitä köydenpätkiä purjeen ympärille jotta se saisi vähemmän ilmaa, kuitenkin tuloksetta. Tässä vaiheessa pimeä on jo kuitenkin jo tullut ja hommaa päätetään jatkaa seuraavana päivänä.

Perjantai 16. lokakuuta yö purjehditaan 2. reivillä ja staagiin kiertyneellä spinaakkerilla. Tuulen nopeus on 40 solmua eli yli 20 m/s puuskissa ja nopeutemme on noin 9 solmua, huippunopeuden ollessa 18 solmua. Käytännössä emme siis juurikaan menetä nopeutta spinaakkerista huolimatta. Yritämme vielä yön aikana saada spinaakkeria hallintaan kietomalla ”wrapnet” eli kiertymisen estävä kolmion muotoinen liinoista tehty verkko purjeen ympärille. Tulosta ei kuitenkaan synny, ja hommassa käyttämämme Staysailin nostin melkein kiertyy spinaakkerin sisään. Toinen staysailin nostin on jo spinaakkerin sisässä, joten jos olisimme menettäneet tuon nostimen, olisi maston etupuolella ollut enää yksi nostin käytettävissä. Wrapnetin tarkoitus olisi siis estää tämänkaltaista kiertymistä tapahtumasta, mutta sitä ei muistettu nostaa mastoon etukäteen. Seuraavana päivänä lähdemme kokeilemaan eri ideoita ongelman ratkaisemiseksi. Yritämme wrapnetia uudestaan viemällä Janin toimesta mastoon lisäköyden, mutta toteamme wrapnetin liian pieneksi. Seuraavaksi Jan lähtee mastoon minun tekemäni viritelmän kanssa. Viritelmässä on yhteen köyteen kiinnitettynä noin metrin välein sopivanmittaisia köydenpätkiä, jotka Jan sitoo sisemmän etustaagin ympärille, ja jota lähdetään sitten vetämään köydellä alaspäin spinaakkerin ympärille. Ajatuksena on siis, että viritelmä toimisi kuten sukka ja ottaisi tuulen pois purjeesta. Ratkaisu toimiikin osittain, ja purjeen ilmaa saava osa pienenee huomattavasti. Kuvassa on muuten tuo mainitsemani ”pallo” ennen köysiviritelmää. Jos tekisin saman uudestaan, laittaisin mastosta alaspäin kolme köyttä, jolloin ensimmäistä köysilenkkiä voi vetää spinaakkerin ympärille useammasta suunnasta. Jan on mastossa 1,5 tuntia laittamassa viritelmää valmiiksi ja auttamassa sitä purjeen päälle. Homma on ajoittain aika pelottavan näköistä touhua, ja lisäksi alastullessa Jan joutuu ensiksi kiipeämään takaisin ylöspäin sisempää etustaagia pitkin. Tämän jälkeen tulee vahdinvaihto, ja toisesta vahdista Leo, joka osallistuu neljälle kahdeksasta osuudesta, lähtee mastoon lisäämään köysiä. Kuulemma Leo ei saa merkittävästi mitään aikaiseksi, ja koska hän on kokemattomampi kiipeilijä, näyttää touhu entistä vaarallisemmalta. Iltaan mennessä emme ole hävinneet nopeudessa merkittävästi, mutta olemme edenneet koilliseen, joka ei suuntana ole optimaalinen jatkokilpailun kannalta. Lisäksi olemme tarkoituksella suunnanneet kohti vähätuulisempaa aluetta.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä tuuli on keventynyt merkittävästi ja nostamme Huw’n mastoon. Samaan aikaan kokeilemme vinssien avustuksenolla vetää spinaakkerin sisään kiertyneitä nostimia alaspäin, ja spinaakkeri liikahtaa. Vähitellen spinaakkeria pystyy vetämäänkin alaspäin ja saamme kierteen alaosan kannen tasolle. Tässä vaiheessa tuuli on tyyntynyt lähes kokonaan, ja pystymme selvittämään kierteet ja vetämään koko purjeen alas kannen alle. Spinaakkeri on alhaalla kello 1 UTC lauantai-aamuna. Spinaakkeri oli rikissä kiertyneenä noin 32 tuntia, joka kuulemma ei välttämättä ole Clipperin ennätys. Kuulemma aiemmassa kisassa yhdellä veneellä on ollut suurinpiirtein yhtä pitkä sotku, he tosin päätyivät leikkaamaan spinaakkerin irti staagista. Meidän spinaakkerimme tuli alas mastosta minimaalisin vahingoin, jotka pystymme itse korjaamaan. Yöllä hävisimme 150 meripeninkulmaa, koska koko yö meni tuulettomissa oloissa. Yön jälkeen olemme viimeisenä noin 60 meripeninkulmaa tokavikasta sijasta. Aamulla myös minä kävin mastossa ensimmäisten saalinkien yläpuolella noin 10 metrissä selvittämässä sotkussa olleen barduunan. Vähitellen aamupäivän aikana alkaa tuulemaan ja vene lähtee kiihtymään. Porukka on väsynyttä, minä nukuin arviolta kaksi kertaa kaksi tuntia spinaakkerin ollessa sotkussa mastossa. Päivän aikana soitan hieman kitaraa ja siivoamme spinaakkerin laskussa käytettyjä köysiä, joita on kansi täynnä. Tässä vaiheessa erityisesti ainoastaan toiselle osuudelle osallistuvien henkilöiden keskuudessa spinaakkeri on kirosana. Muut ovat valmiita nostamaan spinaakkeria jatkossakin.

