Purjehdus Panamasta New Yorkiin on noin 2000 meripeninkulman mittainen pääasiassa kevyissä tuulissa käytävä kilpailu. Kilpailun pituus riippuu siitä, missä pasaatituulten kohtaamisvyöhyke kilpailun alkamishetkellä on. Alkuun ajetaan siis moottorilla noin 100 meripeninkulmaa pohjoiseen, jolloin pitäisi ollas riittävästi tuulta kilpailun aloittamiseksi. Kilpailun reitti kulkee ensiksi koilliseen Karibian merellä kohti Haitin ja länsipuolella Jamaikan ja Kuuban välistä salmea, jonka jälkeen suunta kääntyy Atlantilla suoraan pohjoiseen kohti New Yorkia. Kuuban jälkeen on tosin Bahamasaaret, jotka saa kiertää haluamastaan välistä. Tämä kilpailu on viimeinen tropiikissa käytävä kilpailu.

Lähdimme siis Panama Citystä sunnuntaina 29. toukokuuta ja käytimme päivän 44 meripeninkulman mittaisen Panaman kanavan läpi ajamiseen, josta on enemmän tarinaa edellisessä kirjoituksessa. Kanavassa ollessamme Huw’lla oli hänelle haastava tehtävä sijoittaa minut jompaan kumpaan vahtiin. Edellisessä kilpailussa mukana oli ollut 19 miehistön jäsentä, joten loogisesti olisin mennyt kymmenenneksi toiseen vahtiin. Mutta virallisesti osaamisesta, oikeasti henkilökemioista, johtuen minut piti sijoittaa toiseen vahtiin. Lisäksi tämä edellytti ihmisten siirtämistä punkasta toiseen. Tästä johtuen jouduin odottamaan käytännössä koko päivän tietoa siitä, missä punkassa minä tulen nukkumaan.

Maanantai-yö ja päivä sujuivat muiden veneiden kanssa moottorilla kohti pohjoista ajaen. Lähtöä lykättiin useampaan otteeseen, ja lopulta vähäisestä tuulesta johtuen startti siirrettiin seuraavalle päivälle. Kuulemma järjestäjät olisivat halunneet aloittaa kilpailun, mutta kipparit eivät. Minä ja saksalainen Nikolas olimme ruoanlaittovuorossa, ja moottorilla ajo teki siitä huomattavasti miellyttävämmän. Liike aiheutti ilmavirtaa kuumaan sisätilaan ja lisäksi moottorilla ajaessa vene on vaakasuorassa. Teimme lounaaksi kinkku-juusto toasteja ja päivälliseksi pasta bolognesea. Illalla pysähdyimme pikaisesti ilta-uinnille. Meidän kyydissämme Panaman kanavan läpi oli Great Britainista Andy, joka oli käynyt lääkärissä, ja ei siksi voinut liittyä oman veneensä mukaan, joka oli lähtenyt aiemmin. Päivällä ajoimme Great Britainin vierelle ja Andy hyppäsi veneestä toiseen. Tästä päivästä kaksi kuukautta kilpailun päättymiseen Lontooseen!

Tiistai viimeinen toukokuuta oli siis kilpailun ensimmäinen päivä. Ajoimme lopulta moottorilla Panaman kanavan Atlantin puoleiselta reunalta 236 meripeninkulmaa, ja startista matkaa maaliin oli 1727 meripeninkulmaa. Kilpailu alkoi jo tutuksi tulleella Le Mans -startilla ja me tipuimme nopeasti keskikastiin. Tuuli oli vastainen, tosin pystyimme ajamaan juuri ja juuri oikeaan suuntaan eli vendoja ei ollut odotettavissa. Arvelin, että johtavat veneet vaihtoivat keulapurjeen Yankee kakkosesta Yankee ykköseen, sillä he saivat tasaisesti eroa meihin. Ilma oli kuuma, jota tosin vastatuuli hieman helpotti.

