Tämän osuuden toinen kilpailu ja samalla koko purjehduksen viides kisa on Sydney-Hobart Race. Osallistumme siis yhteen maailman kuuluisimmista purjehduskilpailuista. Kilpailussa on mukana yli 100 venettä useassa eri luokassa. Me olemme oman luokkamme lisäksi osa IRC2-luokkaa. Lisäksi kilpailussa palkitaan kokonaiskilpailun voittaja, mutta siihen meillä taitaa olla lähinnä teoreettiset mahdollisuudet. Omaan maailmanympäripurjehduskilpailuumme pisteet tulevat Sydney-Hobart kilpailun sijoitusten perusteella siten, että meistä parhaiten sijoittunut saa 12 pistettä ja huonoin yhden kuten muissakin kilpailuissa. Lisäpisteitä ei ole jaossa ja kilpailussa noudatetaan Clipperin kilpailusääntöjen sijaan luonnollisesti Sydney-Hobart Racen sääntöjä.

Sydney-Hobart Race on järjestetty joka vuosi vuodesta 1945 lähtien. Kilpailu alkaa tapaninpäivänä ja päättyy ennen uutta vuotta Tasmanian pääkaupunkiin Hobartiin. Tällä hetkellä nopeusennätys on 1 päivä ja hieman reilu 18 tuntia. Meiltä menee kilpailuun yli kolme vuorokautta. Reitti on haastava, sillä se kulkee kovatuulisen ja aallokkoisen Bassinsalmen ohitse, jossa me edellisessä kilpailussa näimme isoimmat aaltomme.

Tähän kilpailuun sääennuste lupaa osaksi aikaa kovaa 50 solmun vastatuulta, joka saattaa suosia meitä. Olimmehan jo kovemmissa vastatuulissa edellisessä kilpailussa useita päiviä ja joku miehistöstämme ihmettelikin että eihän 50 solmun tuuli ole juuri mitään. Sen jälkeen mitä me olemme nähneet se ei kuulosta paljolta raskaalle valtameripurjehdukseen suunnitellulle Clipper 70 -veneelle, mutta mahdollisimman kevyiksi rakennetuille isoille kilpapursille tuuli on kova. Toki niidenkin pitäisi lähtökohtaisesti olosuhteet kestää, mutta enemmän ongelmia saattaa tulla. Clipperin perustanut ja ensimmäisenä yksin maailman ympäri purjehtinut Robin Knox-Johnson puhui meidän kisabriiffissämme ja olosuhteiden lisäksi nostatti kilpailuhenkeä uhoamalla, että meidän pitää olla maalissa ennen häntä. Hän kilpailee yhdellä Clipper 68 -veneellä.

Me emme juurikaan taktiikasta tai tavoitteista puhuneet ennen kilpailua, mutta sovimme, että kelin niin salliessa myös vapaavahti on kannella tuulen puolella nuokkumassa. Se on painojakauman kannalta parempi ja niin muutkin tässä kilpailussa tekevät. Itse en ollut tästä kovin innostunut, sillä minun mielestäni meidän tasoisella miehistöllä erot tulevat hyvin suoritetusta purjehduksesta ja purjeenvaihdoista, jotka sujuvat paremmin levänneellä miehistöllä.

