Afrikasta Australiaan 2/3

Tämä kirjoitus on 2/3 osa kisasta Kapkaupungista Australian Albanyyn.

Maanantaina 9. marraskuuta eli kymmenennen kisapäivän aamuna palasin taas purjehdusrytmiin. Keli oli sateinen, tuulinen, synkkä ja kylmä. Jos aiemmin vertasin Suomen syyskuuhun, nyt tuntuu ehkä loka-marraskuulta. Tuulinen on arktinen ja tuntuu sanalta kuin Lapissa lasketellessa. Toinen hyvä vertaus. Lämpötilaan voisi olla, että laskettelurinteessä mukavana kevätpäivänä minulla on vähemmän vaatteita päällä ja lämpimämpi kuin täällä. Yöllä minulla oli ensimmäistä kertaa käytössä lisälämmikkeenä ohueeseen untuvamakuupussiini ostamani erillinen vedenpitävä suoja. Vielä löytyy lisäksi silkkinen sisäpussi ja merinovillakerrasto tarvittaessa. Tähän asti on siis nukuttu boksereissa. Ryhdyin myös käyttämään kannella merinovillaaluskerrastoa, primaloft-välikerrastoa ja yläosassa vielä lisäfleeceä. Päällimmäisenä on sadeasu. Tuolla varustuksella kylmä on ainoastaan varpaista ja sormista. Aiemmin käytössä oli siis vain tavallista teknistä aluskerrastoa ja fleeceä. Tuuli on myötäinen ja yltyi iltapäivällä 30-40 solmuun. Ylhäällä on isopurje ykkösreivissä ja Yankee 3, ja vauhtia 10-11solmua, surffeissa toistuvasti 13-15solmua ja silloin tällöin jopa 20solmua. Sijoituksemme on tällä hetkellä 11. hieman Telemedin takana.

Tiistaina 10. marraskuuta vietin aamuyöllä vahdissa koko vahdin eli neljä tuntia. Olin kaiketi ainoa joka näin teki. Laitoin ennen vahtia kuivat hanskat käteen ja ne pitivät kädet mukavan lämpimänä. Seuraavassa vahdissa ne kastuivat ja sen jälkeen alkoikin kuumeinen neopreenihanskojen etsintä, jotka löytyivät ja lämmittävät käsiä hieman. Silti sormien ja varpaiden takia pitää käydä sisällä säännöllisesti lämmittelemässä. Olen vitsillä kuvaillut muille tätä säätä kuumaksi kesäpäiväksi/yöksi, ja ihmisillä taitaa olla nyt hieman kieroutunut käsitys Suomen kesästä. Kylmä täällä on nimittäin kuin lähellä talvea. Keli on tällä hetkellä marraskuussa varmaan samanmoinen Suomessa. Kansi ei ole vielä ollut jäässä eikä hengitys höyrysty, mutta arvioisin että alle 10 astetta on ilman lämpötila ja siihen päälle kylmä tuuli. Aika monella on kuivapuku käytössä ja se näyttää mukavalta varustukselta näihin oloihin. Keulassa työskennellessä se on aivan ehdoton ja välillä aallot murtuvat komeasti istumalaatikon yli, jonka jälkeen se lainehtii vedestä seuraavat viisi minuuttia. Kyseisessä tilanteessa ruorimies saa yleensä joukon vihaisia katseita. Oma huippunopeus oli tänään 18,7 solmia GPS:n mukaan hyvän pitkän surffauksen päätteeksi. Iltapäivällä tuuli keveni ja illalla nostimme Yankee ykkösen ja poistimme isopurjeesta reivin. Kurssimme on idän ja kaakon välissä, joten etenemme hitaasti etelämmäs kohti jäärajaa ja kylmempiä säitä. Tosin päivän päätteeksi etäisyytemme jäärajasta oli enää noin 60 meripeninkulmaa suoraan etelään. Kisasijoituksessamme ei ole tapahtunut muutoksia.