Ensimmäinen kesäkuuta sujui ensin viidennellä ja sitten kuudennella sijalla edelleen kohti Jamaikaa ja Haitia purjehtiessamme. Vertasin nopeuttamme rinnallamme kulkeviin veneisiin, ja arvioin, että huono kuski häviää ainakin 0,33 meripeninkulmaa tunnissa keskinkertaiseen verrattuna. Tuulimittarien kalibrointi oli pielessä, joten kalibroin ne uudestaan.

Kolmantena kilpailupäivänä yöllä toinen vahti tuulen kevennyttyä merkittävästi nosti keulaan isoimman keulapurjeen. Aamuyöllä vahtini päällikkö Tino suuttui kun satuin tulemaan kannelle juuri kun tuuli kääntyi ja käskin kuskia muuttamaan kurssia. Tähän Tino sanoi, että he ovat purjehtimassa kohti reittipistettä. Minä yritin selittää, että emme pysty purjehtimaan suoraan vastatuuleen, joka Tinon kyllä pitäisi kokeneena purjehtijana joka tapauksessa tietää. Kun lopputuloksena oli vahinkovenda, Tino ilmoitti että minä voin toimia vahtipäällikkönä. Kerroin Seanille, että Garminissa ihmiset ovat aina ajallaan kannella vaikka valmistautumisaika herätyksen jälkeen on lyhyempi. Hän kehui Panamassa, että edellisessä kilpailussa tilanne oli toinen. Tänä aamuna heidän vahdista ajallaan kannella oli neljä ihmistä kahdeksasta. Lähestyimme Haitin lounaiskärkeä itäisimpänä veneenä, sillä myöhemmin meidän piti joka tapauksessa kääntyä vielä enemmän itään ohittaaksemme Kuuban. Keventynyt ja vastaiseksi kääntynyt tuuli toimi meidän eduksemme. Taktiikasta johtuen nousimme päivällä ensimmäiseksi. Iltapäivällä tuuli yltyi, mutta arvelin, että tuuli kevenee taas illan tullen. Siitä johtuen ehdotin ísopurjeen reivaamista Yankee ykkösen pienempään vaihtamisen sijaan. Laitoimme reivin purjeeseen muutamaa tuntia ennen auringonlaskua ja pelkoni oli, että Huw ei suostu poistamaan reiviä heti. Emme menettäneet reivatessa lainkaan aikaa, sillä isopurjeessa oli niin paljon liikaa voimaa, että vauhti ei hidastunut vaikka purje ei trimmissä ollutkaan. Auringon laskettua tuuli keveni ja noin tunnin Huw asiaa pohti, ennenkuin reivi poistettiin.