Kahdentenatoista kisapäivänä aamuyöllä 0306 UTC aloitamme tämänkertaisen Ocean Sprintimme. Tällä kertaa etäisyyttä on meillä noin 350 meripeninkulmaa ja suuntana itä. Parempi suunta jatkon kannalta olisi enemmän kohti kaakkoa, mutta päätimme kokeilla ainakin alkua ja katsoa pystymmekö muiden vauhtiin. Tavoitteenamme on alle 30 tunnin aika, joka edellyttää noin 12 solmun keskinopeutta. Itä-länsisuunnassa tilanne on siitä kiinnostavampi, että eteläisellä pallonpuoliskolla mitä etelämpänä olet, sitä lähempänä kaksi pituuspiiriä ovat toisiaan. Me olemme koko porukan pohjoisin vene, joten meillä on sprintissä matkaa tehtävänä noin 20 meripeninkulmaa enemmän kuin etelämpänä olevilla veneillä. Päivän aikana meille selviää, että Derry-Londonderry-Doire on suoriutunut sprintistä 29 tunnissa ja 22 minuutissa ja tuo aika meidän pitäisi siis voittaa. Ensimmäisten 10 tunnin aikaan olemme purjehtineet yhden kolmasosan sprintistä. Kello 16 jälkeen veneemme vauhti hidastui ja mahdollisuudet tuohon aikaan menivät. Siitäkin huolimatta purjehdimme tämän vuorokauden aikana 271 meripeninkulmaa. Tänä sunnuntaiaamuna tuli muuten täyteen 2/3 kisasta. Toiseen kolmannekseen aikaa kului aikaa 5 päivää ja 15 tuntia, josta 15 tuntia menetettiin spinaakkerin takia. Muuten kulutettu aika olisi siis ollut sama kuin ensimmäiseen kolmannekseen.

Maanantaina 19. lokakuuta minä olin erittäin väsynyt johtuen kertyneestä univajeesta. Lisäksi moni porukasta on kipeänä. Sprintti päättyi osaltamme kello 11 UTC eli noin 32 tunnin jälkeen, mutta olimme jo yön aikana päättäneet ottaa jatkon kannalta optimaalisemman suunnan kohti kaakkoa. Uusi vahtisysteemimme on toiminut muuten erittäin hyvin, mutta se on herättänyt hämmennystä pilssien, vessojen ja muiden pintojen siivuoksen osalta, jotka aiemmin hoidettiin jokaisessa vahdissa. Nyt, jos saman tekee puolivahtien kanssa, tuplaantuu tehtyjen siivuosten määrä. Aiemmin vessat siivottiin joka neljäs tunti, ja nyt ne siivottaisiin joka toinen tunti, joka alkaa tuntumaan kaikista jo hieman liioittelulta. Käytännössä tästä on seurannut se, että minun ja Patsyn vahdit hoitavat siivoukset. Loppua kohden sovimme kuitenkin välillä, että me jätämme siivouksen tekemättä ja seuraava puolivahti ennen Patsyn vahtia hoitaa ne.