Keskiviikkona 11. marraskuuta oli kahdestoista kisapäivä. Olemme edenneet niin pitkälle itään, että aurinko nousee veneellä käyttämämme UTC-ajan mukaan kello 00.30. Jännästi kellonaikaa sisältyy niin paljon mielikuvia, että tuo aika tuntuu väärältä vaikka vahtien aikojakin on säädetty siten, että yövahdit olisivat pimeään aikaan. Tosin kohta täytyy taas siirtää vahtien kellonaikoja. Yöllä minulla oli ongelmana kylmät varpaat, ja jouduin lämmittelemään jalkoja hyppelemällä edestakaisin lähes tunnin kun ne eivät lämmenneet makuupussissa. Päivällä kello 07 UTC aikaan nostimme Code 1-spinaakkerin. Spinaakkeri oli siis ylhäällä ensimmäistä kertaa tässä kisassa. Keli oli kevyt tuulinen, mutta aallot olivat silti silloin tällöin isoja ja voimakkaita. Siitä johtuen ohjaaminen spinaakkerin kanssa oli haastavaa ja minun jälkeeni ohjaksiin tuli Sean, joka suoriutui hommasta kohtuullisesti. Seuraavaksi päätin, että Andyn voisi antaa kokeilla. Andystä täytyy tosin kertoa ensin hieman enemmän. Andy on nimittäin lentäjä. Hän ei ole purjehtinut aiemmin, mutta aiemmin yhtenä pimeänä yönä kun purjehdimme vastatuuleen ja horisonttia tuskin näkyi, selitin Andylle miten venettä tulee ohjata kallistukseen ja keulan liikkeisiin perustuen. Hän seurasi hommaa vähän aikaa ja sanoi, että tämä on kuin lentäjäkoulutuksessa, jossa pitää lentää huonossa näkyvyydessä tarkasti. Siten Andy suoriutuikin tuolloin tuosta hommasta lähes täydellisesti. Lisäksi hän ohjasi noissa keskittymistä vaativissa oloissa yli tunnin. Ajattelin siis, että ohjaamisen pitäisi noilla herkillä pilotin käsillä hoitua ja annoin siis ruorin Andylle pienen opastuksen jälkeen. Hetken ohjaamisen jälkeen spinaakkeri oli kaatumaisillaan ja sitä trimmatessa vinssiin tuli engelsmanni eli ”solmu”. Seurasin sen selvittelyä ja unohdin antaa neuvoja Andylle, joten spinaakkeri kaatui uudestaan. Otin ruorin ja korjasin tilanteen itse, koska ilman trimmausta spinnun lentämään saaminen on huomattavasti hankalampaa. Tämän jälkeen Andy jatkoi, ja hetken neuvomisen jälleen lisää neuvoja ei enää tarvittukaan ja homma sujui jo varmemmin kuin kokeneelta Seanilta. Andy on kertonut myös mielenkiintoisia juttuja muista seikkailuistaan. Hän oli esimerkiksi Islannissa jollain retkihiihtomatkalla, jossa päivisin hiihdettiin ylös ja alas vuonoja ja yöt nukuttiin veneellä. Kuulostaa hauskalta, pitänee selvittää mistä oli kyse. Vahdin loppupuolella tuli aika tehdä myötätuulikäännös eli jiippi. Totesimme, että spinaakkerin skuutti oli laitettu sisäpuolen jiippiä varten ja yleensä skuutti laitetaan ulkopuolen jiippiä varten. Tämän korjaaminen edellytti käyntiä veneen keulassa pukspröötillä, jossa allekirjoittanut kävi heilumassa. Tällä kertaa jännitti huomattavasti vähemmän kuin ekalla kerralla, jolloin ajettiin moottorilla kevyessä aallokossa. Ilmeisesti kaikkeen tottuu. Kun skuuttasimme isopurjetta veneen keskelle jiippiä varten, meni spinaakkerin skuutti veneen alle ja se piti käydä viemässä uudestaan pukspröötin ympäri. Tässä vaiheessa minä olin ruorissa, joten Huw kävi hoitamassa homman. Vihdoin tuli jiipin aika, jossa hitaasta vanhan aktiivisen skuutin löystämisestä ja uuden vetämisestä johtuen spinaakkeri meni kierteille tiimalasin muotoon. Koska tiimalasi ei lähtenyt aukeamaan, laskimme onnistuneesti spinaakkerin ja nostimme Yankee ykkösen. Tässä vaiheessa oli tullut vahdinvaihdon aika, ja sama puolivahti, joka oli ollut mukana spinaakkerin nostossa ja mennyt sen jälkeen vapaalle, oli nyt tulossa vahtiin ja päätyi pakkaamaan spinaakkeria. Tästä tuli heiltä kommenttia, spinaakkerin pakkaus on nimittäin yksi kuumimmista hommista tällä veneellä. Se pakataan siten, että purjeen kolme kulmaa vedetään eri suuntiin veneellä, toppi keulaan ja alakulmat perän nukkumakäytäville. Tämän jälkeen kustakin kulmasta aletaan rullaamaan purjeesta makkaraa, joka sidotaan villalangalla noin metrin välein. Tällöin purjeesta lähtee siis keskeltä kolme makkarapötköä, ja purje ei täyty sitä nostaessa ennenkuin se on nostettu maston huippuun. Kun skuutista vedetään, villalangat katkeavat ja purje täyttyy. Kutakin kulmaa on yleensä sitomassa kaksi henkeä, eli hommaan menee kuusi ihmistä tai enemmän aikaa. Minä olin muuten tämän vahdin jälkeen erittäin väsynyt, sillä oli ohjannut neljä tuntia ja käynyt välissä heilumassa pukspröötillä. Jiipatessa kävimme tähän mennessä eteläisimmässä pisteessämme, 44 astetta eteläistä leveyttä eli vain noin 30 meripeninkulmaa pohjoisempana kuin tässä kisassa on sallittua mennä.