Kilpailu alkoi siis tapaninpäivänä 26. joulukuuta. Kisaan osallistuvat veneet oli jaettu kolmelle lähtölinjalle ja me olimme keskimmäisellä. Koko Sydneyn lahti oli täynnä purjeveneitä ja ympärillä moottoriveneitä täynnä katsojia. Meidän startti oli aika huono ja ylitimme lähtölinjan selkeästi starttimerkin jälkeen. Nostimme ainoastaan staysailin vendojen helpottamiseksi, tuuli oli nimittäin vastainen ulos lahdelta. Olimme tasoissa osan Clipper-veneistä kanssa ja kohtasimme useissa vendoissa. Lähellä lahden loppua kohtasimme toisessa luokassa kilpailleen First 47.7 kanssa jomka edestä näytti että pääsemme menemään, mutta he saivat enemmän tuulta ja melkein osuivat peräämme. Me olimme paapuurin halssilla, joten virhe oli meidän ja teimme kaksi sakkokäännöstä lahdelta ulos päästyämme, jonka jälkeen käännyimme etelään myötätuuleen nostimme spinaakkerin. Idästä tuleva maininki heilutti venettä aika voimakkaasti. Kohtaamisen ja sakkokierrosten takia tipuimme 1,5-3 meripeninkulman päähän kaikista Clipper-veneistä. Spinaakkerin noston jälkeen aloimme saavuttamaan muita ja pimeän tullessa olimme samassa joukossa muiden kanssa kuudentena. Tiesimme, että tuuli tulee kääntymään vastaiseksi ja voimistumaan merkittävästi. Seurasimme tarkasti AISista edellä meneviä veneitä. Yhdentoista aikaan näimme kun Brindabella niminen vene muutti kurssia merkittävästi ja ryhdyimme keskustelemaan pitäisikö spinaakkeri laskea. Vapaavahti ja Huw nukkuivat kannella ja herätimme Huw’n. Brindabellaa lähempänä noin kaksi meripeninkulmaa edellämme oli kaksi venettä. Hetkeä myöhemmin näimme, että heidän mastovalonsa vaihtui valkoisesta vihreäksi ja toisella punaiseksi. Tämä tarkoitti, että he muuttivat kurssiaan merkittävästi. Tässä vaiheessa herätimme äkkiä kaikki ja ryhdyimme heti laskemaan spinaakkeria. Kun spinaakkeri oli alhaalla tuuli kääntyi ja yltyi noin 40 solmuun. Lasku oli ajoitettu täydellisesti. Laitoimme isopurjeeseen kakkosreivin ja nostimme staysailin ja ryhdyimme kryssimään vastatuuleen. Suurin osa veneistä, muun muassa Da Nang, valitsi kohti rannikkoa vievän halssin, me, PSP, Telemed ja LMAX valitsimme merelle vievän halssin. Pohdin onko se järkevää koska toinen halssi oli ehkä hieman parempi. Tuulen oli kuitenkin ennustettu kääntyvän ja lisäksi tuulen pitäisi olla hieman kevyempi ulkomerellä.

Toinen kilpailupäivä alkoi siis kovassa vastatuulessa. Moni kilpailijoista keskeytti. Me tosin olemme nähneet kovempiakin tuulia, joten purjehdus sujui hyvin. Aallot olivat erittäin isoja ja välillä vene tippui alas aallolta koko painollaan. Pauke oli kova ja pelottava, ja lisäksi vettä roiskui kohtuullisen paljon. Moni miehistöstämme oli merisairaana. Jan oli punkassa 24 tuntia putkeen. Pakkasimme spinaakkerin vasta seuraavan päivän iltana , joka oli erittäin poikkeuksellista. Minäkin oksensin illalla spinaakkerin pakkauksen ja ruoan lämmityksen jälkeen. Myös muun muassa Sean oli merisairas vaikkei hän ollut ennen ollut. Meillä ei ole erillisiä ruoanlaittajia tässä kilpailussa, mutta ruoat on valmistettu etukäteen, joten ne pitää ainoastaan lämmittää. Pimeän tultua staysailin skuutti katkesi liiallisen purjeen läpättämisen seurauksena. Laskimme purjeen, laitoimme uuden skuutin ja nostimme purjeen uudestaan.

Kolmannen päivän aamusta alkaen tuuli alkoi vähitellen kevenemään. Yksi kerrallaan poistimme reivit isopurjeesta, nostimme Yankee kakkosen ja myöhemmin samana päivänä vaihdoimme sen Yankee ykköseen Aamulla olimme Robinin CV10-venettä edellä ja LMAX sekä muita lähempänä rannikkoa olleita veneitä juuttuivat tyyneen. Kello 18 aikaan illalla me olimme tuloksissa toisena ja LMAX viimeisenä, joka meidän veneessä otettiin vastaan hurraten. Yöllä tuuli keveni meillekin ja nostimme Windseekerin. Puoliltaöin tuli tieto, että ensimmäinen vene, 100-jalkainen supermaxi nimeltään Comanche oli maalissa.

Neljännen päivän aamuna tuuli yltyi vähitellen ja vaihdoimme.Windseekerin Yankee ykköseen ja heti perään Code 2 spinaakkeriin. Kello 6 aamulla me olimme tuloksissa kuudentena ja LMAX kolmantena 9meripeninkulmaa edellä. Neljänteen sijaan oli matkaa vain 2 meripeninkulmaa. Päivän aikana vaihdoimme taas spinaakkerin Yankee ykköseen ja etenimme koko päivän hyvää 10 solmun vauhtia kohti maalia. Päivän aikana toinen vahti päästi telemedin edelle, ja meidän vahti otti heidät kiinni ja sitten taas toinen vahti päästi heidät edelle. Illalla tuuli tyyntyi taas ja puoliltaöin me olimme seitsemäntenä. Kolmannen ja kymmenennen sijan ero oli 6 meripeninkulmaa kun maaliin oli alle 150 meripeninkulmaa. Da Nang – Vietnam oli turvallisen oloisessa noin 10 meripeninkulman johdossa. Yöllä kevyessä kelissä suurin osa meidän vahdista pelasi korttia, ja minä ja muutama muu yritti pitää veneen liikkeellä.