Perjantaina aamuyöllä menimme Stealth Modeen, jotta perässämme tulevat veneet eivät pystyisi seuraamaan, mistä välistä Bahamasaaria purjehdimme. Saarille oli vielä matkaa, mutta päätös Stealth Modesta pitää tehdä 12 tuntia ennen sen alkamista, joten arvelimme, että tulemme olemaan saarten kohdalla oikeaan aikaan. Aamuyöllä lähestyimme Kuuban itäkärkeä erittäin kevyessä tuulessa. Teimme mielestäni liiuan vähän purjevaihtoja ja käytimme vääriä purjeita, ja tipuimme ensimmäiseltä sijalta noin kuudennelle tai seitsemännelle sijalle. Emme myöskään olleet riittävän aktiivisia purjeiden trimmaamisessa kevyessä kelissä, ja seuraavana päivänä huomasimme myös, että toisessa peräsimessä oli iso merileväkimppu, joka varmasti hidasti vauhtiamme. Päivällä lounaan yhteydessä puhuin koko porukalle, että meidän pitää olla aktiivisempia purjehtimaan venettä ja tekemään enemmän purjevaihdoksia. Toivottavasti tämä lisää painetta Huw’n suuntaan. Bob lisäsi, että meillä oli yöllä vaikeuksia, mutta niistä pitää päästä yli. Iltapäivällä Kuuban ohitettuamme meillä oli parempi tuuri, ja johdossa olleet neljä venettä juuttuivat tyyneen kun Garmin, Telemed ja me purjehdimme idempää ohi ja nousimme kolmanneksi. Stealth Moden päättyessä olimme siis kolmannella sijalla ja kotijoukoille käyntimme seitsemäntenä ei näkynyt. Hyöty siitä jäi tosin marginaaliseksi, sillä suurin osa veneistä oli näköetäisyydellä kun lähestyimme Bahama-saaria, ja lisäksi tyynestä johtuen Stealth Mode päättyi osaltamme liian nopeasti. Aamulla Ros päätti tulla kertomaan minulle, että minun pitää keskustella Tinon kanssa edellisen päivän tapahtumista, ja että olen kuulemma ollut antisosiaalinen. Keskustelimme aikamme ja minä esitin oman näkemykseni ja lisäksi totesin Rosille, että hän yrittää ottaa liikaa roolia ja se ärsyttää ihmisiä. En tiedä menikö kummankaan viesti perille, mutta toivottavasti Ros sekoittaa pakkaa jatkossa vähemmän. Mitä minuun tulee, tarkoitukseni ei ollut aliarvioida Tinoa vahtipäällikkönä, vaikka hän sen niin kokikin. Lisäksi olen mielestäni ollut erittäin sosiaalinen ja keskustellut ihmisten kanssa eri aiheista, en tosin Rosin kanssa. Tinon kanssa yön tapahtumista ei koskaan keskusteltu, koska arvelin, että hän ymmärtää tehneensä virheen ja ei ole sitä halukas nostamaan esiin.

Neljäs kesäkuuta muut perässämme olevat veneet olivat edelleen tyynessä ja ero heihin kasvoi jo 70 meripeninkulmaan. Nousimme Telemedin ohi toiseksi, joka jostain syystä oli päättänyt jatkaa suoraan kohti New Yorkia ja unohtaa pisteportin, vaikka seuraaviin veneisiin oli huomattava ero. Heidän reittinsä osoittautui kuitenkin vähätuulisemmaksi ja niinpä me saimme 2 pistettä pisteportilta ja otimme sen lisäksi Telemedin noin 5 meripeninkulman johdon kiinni. Garmin on edelleen ensimmäisenä noin 13 meripeninkulman päässä edessämme. Lounaan yhteydessä sijoituksesta mainitessamme Huw kiitti Bobia edellisen päivän puheesta, johon muutama miehistön jäsen lisäsi ”ja Jessen puhe”. Päivällä matkaa maaliin oli jäljellä alle 1000 meripeninkulmaa. Sen lisäksi ylitimme kravun kääntöpiirin ja niin ollen poistuimme viimeistä kertaa tämän vuoden aikana tropiikista. Tilastotietona mainittakoon, että vietimme tropiikissa noin 108,5 vuorokautta, joka sisältää purjehduksen lisäksi pysähdykset Rio de Janeirossa, Airlie Beachilla, Da Nangissa ja Panamassa.

