New York

New Yorkiin – tai tarkkaan ottaeen New Jerseyyn – saavuimme siis myöhään illalla yhdeksäs kesäkuuta. Seuraavat kaksi päivää käytimme venettä siivotessa. Tällä kertaa kullekin ihmiselle annettiin tietty osa siivottavaksi, ja sai itse valita missä välissä siivouksen hoitaa. Homma sujui yllättävän sujuvasti, tosin on todettava, että osa ihmisistä auttoi muita molempina päivinä huomattavasti. Tiistaina meillä oli päivällä tiimin kanssa lounas ja illlalla palkintojenjako, jossa saimme viirit kolmossijan kunniaksi. Palkintopallille mennessämme saimme isot hurraukset, joka on tosin tuntunut olevan käytäntönä aina uuden tiimin päästessä palkintopallille. Ja voitimme muuten auringonlaskukuvalla tässä kilpailussa toista kertaa ”paras kuva”-kilpailun. Edellinen voitto tuli Qingdao-Seattle -kilpailusta kuvasarjasta kun liikuimme lähes 35 solmun vauhtia.

Toisen siivouspäivän jälkeen eli sunnuntaina ehdin vihdoin käymään Manhattanilla eli New Yorkin puolella. Satamasta pääsee vartissa lautalla World Trade Centerin vierelle. Kaiken kaikkiaan meillä oli reilusti aikaa New Yorkissa kiertää nähtävyyksiä ja merkittävimmät nähtävyydet kuten One World Trade Center ja muistomerkki, Central Park, Wall Street, Times Square, Broadway, Brooklyn Bridge, Rockefeller Center (jossa käytiin ylhäällä) ja kaupunginosat kuten Chinatown, Soho, Little Italy, West Village, Greenwich Village, East Village, Upper Easwt Side, Upoper West Side, Harlem, Brooklyn Heights, Williamsburg, hieman Bronxia ja New Jerseyn puolella Grove Streetin alue, Liberty State Park ja Port Liberte on nyt nähty. Lisäksi kävimme High Linellä, joka on vanhaan katujen yläpuolella talojen välissä kulkevaan tavararautatielinjaan rakennettu puisto. Puisto oli hieno, mutta kiinnostavinta siinä oli nähdä huomattava määrä New Yorkin arkkitehtuuria eri vuosikymmeniltä, High Linen alussa oli iso juna- ja rekkavarikko, jok katetaan rakennuksilla ja on kuulemma New Yorkin suurin yksityinen rakennushanke sitten Rockefeller Centerin 19 pilvenpiirtäjän. Eri alueista mainittakoon Williamsburgin hipsterialue Brooklynin puolella, jonne hyvätuloiset paikalliset ovat muuttaneet Manhattanin hintoja pakoon. Alue oli kiinnostava, koska pääkatu oli nätti ja täynnä kiinnostavia liikkeitä, mutta poikkikadut olivat todella nuhjuisia ja täynnä hylättyjä taloja. New Jersey on kuin paikallinen Espoo, kuulemma vasta viime vuosina sinne on rakennettu pilvenpiirtäjiä ja New Yorkilaiset katsovat sitä nenänvarttaan pitkin. New Jerseyhän on eri osavaltio kuin New York.

Huw’n kanssa keskustelimme pitkästä aikaa, ja hän ei kuulemma odottanut että olisin tullut takaisin Garminista. Sanoin, että voin olla vahtipäällikkö, mutta haluan tehdä purjevalinnat itse, jolloin kokemuksesta tulee minulle mielenkiintoisempi. Hän ei tähän suostunut, joten Tino jatkaa vahtipäällikkönä. Keulan korjaamiseksi vene nostettiin keskiviikkona ja laskettiin takaisin veteen sunnuntaina. Yövyin äidin kanssa samassa hotellissa Manhattanilla tuon ajan. Sunnuntaina oli taas seuraavan kilpailun briiffi ja maanantaina 20. kesäkuuta lähtö kohti Eurooppaa. Ja luottokorttiongelma ratkaistiin muuten rahalähetyksellä ja nyt elellään käteisellä Suomeen asti.