Viides ja viimeinen kilpailupäivä 30. joulukuuta eteni tiukan kilpailun merkeissä. Aamulla tuuli vähitellen yltyi. Meillä oli windseeker ylhäällä ja muilla Code 1. Me menetimme sijoja ja vaihdoimme spinaakkeriin. Olimme viidentenä ja taistelimme neljännestä sijasta Telemedin kanssa jiippaillen kohti Tasman Islandia, josta on 40 meripeninkulmaa Hobartiin ja jossa kurssi kääntyy etelästä luoteeseen. Näimme AISista että kaikki kolme ensimmäistä venettä, Da Nang, Great Britain ja LMAX pysähtyivät lähes kokonaan Tasman Islandin kohdalla. Arvelimme sen johtuvan saaren aiheuttamasta tyvenestä ja päätimme jiipata ulommas merelle samalla kun Telemed eteni suoraan kohti saarta. Kun pääsimme saaren eteläkärjen kohdalle, tuuli tyyntyi täysin ja laskimme spinaakkerin kannelle ja nostimme nopeasti windseekerin. Noston jälkeen työnsimme spinaakkerin nopeasti kannen alle keulaluukusta. Hieman ennen tyyntymistä arvasimme jo tosin mistä onkin kyse: tuuli kääntyy 180 astetta. Tuuli yltyi nopeasti ja nostimme Yankee ykkösen ja staysailin ja tämän jälkeen laskimme windseekerin. Tässä vaiheessa Telemed oli saanut meihin yli meripeninkulman etumatkan paremman reittivalinnan ansiosta ja me olimme Garminin rinnalla taistelemassa viidennestä sijasta. Tuuli oli veneen sivulta siten, että spinaakkerin nosto oli mahdollista. Ryhdyimme siis samantien nostamaan Code 2-spinaakkeria. Nostossa spinaakkerin nostin takertui vantteihin ja nosto pysähtyi. Keulakannella olleet eivät kuitenkaan huomanneet tätä ja jatkoivat purjeen syöttämistä yli laidan sillä seurauksella että spinaakkeri meni veteen ja osittain veneen alle. Jan ja Tino vinssasivat purjeen hitaasti mastonhuippuun. Onneksi purje ei revennyt. Tämä oli nyt kolmas kerta kun sama purje kävi vedessä uimassa. Nosttossa tipuimme Garminin kyydistä ja olimme kuudenten enää muutaman sata metriä Mission Performancea edellä. He päättivät vaihtaa spinaakkerinsa Code kakkosesta ykköseen ja saimme sillä hieman eroa. Etenimme lähes rinnaikkain 30 meripeninkulmaa Derwent-jorn alkuun, josta on 10 meripeninkulmaa maalilinjallr. Joessa piti tehdä tuulen suunnasta johtuen kaksi jiippiä maaliin päästäkseen. Me ryhdyimme tekemään jiippiä, mutta skuuttia ei löysätty riittävän nopeasti, joten Huw ruorissa päätti olla jiippaamatta. Tuulen puolen skuutti meni kuitenkin veneen alle ja jouduimme vetämään sen pois sieltä. Tässä vaiheessa ranta alkoi vähitellen lähestymään. Teimme uuden yrityksen ja tällä kertaa minä katselin, että jiippi onnistuu ja huusin Huw’lle, että käännä. Saimme jiipin tehtyä ja huomasimme, että Mission oli epäonnistunut omassaan. Heillä ilmeisesti tagline irtosi jiipissä ja he joutuivat laskemaan spinaakkerin. Me saimme kurottua eron noin yhteen meripeninkulmaan, teimme toisen jiipin kohti maalilinjaa ja purjehdimme maaliin kuudentena.