Kuudentena kilpailupäivänä muut saavuttivat ja etäisyys neljänteen sijaan oli 45 meripeninkulmaa. Garmin oli 18 meripeninkulmaa edellä ja me olimme niukasti kolmantena Telemedin takana. Aamupäivällä Huw päätti, että yhden vinssaajan sijaan spinaakkeria trimmatessa pitää olla kahvimyllyvinsseissä yhteensä neljä trimmaajaa. Minä totesin, että tämä on mielestäni tarpeetonta. Tästä riideltiin ja lopulta päädyttiin siihen, että vinssaajia oli yksi tai kaksi siten, että he pystyvät vinssaamaan keskimmäisellä vaihteella. Useampi vinssaaja tuo kyllä lisää voimaa, mutta se vaatii lisää koordinaatiota, että kaikki ovat yhtäaikaa valmiina ja lisäksi, jos vinssaajia on neljä, ei ihmisille jää juurikaan vapaa-aikaa ja he väsyvät helteessä ja esimerkiksi ohjauksen taso heikkenee. Puhuin lounaan yhteydessä siitä, että purjeveneessä on myös ohjauksen lisäksi paljon tärkeitä tehtäviä. Jostain syystä kaikille on tärkeää, että kaikki ohjaavat yhtä paljon, mutta mitään muita hommia ei jaeta tarkasti tasan. Yleensä purjevaihdoksissa kaikki tekevät suurinpiirtein samoja tehtäviä, ja jos mastoon pitää nousta, lähes aina ylös menee Jan. Tajusin myös täällä, että Garminissa yksi henkilö hallitsi köydet purjevaihdoksissa erinomaisesti, ja meiltä puuttuu vastaava henkilö. Hänen työnsä oli tosin sirkuksessa ihmisten turvaköysien ohjailu, joten se ei siltä pohjalta yllätä. Edelleenkin huomaan, että olen yleensä eri mieltä Huw’n kanssa siitä, miten vene saataisiin liikkumaan nopeammin ja Ashin kanssa Garminissa olimme useammin samaa mieltä. Teimme iltapäivällä myötätuulikäännöksen liian aikaisin ja menetimme siinä jonkin verran maileja takana tuleviin. Kukaan muu ei muuten ollut kiinnostunut pisteportin viimeisestä pisteestä, joten Mission Performance kävi 12. sijalta hakemassa pisteen. Kilpailu on nyt etäisyyden suhteen puolivälissä.

Maanantaina etäisyys edellä meneviin Telemediin, joka oli hyvin lähellä ensimmäistä sijaa, ja Garminiin oli noin 40 meripeninkulmaa ja etäisyys takana meneviin noin 45 meripeninkulmaa. Meillä on edelleen ylhäällä täysi isopurje ja Code 1 -spinaakkeri, joka on ollut ylhäällä jo ainakin pisteportilta alkaen. Aloitimme Ocean sprintin iltapäivällä ilman sen suurempia toiveita voitosta, sillä takana tuleville on ennustettu parempaa tuulta. Huomiseksi on luvattu myrskyä ja toivottavasti hoidamme sen tällä kertaa kunnialla. Mehän olemme usein hävinneet merkittävästi myrskyissä, joten ainakin minua ja Amanciota huolettaa miten tällä kertaa käy. Onneksi tuuli on sentään myötäinen. Huw puhuu nyt aika paljon siitä, minkälainen kokemus tämä reissu on osallistujille. Hänen mielestään kaikkien pitää saada tehdä kaikkea. Tästä minä olen samaa mieltä, mutta jonkin verran voisi myös rakentaa tiimiä ja erikoistua roolien osalta esimerkiksi kovemmissa keleissä. Muuten kokemus jää kokeneiden purjehtijoiden osalta puolinaiseksi kun koskaan ei päästä kunnolla kilpailemaan kun ihmiset kuukaudesta toiseen harjoittelevat perusasioita.