Tiistaina neljäntenätoista kisapäivänä aamulla nostamme Code 1 -spinaakkerin osan porukasta vastustuksesta huolimatta. Kuljemme spinaakkerilla hyvää vauhtia koko päivän ilman ongelmia. Tuulen suunnassa käy merkittävä muutos, ja teemme jiipin. Iltapäivällä huommaamme takaa lähestyvän pilvimassan, jonka johdosta valmistelemme spinaakkerin laskun. Pilvimassan saavuttaessa meidät tuuli kääntyy merkittävästi yltyy. Olemme siis kylmän rintämän rajalla. Laskemme spinaakkerin ja jatkamme sivuvastaiseen. Olemme yli 100 meripeninkulmaa muita perässä, joten emme usko parantavamme sijoitustamme. Näimme rauskun veden pinnassa ja albatrosseja on muuten näkynyt merellä useita.

Keskiviikkona 21. lokakuuta etenemme sivuvastaisessa mutta myötäaallossa kohti Kapkaupunkia. Tämä mahdollistaa pienoiset surffit vastatuuleen edettäessä. Tässä vaiheessa arvioimme, että olemme perjantaina aamuyöllä perillä. Unicefin satelliittiyhteydet eivät toimi kunnolla ja he purjehtivat ilman tuulidataa huomattavasti meitä pohjoisempana. Olemme saavuttaneet heitä, ja alkaa vaikuttaa siltä, että he saattavat mennä liian pohjoiseen ja me saatamme ottaa heidät kiinni. Kello 6 ja 12 välisenä aikana saavutamme Unicefia 12 meripeninkulmaa. Sillä vauhdilla olisimme enää 36 meripeninkulmaa perässä maaliin saavuttaessa. Tuuli on arktinen ja kylmä. Tuoksu on samanlainen kuin talvella tuntureilla lasketellessa. Seuraavaksi päiväksi ja yöksi on ennustettu myrskyä, ja sovimme siksi Amandan kanssa, että hän hoitaa minun ruoanlaittovuoron torstaina ja minä hänen vuoronsa perjantaina, joka tosin on arvioitu maaliinsaapumispäivämme.

Torstaina 16. kisapäivänä aamuyöllä kaksi vahtipäällikköämme Patsy ja Sean ovat riidelleet kurssin säilyttämisestä. Patsyn vahti menee nukkumaan ja minä rauhoittelen hieman tilannetta. Patsy on tosin ollut oikeassa, että Seanin vahti ei ole ollut riittävän tarkkana kurssin säilyttämisen suhteen. Torstaipäivän aikana tuuli yltyy vähitellen ja laskemme Yankee kakkosen. Päätämme pakata sen pois samantien, ja tässä vaiheessa meno keulassa on aalloista johtuen hyvin märkää. Joudun ohjaamaan hieman enemmän myötätuuleen, jotta keulassa työskentelevät henkilöt saavat purjeen irroitettua etustaagista. Pakkaaamme purjeen pois, ja tässä vaiheessa tuuli on yltynyt niin paljon, että toteamme että seuraava keulapurjeemme on myrskyfokka. Meidän vahtimme on vapaavuorossa, kun toinen vahti hoitaa myrskyfokan nostamisen. Tässä vaiheessa yö on jo tullut ja tuuli on reilusti yli 40 solmua. Toiset vahdit lisäävät myös reivejä isopurjeeseen ja ottavat käyttöön kolmannen reivin, eli pienimmän mahdollisen purjepinta-alan. Sitä pienempi olisi enää erillinen myrskypurje, joka laitettaisiin mastoon omaan kiskoonsa isopurjeen viereen.