Torstai 12. marraskuuta alkoi Yankeen vaihdolla ykkösestä kolmoseen. Aiemmin laitoimme Yankee kolmosen ylös kolmistaan Janin ja Tinon kanssa. Tällä kertaa minun lisäkseni oli kolme muutama henkilöä keulakannella ja purjeen laittaminen oli huomattavasti työläämpää. Selkeästi huomaa, että voimasta ja kokemuksesta on huomattavaa hyötyä. Ylhäällä oli nyt siis iso ykkösreivissä, staysail ja yankee 3. Iltapäivällä meillä oli hyvä vauhti päällä vahdissa, kun kaikki pääsivät ohjaamaan kunnon surffeja. Andyn huippunopeus oli 19,3 solmua, Anan 19, Rozin (yksi maailmanympäripurjehtijoista) 18,7 ja Katen 18. Minun huiput olivat tässä vahdissa vain 16,9solmua, mutta pääsin ohjaamaan vain lyhyitä pätkiä kuskia vaihtaessamme. Tässä kisassa menimme ensimmäistä kertaa pisteportin läpi, mutta emme tosin kolmen ensimmäisen joukossa, joten emme saaneet pisteitä. Päivän aikana purjehdimme noin 270meripeninkulmaa eli reilua 11 solmun keskinopeutta.