Seitsemäs kesäkuuta aamupäivällä vaihdoimme Code 1 -spinaakkerin Code 2 -spinaakkeriin tuulen yltyessä. Päätimme Ocean sprintin sitä kuitenkaan voittamatta. Iltapäivällä tuulen edelleen yltyessä minä olin 1,5 tuntia ruorissa Code 2 -purjeen ollessa vielä ylhäällä erittäin kovassa kelissä. Tämän jälkeen Amancio tuli ruoriin ja noin puolen tunnin jälkeen hän väsyi ja onnistui saamaan purjeen kierteille. Laskimme spinaakkerin, ja itseasiassa kierteet helpottivat laskemista, sillä purje ei täyttynyt tuulella. Aiheutimme purjeeseen pienen repeämän, joka korjattiin nopeasti. Tämän jälkeen kokeillimme nostaa Yankee kolmosen, mutta totesimme, että pystymme purjehtimaan suorempaa myötätuuleen pelkällä täydellä isopurjeella. Amancion jälkeen ruorissa olivat Tino, Bob ja minä puoli tuntia. Käsissä alkoi painamaan, sillä tämä oli sekä spinaakkerin kanssa että pelkällä isopurjeella raskainta ohjausta mitä olemme tällä reissulla tehneet. Välillä jouduin painamaan ruoria koko painollani ja voimallani pitääkseni veneen oikealla kurssilla. Tuuli yltyi jatkuvasti ja minun jälkeeni Amancio tuli ruoriin. Jonkin aikaa hän ohjasi ja sen jälkeen vene kääntyi hallitsemattomasti sivutuuleen (broach), emmekä saaneet venettä ilman keulapurjetta kääntymään takaisin myötätuuleen. Päätimme ryhtyä reivaamaan. Huw otti ruorin ja lopulta vene kääntyi myötätuuleen. Reivaamiseen meni todella paljon aikaa, sillä isopurjeen saaminen alass myötätuuleen kovassa tuulessa tuulen painaessa purjetta on todella hankalaa. Kun ensimmäinen reivi oli melkein saatu valmiiksi, Huw menetti veneen hallinnan ja vene jiippasi. Onneksi isopurjeessa ei ollut reivauksesta johtuen enää niin paljon voimaa, joten preventorit (köysi, joka estää tai hidastaa vahinkojiipissä puomin heilahtamisen hallitsemattomasti puolelta toiselle) eivät katkenneet ja saimme isopurjeen rikkomatta barduunaa (köysi, joka kiristetään tuulen puolella venettä tukemaan mastoa). Tuulen yläpuolisen barduunan kiristäminen vahinkojiipin jälkeen kesti jonkin aikaa, sillä köysi oli kiertynyt vanttien ympärille. Lopulta saimme kuitenkin barduunan käyttökuntoon ja samalla Tino sai reivin valmiiksi mastolla. Tämän jälkeen pystyimme löystämään isopurjeen skuuttia uudella halssilla ja kääntymään takaisin myötätuuleen. Totesimme, että kurssi uudella halssilla on parempi emmekä jiipanneet takaisin. Kaikki tämä tapahtui siis meidän kuuden tunnin vahtimme aikana. Tuulta oli puuskissa noin 60-70 solmua ja etenimme seitsemässä tunnissa 99 meripeninkulmaa. Keskinopeudeksi tulee siis yli 14 solmua ja tuossa on mukana aika, jolloin reivasimme ja etenimme tunnin aikana vain noin 10 meripeninkulmaa. Hoidimme myrskyn tähän asti parhaiten, sillä etäisyys edellä oleviin pieneni 25 meripeninkulmaan ja takana oleviin kasvoi 60 meripeninkulmaan. Ennusteen mukaan myrskyn piti tässä vaiheessa olla ohi, mutta yllättäen tuuli kääntyikin vastaisemmaksi ja yltyi takaisin yli 50 solmuun. Toinen vahti reivasi kolmosreiviin ja vaihtoi myrskyfokan staysailin tilalle. Etenimme vain muutaman solmun nopeudella. Tätä alle kuusi tuntia kestänyttä vastatuuliosuutta emme hoitaneet yhtä hyvin ja etäisyys takana oleviin pieneni 30 meripeninkulmaan.

Keskiviikkona aamuyöllä myrskyn laannuttua poistimme reivit isopurjeesta, nostimme staysailin ja Yankee kakkosen. Päivällä tuuli keveni entisestään ja nostimme Yankee ykkösen. Muutaman tunnin tuuli oli todella kevyt, ja yllättäen saamamme uuden sääennusteen mukaan tuulen pitikin olla kevyt. Emme siis osanneet sitä odottaa. Menetimme taas etäisyyttä takana neljännellä sijalla purjehtivaan Great Britainiin, joka oli aamulla enää 22 meripeninkulman ja myöhemmin keskipäivällä 20 meripeninkulman päässä. Matkaa maaliin oli jäljellä 200 meripeninkulmaa. Aiemmin kun matkaa oli jäljellä 400 meripeninkulmaa oli etäisyys takana oleviin 40 meripeninkulmaa ja kun etäisyyttä maaliin oli 300 meripeninkulmaa oli etäisyys takana oleviin 30 meripeninkulmaa. Hieman siis jännittää miten käy… Iltapäivällä tuuli yltyi ja kääntyi vastaiseksi, joten vaihdoimme Yankeen kakkoseen ja laitoimme ykkösreivin isopurjeeseen. Tuulessa tapahtui yllättäviä, ennustamattomia muutoksia ja vendaamalla ja poistamalla reivin yritimme pysyä niiden perässä. Illalla tuli vaihteeksi hyviä uutisia, sillä Great Britain ei ollut enää saavuttanut meitä.