Olimme maalissa kello 18.09 kaksi runtia voittaneen Da Nangin jälkeen. Neljänteen sijaan oli matkaa 11 minuuttia ja viidenteen kuusi. Takanamme Mission oli neljä minuuttia perässä ja Derry seitsemän. Sijoilla yhdeksän ja kymmenen Unicef ja Qingdao olivat alle tunnin meidän jälkeen maalissa. PSP ja Ichorcoal juuttuivat Tasman Islandin kohdalla tyyneen ja saapuivat maaliin vasta aamuyöllä ja seuraavana aamuna. Meidän luokkamme voitti siis Da Nang – Vietnam kipparinaan australialainen Wendo, jolle tämä oli yhdeksäs Sydney-Hobart Race. Paikallistuntemuksesta oli varmasti hyötyä, sillä Da Nang ei ole tainnut olla kahdeksatta sijaa parempi ennen tätä. Wendo voitti myös kategorian ”Best female skipper”. Toisena maaliin tuli Great Britain ja kolmantena LMAX. Tämä oli siis toinen kerta kun LMAX ei voittanut ja ensimmäinen kun he starttasivat yhtä aikaa muiden kanssa. lMAX on tuloksissa nyt ainoastaan 5 pistettä GB:tä edellä, joten heidän kokonaisvoittonsa ei näytä mitenkään varmalta. Tässä vaiheessa on kilpailtu vasta 5/14 kilpailua. Me olimme tyytyväisiä kuudenteen sijaamme, joka oli meille ensimmäinen paremmassa puolikkaassa. Voitimme ensimmäistä kertaa Qingdaon. Enää LMAX, GB ja Garmin ovat aina olleet edellämme.

Muissa Sydney-Hobart Racen luokissa olimme maaliviivalla (ns. line honours) 31 vene 77 maaliin päässeestä veneestä. Noin kolmannes eli 31 venettä keskeytti. Olimme muuten maalissa ennen viime vuoden Line honours-voittajaa 100-jalkaista Wild Oats XI -venettä (koska he keskeyttivät). Omassa IRC2-luokassamme olimme 14/25 ja maaliviivalla voitimme Robinin CV10 mutta tasoitetussa ajassa emme. Koko lisan Line Honours -voittaja oli siis Comanche ja tasoitetun ajan (IRC) kokonaiskilpailun voittaja (ns Overall winner) oli Balance-niminen Farr 45. 30.-31. välinen yö oli kiinnostava, sillä merellä oli vielä Quikpoint Azzurro niminen S&S 34 -vene, jolla oli mahdollisuudet kokonaiskilpailun voittoon. He kuitenkin jäivät tyyneen ja tulivat kolmanneksi kokonaiskilpailussa. Toiseksi viimeinen vene saapui muuten maaliin 31. päivä illalla ja viimeinen 1.1. klo 9 aamulla noin tunti ennen palkintojenjakoa. Olimme palkintojenjaossa, joka oli hieno tilaisuus konserttisalissa kaikkine palkintoineen. Eri luokkien lisäksi palkittiin myös muun muassa ensimmäisenä Sydneyn lahdelta purjehtinut vene, ensimmäisenä Tasman Islandille saapunut vene ja muita suorittajia. Line Honours ja kokonaiskilpailun voittaja saivat Rolexit. Palkintojenjaossa näytettiin myös Rolexin tekemä video kilpailusta, upean näköistä touhua. Ensiksi ihmettelin miten niin moni vene voi keskeyttää, mutta nähtyäni videosta miten paljon veneitä piiskataan en enää ihmettele. Juttelin palkintojen jaon jälkeen Quikpoint Azzurron kipparin kanssa, joka kuvaili kuinka kokonaiskilpailun voitto valui vähitellen heidän käsistään. Tämä oli hänelle 15. Sydney-Hobart Race ja oalkintojenjaossa kokonaiskilpailun voittajan lisäksi kovimmat aplodit sai muuten 50. Sydney-Hobart Racen suorittanut tyyppi. Ensimmäistä kertaa hän osallistui 1961, joten montaa vuotta ei ole häneltä jäänyt väliin.

Hobartissa olo muistuttaa minua Hangon regatasta, meno on vauhdikasta ja hauskaa. Hirveästi en ole Hobartia ehtinyt kiertämään, mutta kivan näköinen Turun kokoinen kaupunki tämä on. Veneen siivouksen suoritimme muutamassa tunnissa, tosin tänään uuden vuoden päivänä osa porukasta korjasi puomin kiinnitystä mastoon, sillä yksi pultti irtosi kisan aikana. Uudenvuoden aattona oli ilotulitukset ja yö meni veneillä juhliessa. Veneen siivouksesta ei siis ollut pitkäaikaista iloa. Minulle Hobartissa olon ehdottomana kohokohtana oli vierailu Comanchessa. Huomenaamulla 2.1.2016 on seuraavan kisan lähtö kohti Airlie Beachia.