Ajattelin, että tässä vaiheessa voisi olla mielenkiintoista kuvailla toimintaa vessoissa hieman tarkemmin, koska tällä aallokkoisemmalla ja kovatuulisemmalla legillä siitä on tullut haastavampaa. Niitä herkkäsieluisempia lukijoita, joita eivät ällöttävät pissa- ja kakkajutut kiinnosta, kehotan hyppäämään suoraan seuraavaan kappaleeseen. Veneessä on siis kaksi WC:tä, joissa molemmissa on samanlainen tyypillinen veneen vessa, jossa on posliininen istuin ja vieressä pumppu, jolla käsin tyhjennetään ja huuhdellaan astia. Istuimista on varsinainen istuin osa irronnut aikapäiviä sitten, sillä veneen kallistellessa muovi liikkuu istujan alla ja murtuu. Sääntönä meillä on muuten, että miehetkin kusevat istualtaan. Itse olen hoitanut tämän polvillaan, jolloin pönttö on strategisesti juuri oikealla korkeudella. Ensimmäinen haaste vessassa on pöntöllä pysyminen. Eri suuntaan kallistuessa eri vessa on mukavampi, sillä molemmissa on toisella puolella mukava suora seinä johon nojata. Seuraava haaste on pöntön täyttymine pissalla käydessä. Kun vene kallistelee, pönttö on liian täynnä yllättävän nopeasti ja kusta läikkyy lattialle tai istuessa loiskuu perseelle. Tähän auttaa pöntön jatkuva tyhjennys pissatessa. Kakalla käydessä haasteena on pöntön tyhjentäminen. Tukkeiden välttämiseksi wc-paperit heitetään paperikoriin, joka tyhjennetään säännöllisesti yli laidan. Kokemuksesta voin kuitenkin kertoa, että isomman paskaläjän saaminen pöntön läpi on paperia suurempi haaste ja vaatii usein satoja pumppauksia. Tyypillisesti kakka jää jumiin pumppuun ja useiden kymmenien tyhjennyspumppausten jälkeen lähtee ilmakuplien tai välillä lähes metrin korkeudelle loiskuvan likaveden saattelemana tyhjentymään. Tässäkin ongelmana on pöntön liiallinen täyttyminen, sillä huuhteluvettä tulee helposti pumpattua pönttöön liikaa ja sitten tyhjennyksessä saattaa mennä viisikin minuuttia. Tänä aikana vene saattaa kallistua yllättävästi ja paskavettä päätyä lattialle. WC:t muuten siivotaan joka vahdissa eli 4-6 tunnin välein ja ovatkin siksi yleensä varsin siistissä kunnossa. Poikkeuksiakin on tosin ollut. Pöntöstä tavara menee siis suoraan mereen. Veneissä on myös septitankit, mutta niitä ei juuri käytetä, sillä satamissa veneen vessoja ei käytetä. Tiskivedet menevät muuten harmaavesitankkiin, joka tyhjennetään erillisellä pumpulla useita kertoja päivässä mereen ja joka lehauttaa samalla ilmoille epämiellyttävät mädältä kananmunalta haisevat aromit. Että semmoista. Nyt varmaan kaduttaa, jos luit tänne asti.

Perjantaina neljäntenätoista kisapäivänä saimme vihdoinkin todistaa isoa, yli kymmenmetristä aallokkoa, joka heitteli venettä puolelta toiselle. Tuulta oli noin 40 solmua. Ohjaaminen oli erittäin työlästä, ja lämmitti mukavasti. Kierrätimme edelleen ohjaajaa, mutta muutaman henkilön kohdalla jouduin nappaamaan ruorin muutamaan kertaan varmistaakseni ettei tule vahinkojiippiä, joka todennäköisesti rikkoisi barduunan ja potentiaalisesti kaataisi maston. Muuten olen nyt saanut pidettyä itseni lämpimänä, mutta varpaat kylmenevät vuoron aikana. Olen ruvennut vaihtamaan sukat puolessa välissä vuoroa, joka auttaa hieman. Lisäksi muutaman kerran olen yöllä lainannut Amancion kuumavesipulloa varpaiden lämmittämiseksi. Sisällä ilma on erittäin kostea, ja kosteus tiivistyy kattoon. Yläpunkassa patja on märkä ja katosta ripottelee vettä.