Perjantaina 23. lokakuuta eli seitsemäntenätoista kisapäivänä aamuyöllä minä tulen vahtiin. Tässä vaiheessa haluamme laskea Staysailin. Sean, yksi vain tälle osuudelle osallistuvista, huutaa ruorin takaa minua vapauttamaan hänet ohjaamasta. Menen hänen luokseen, ja totean, että hän voi joko jatkaa ohjaamista kunnes saamme Staysailin alas, tai mennä keulakannelle laskemaan purjetta. Luonnollisesti hän jää ohjaamaan. Tässä vaiheessa viisi vanhempaa miehistön jäsentä on asettunut istumaan veneen tuulenpuoleiselle, korkeammalla olevalle reunalle kylki kohti keulaa tarkoituksena edetä keulaan laskemaan purjetta. Eteneminen on erittäin hidasta kun he nostavat käsillään takapuoltaan muutaman sentin kerrallaan eteenpäin. Minä katselen, että staysail ei tule ikinä alas tuolla touhulla, ja nappaan mukaani muutaman köydenpätkän joita käytämme purjeiden sitomiseen kannelle. Kävelen ohi koko istuvan viiden hengen jonon, kiinnitän itseni kannella kulkevaan turvavaijeriin keulimmaiseksi, kävelen keulaan ja asetan nopeasti kannelle mukaan ottamani köydenpätkän. Viiton istumalaatikkoon Amanciolle, että purjeen laskemisen voi aloittaa. Kun staysailin alareuna koskettaa kantta, kukaan muu ei ole vielä ehtinyt keulaan. Hieman tämän jälkeen hekin ehtivät keulaan ja auttavat purjeen laskemisessa. Tämän jälkeen purjehdimme yön kolmosreivillä ja myrskyfokalla, joka on sopiva purjemäärä tähän yli 50 solmun eli 25 m/s nopeudella puhaltavaan tuuleen. Korkein tuulimittarissa näkemämme lukema puuskassa on 69 solmua eli yli 35 m/s.

Tuulesta johtuen joudumme suuntaamaan Kapkaupunkia pohjoisemmaksi, ja aamulla teemme vendan eli vastatuulikäännöksen kohti etelää. Yön aikana olemme kuitenkin ohittaneet Unicefin, joka on edennyt liian pohjoiseksi ja joutunut tekemään vastatuulikäännöksen ja etenemään suoraan etelään myrskyssä. Tuuli tyyntyy, joten nostamme isopurjeen kokonaan ja laitamme keulaan Yankee 1:sen. Muutaman tunnin etelään kuljettuamme teemme uuden vastatuulikäännöksen kohti Kapkaupunkia. Kun pääsemme lähelle, päädymme Kapkaupungin vuorten katveeseen ja tuuli tyyntyy lähes kokonaan. Aamulla kello 8 UTC olemme noin 20 meripeninkulman päässä maalista, mutta vauhtimme on 1-3 solmua ja olemme nostaneet Windseekerin. Hetkeksi tuuli yltyy, ja laskemme Windseekerin ja nostamme Yankee 1:sen. Tämän jälkeen joudumme uudestaan vaihtamaan Windseekeriin. Koska vauhti on hidasta, aloitamme veneen perusteelisen siivouksen ja tavaroidemme pakkauksen jo tässä vaiheessa. Iltapäivällä hieman ennen kello 14 UTC huomaamme edessämme vaahtopäitä ja kiireellä valmistelemme Windseekerin laskun. Saamme purjeen alas vahingoittumattomana juuri oikeaan aikaan, ja nostamme Staysailin. Vene kallistuu merkittävästi ja sisätilat menevät täysin sekaisin kun tavarat ovat jo poissa suljetuista lokeroista, joten kaikki laukut lentelevät lattialle. Vauhti nousee staysaililla ja täydellä isopurjeella yli 10 solmun, ja ylitämme Kapkaupunkin sataman edustalla olevan maalilinjan parikymmentä minuuttia myöhemmin kello 1413 UTC sijoituksemme ollessa yhdestoista. Tämä tosin varmistuu vasta myöhemmin, kun myöhemmin startanneet LMAX ja Qingdao saapuvat maaliin 9. ja 10. sijalla. Harmittavasti spinaakkerisolmu maksoi meille ainakin nuo sijat.

Kaiken kaikkiaan minä nautin tästä osuudesta erityisesti kokemiemme kovempien olosuhteiden takia. Edelleenkin hommat etenivät hyvässä hengessä, vaikkakin huomattavasti enemmän jännitteitä oli havaittavissa. Osasyynä heikompaan sijoitukseemme pidän sitä, että tällä osuudella miehistömme oli ensimmäistä osuutta huomattavasti kokemattomampi, heikompi ja vanhempi. Poislähteneessä porukassa oli monta osaavaa ja/tai nuorta tyyppiä ja tilalle saimme paljon yli viisikymppisiä ensikertalaisia.