Torstaina yhdeksäs kesäkuuta eli kymmenentenä kilpailupäivänä aamuyöllä GB oli 19 meripeninkulman päässä kun matkaa maaliin oli 123 meripeninkulmaa. Minä olin Nikolaksen kanssa ruoanlaittovuorossa. Lounaaksi oli juusto-kinkkuwrappeja ja päivälliseksi kanaa ja riisiä. Maaliin tulimme 1901 meripeninkulman purjehduksen jälkeen kello 15.19 paikallista aikaa eli kello 19.19 UTC. Pystyimme pitämään GB:n takanamme ja olimme siten kolmannella sijalla. Takanamme seuraavilla sijoilla olivat muuten LMAX ja Derry, joten perässämme tulivat siis kokonaiskilpailun kolme parasta. Se aiheutti huomattavasti enemmän paineita kuin normaalit kilpakumppanit Ichorcoal, PSP ja Da Nang. Lopulta Telemed voitti kilpailun ja Garmin tuli toiseksi. New Yorkiin meillä oli vielä 53 meripeninkulman moottoriajo ja satamaan saavuimme noin kello 22 paikallista aikaa. Satama on itseasiassa New Jerseyssä lyhyen lauttamatkan päässä Manhattanilta. Satamassa huomasimme, että keulasta puuttuu iso pala. Se ei kuulemma ole osa runkoa ja on suunniteltu siten, että se putoaa pois jos vene osuu johonkin. Ilmeisesti olemme siis osuneet johonkin kelluvaan objektiin.

Täällä New Yorkissa vaihtuu taas miehistöä ja luonnollisesti miehistöön liittyvät haluavat myös nyt palkintopallisijan. Mielenkiintoista nähdä miten kilpailu sujuu, mutta minulla on epäilykseni. Ainakin aluksi miehistö tulee olemaan motivoituneita purjehtimaan. Puhuin Huw’n kanssa ja hän ei osannut sanoa miksi olimme nyt kolmannella sijalla. Lisäksi hän sanoi, että meillä oli liikaa purjeita ylhäällä myrskyssä, ja aikoo jatkossa lennättää taas vähemmän purjeita. Ei siis kuulosta lupaavalta.

Kokonaiskilpailun osalta LMAX on nyt noin 10 pistettä Derryä edellä ja he ovat puolestaan saman verran Great Britainia edellä. Garmin on neljäntenä enää 4 pistettä GB:n takana, joten se on mielenkiintoisin pari kun kilpailuja on jäljellä kolme. Me nousimme kymmenenneksi reiluun johtoon PSP:n edelle ja Ichorcoaliinkin on nyt matkaa viisi pistettä. Ainakin Da Nangin saavuttaminen on mahdollista. Muita mielenkiintoisia tilastoja: Garmin on kokonaiskilpailussa paras vene, joka ei ole voittanut yhtään kilpailua ja Da Nang on heikoin, joka on voittanut kilpailun. Ainoastaan Mission Performancella, Ichorcoalilla ja PSP Logisticsilla ei ole yhtään palkintopallisijaa. Me olemme voittaneet kaikki muut veneet ainakin yhdessä kilpailussa paitsi Garminin. Garmin on ainoa vene, joka ei ole kertaakaan sijoittunut kuuden parhaan joukon ulkopuolelle.