Lauantaiyönä 14. marraskuuta aallokko oli erittäin vaikea ja suunnan pitäminen hankalaa. Kenties tästä syystä kaksi ruoria yhdistävä putki hajosi yön aikana. Tämä tarkoittaa siis sitä, että molemmissa ruorissa pitää olla ohjaaja, kunnes putki saadaan korjattua. Korjaaminen onnistuu todennäköisesti vasta kevyempituulisena päivänä. Ohjaus kahdella hengellä on kuitenkin yllättävän helppoa, sillä tuulen alapuolinen ruori ja peräsin tekee suurimman osan työstä ja yläpuolen kuskin tehtävänä on seurata liikkeitä rauhallisesti ja auttaa tarvittaessa kovimmissa aalloissa. Aallokko on hieman rauhoittunut edellisestä päivästä, mutta on parhaimmillaan edelleen lähes kymmenmetrinen ja tuuleen nähden oikeasta suunnasta surffausta varten. Saimmekin neljän tunnin aamuvahdin aikana useita yli 20 solmun surffia. Kun minä olin tuulen alapuolisessa ruorissa ja Ana ylemmässä saimme nopeudet 22,1 solmua, 21solmua ja 20,1solmua. Tuo viimeksi mainittu oli mielenkiintoinen, sillä koko puksprööti kynsi ensin 5-10 sekuntia vedessä kunnes vene nousi kunnolla aallolle. Tämän jälkeen Ana oli alemmassa ja Jan ylemmässä ruorissa ja he ohjasivat 22,2 solmua. Sen jälkeen minä olin alemmassa ruorissa ja Lucy ylemmässä ruorissa ja teimme meidän koko reissumme tähänastisen ennätyksen: 23,5 solmua. Se onnistui siinä mielessä tyylikkäästi, että isoja aaltoja tuli peräjälkeen kaksi ja niistä ensimmäistä en huomannut. Sanoin, että seuraavan nappaan. Lucy kuvaili ohjausta lähinnä pelottavaksi ja sanoi ettei tehnyt juuri mitään. Tiedä sitten mikä oli totuus. Alkuyöstä taivas oli kirkas ja näimme tähtitaivaan pitkästä aikaa. Tänään vaihdettiin vagtisysteemejä ja kellonaikaa kahdella tunnilla. Tästä eteenpäin Patsyn ja minun vahdit tekevät 3-4-5h systeemiä ja toiset kaksi vahtia tuttua ja turvallista 6 ja 4 tunnin systeemiä.

Sunnuntaina kuudentenatoista kisapäivänä aamuyöllä muut jättivät minut nukkumaan kun olin niin väsynyt edellisessä vahdissa. Päätös oli kuulemma Anan, joka on toiminut vahtipäällikkönä minun tilallani kun olen ollut ruoanlaittovuorossa tai muuten poissa vahdista. Olen myös ehdottanut Huw’lle, että Ana voisi olla vahtipäällikkö seuraavassa kisassa. Katsotaan miten siinä käy. Yöllä oli kuulemma tyyntä ja lähinnä pyörittiin ympyrää tai edettiin taaksepäin. Päivällä Mike, James ja Huw saivat ohjauksen korjattu ja kahden kuskin systeemi voidaan hetkeksi unohtaa. Sää oli sivuvastainen ja aallokko minimaalinen. Tänään olimme etäisyydessä Kapkaupungin ja Albanyn puolivälissä. Tällä hetkellä arvio loppumatkan kestosta on 9-11 päivää. Olemme täällä useampana päivänä muuten ihmetelleet, että horisontti näyttää vinolta ja tuntuu kuin etenisimme ylämäkeen. Mistäköhän lie johtuu? Joku veikkaili, että aallot aiheuttavat sen.

Maanantaina 16.11 olemme edenneet koilliseen ja ottaneet etäisyyttä jäärajaan. Tämä siksi, että odotettavissa on myrskytuulta pohjoisesta, joka saattaa työntää meitä etelään. Aamupäivällä nähtiin taas klassinen esimerkki paniikkivahdin toiminnasta. Minä olin sisällä lämmittelemässä, kun kuulin kannelta ”Onko tuuli yltynyt, pitäisikö meidän reivata?” Totesin, että menen navigointitilaan katsomaan onko se tarpeen. Siellä Huw’n kanssa jutellessa ja pohtiessa Karri, yksi maailmanympäripurjehtijoista, kiirehtii paikalle sanoen, että reivi pitäisi laittaa heti kun edessä on musta pilvikin, joka iskee päällemme vartissa. Hetken keskustelun jälkeen toteamme, että laitetaan se reivi. Lopputuloksena hitaampi vauhti ja vene ei tunnu enää kulkevan täydellä vauhdilla. Lisäksi musta pilvi on enemmänkin harmaa ja ohittaa meidät kaukaa keulan edestä. Korjasin tänään keskeltä katkenneet muoviset aurinkolasit poraamalla kaksi reikää ja laittamalla ne kiinni nippusiteellä. Hyvin toimii! Aallokko on loivaa maininkia, vielä ei siis ole merkkejä myrskystä, tosin iltapäivällä keli yltyi sen verran, että reivikin oli vihdoin tarpeen.
Vahtisysteemin vaihto on aiheuttanut minulle sen, etten saa unta vapaavahdeissani. Tänään oli jäljellä alle 2000 meripeninkulmaa Australiaan.

Tiistaina 17. syyskuuta, 18. kisapäivänä aamulla tuuli yltyi myrskylukemiin ja ylhäällä oli enää isopurje kolmosreivissä ja myrskyfokka. Tuulta oli tasaisesti 50 solmua ja puuskissa yli 60 solmua. Aallokko oli valtava ja tuuli pyyhki sadetta ja merivettä voimakkaasti. Isoja aaltoja murtui kannen yli ja pyyhki parhaimmillaan kaikki köydet roikkumaan veneen perästä. Ennen reivaamista ja staysailin laskua huippunopeus oli kuulemma 25,7 solmua. Minä olin ruoanlaittovuorossa Joen kanssa, joten en ollut juurikaan kannella. Kävin lounaan jälkeen nopeasti uimashortsit päällä ottamassa suihkun ja koskemassa ruoriin, koska pitihän siitä kuva saada. Suihkun jälkeen on muuten erittäin puhdas olo. Joe kävi ohjaamassa noin 40 minuuttia. Ruoanlaiton hoidimme minimipanostuksella ja päivään sisältyi paljon odottelua. Tänään tuli siis 17 vuorokautta kilpailua täyteen ja jäljellä oli 1882 meripeninkulmaa eli 40 prosenttia koko matkasta. Sijoituksemme on tukevasti yhdestoista noin 120 meripeninkulmaa Unicefia edellä ja noin 60 meripeninkulmaa PSP Logisticsin perässä.

Nyt on siis suurinpiirtein kaksi kolmasosaa kilpailusta mennyt ja tähän on hyvä päättää tämä teksti. Vaikka etäisyydessä emme ole vielä edenneet kahta kolmasosaa, on viimeaikojen vauhtimme ollut sellaista, että jäljellä pitäisi olla noin 8 vuorokautta. Tällä hetkellä jännittää, pitääkö laittaa ruokaa vielä seuraavana vuorona 26.11. vai olemmeko jo silloin perillä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että saavumme Albanyyn joko tuolloin tai päivää ennen. Purjehdus on edennyt rennolla meiningillä ilman suurempia ongelmia tai riitoja, mutta toisaalta ilman suurempia tuloksia. Mielestäni olemme olleet hyvin varovaisia ja se näkyy sekä sijoituksessa, että siinä, että loukkaantumisia ei ole tapahtunut